Osallistu maailman laajimpaan tutkimukseen homo- ja bimiesten, sekä transihmisten terveydestä, EMIS-2024 on nyt auki.
seksi
Seta paljastaa salat sateenkaariseksistä – tätä se todellisuudessa on!
Setan nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija Lotte Telakivi taivuttaa rautalangasta, ettei sateenkaaritiedon antaminen ole samaa kuin seksuaalikasvatus.
Apinarokon leviäminen herättää huolta myös stigman lisääntymisestä
Apinarokko on viruksen aiheuttama tartuntatauti, jota on esiintynyt pitkään Afrikassa, mutta se on nyt levinnyt myös muualle maailmassa. Seta kantaa huolta seksuaalivähemmistöihin kuuluviin miehiin kohdistuvan stigman lisääntymisestä ja peräänkuuluttaa oikein kohdistettua asiallista tietoa sekä tehokasta rokottamista.
Kokemuksia aseksuaali-identiteetistä
Aseksuaalisuustoimintakunta kirjoittaa Setan blogissa itsetuntemuksen lisääntymisestä, normikriittisyydestä ja yhteisön muodostumisesta.
Ihmisen seksuaalistakaan käyttäytymistä ei voida selittää vain geeneillä – elämänhistoria ja ympäristötekijät vaikuttavat
Pääsihteeri Kerttu Tarjamo: “Kun homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista on pian 50 vuotta ja sen depatologisoinnista lähes 40 vuotta, niin loputon kiinnostus sen syihin tuntuu turhauttavalta”.





