Eheyttämistoiminta tarkoittaa seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun muuttamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Tällaisen toiminnan kautta pyritään muuttamaan ei-heteroseksuaalinen suuntautuminen heteroseksuaaliseksi tai trans- tai muunsukupuolisuus cis-sukupuolisuudeksi.
Näitä toimenpiteitä tehdään pääasiassa uskonnollisissa yhteisöissä mutta niitä tapahtuu myös sosiaali- ja terveysalalla. Suomessa eheyttämistoimet on kielletty terveysalan ammattilaisilta, mutta tämä kielto ei riitä turvaamaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia. Pelkkä haitallisen toiminnan kieltäminen ei kuitenkaan riitä ilmiöön puuttumiseksi ja siihen liittyvän inhimillisen kärsimyksen lievittämiseksi. Suomeen tarvitaan täyskielto näille toimille ja niiden mainonnalle.
Kiellon rinnalle tarvitaan lisäksi toimia, joilla voidaan auttaa ja tukea muutospyrkimysten kohteeksi joutuneita yksilöitä sekä lisätä niin sote-alalla toimivien ammattilaisten kuin uskonnollisten yhteisöjen tietoutta toiminnan haitallisuudesta sekä yleensä seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.
Kansainväliset ja kotimaiset suositukset
Eheyttämistoimet on kielletty kokonaan tai osittain useissa maissa, kuten Norjassa, Islannissa, Saksassa, Kanadassa, Brasiliassa, Ecuadorissa, Espanjassa, Ranskassa, Maltalla ja Uudessa-Seelannissa. Prosesseja on myös käynnissä useissa maissa, kuten Skotlannissa.
Euroopan ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatović (2023):
Eheyttämistoimet tarkoittavat erilaisia seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun muuttamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Nykytiedon valossa nämä toimet ovat epäeettisiä, haitallisia ja ne kielletään yhä useammassa maassa. Valtuutettu kehottaa kannanotossaan jäsenmaita:
- keräämään tietoa eheyttämistoiminnasta,
- varmistamaan täytäntöönpanokelpoiset ja sanktioita sisältävät kiellot tekijöille,
- kieltämään eheyttämistoiminnan mainonta,
- huomioimaan uhrien tuki- ja kuntoutuspalvelut,
- lisäämään tietoisuutta näiden käytäntöjen kielteisistä seurauksista sateenkaari-ihmisille.
Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komitea ECRI (2023):
- suosittaa jäsenmaita kieltämään lailla kattavasti ja tehokkaasti kaikki toimet mukaan lukien niiden mainostamisen sekä edistämisen, joilla pyritään muuttamaan lapsen seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä tai niiden ilmaisemista
- suosittaa jäsenmaita ryhtymään tehokkaisiin toimenpiteisiin (ml. lakiin kirjatut kiellot tai ammatilliset koodistot) varmistaakseen, ettei ketään aikuinen joudu vastoin omaa tahtoaan tai pakotetusti sellaisten toimien kohteeksi, joiden tavoitteena on seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin ja niiden ilmaisun muuttaminen
Suomen Psykiatriyhdistyksen kannanotto eheytysterapioihin (2021):
- Tieteellinen tutkimustieto on osoittanut, etteivät seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti ole “terapeuttisin interventioin” muokattavissa. Sen sijaan on lisääntyvää tutkimusnäyttöä siitä, että eheytysterapioille altistuminen on ihmisen mielenterveydelle haitallista ja kärsimystä aiheuttavaa.
- Ammatillinen näkemys eheytysterapioista on kansainvälisesti yhtenäinen, eheytystoiminnasta ovatkin irtisanoutuneet useimmat johtavat lääketieteelliset ja psykiatriset organisaatiot.
YK:n SOGIE-asioiden itsenäinen asiantuntija Victor Madrigal-Borloz (2020):
Asiantuntija on ehdottanut, että ns. eheytystoiminta tulisi kieltää kaikkialla maailmassa ja toiminnan kitkemiseksi tulisi:
- selvästi määritellä kiellettävät käytännöt
- varmistaa, ettei julkisilla varoilla tueta tällaisia käytänteitä
- kieltää niiden mainostaminen
- kieltää kyseiset käytänteet terveydenhuollossa, uskontojen piirissä, koulutuksen ja kasvatuksen piirissä, paikallisyhteisöissä tai kaupallisissa palveluilla eli sekä julkisessa että yksityisessä toiminnassa
- luoda rangaistusmenettely kiellon rikkomisesta ja tutkia ilmoitukset kiellon rikkomisesta
- luoda tavat, joilla kohteiksi joutuneet ihmiset voisivat hakea hyvitystä.
EU komissio (2020):
Eheytystoiminta on yksi esimerkki haitallisista käytänteistä, joilla on vakavia seurauksia sateenkaari-ihmisten terveydelle.
Selvityksiä ja tutkimuksia
Seta, Peik Ingman: Eheytystoiminta ja yhteiskunnan vastuu. Seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun muutospyrkimyksiin kannustavaan toimintaan puuttuminen Suomessa ja kansainvälisesti (2022)
Malkus ry:n Voimavaraksi-hanke: Eheytysraportti (2020). Kyselyraportti seksuaalisen suuntautumisen- ja sukupuoli-identiteetin muutospyrkimyksistä Suomessa
Setan lausunnot ja linjaukset
Setan lausunto kuulemisessa Ehjänä syntynyt -kansalaisaloitteesta (2022)
Setan linjaukset eheyttämistoiminnan kiellolle (2022)
Lapset ja nuoret
Oppilashuollon jäsen kysyi minulta yhtäkkiä ensitapaamisessamme, että: “Tiedäthän että tulet aina olemaan nainen, niin sun henkilötunnuksessa lukee niin?” Olen transmies enkä ottanut asiaa puheeksi koko keskustelun aikana ennen kysymystä. – Setan toiminnassa mukana oleva nuori
Sateenkaarilapset ja -nuoret ovat erityisen alttiita eheytystoiminnan haitoille. Tuoreimpien tutkimusten mukaan lapsuudessa eheytysyrityksille altistuminen on yhteydessä kärsimykseen, masennusoireisiin, itsetuhoisuuteen ja toimintakyvyn laskuun myös aikuisiässä.
Lapset altistuvat eheytystoimille usein perheen ohjaamana. Sateenkaarilapset ja -nuoret kohtaavat myös epäasiallista kohtelua ja suhtautumista esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tällöin ammattilainen saattaa esimerkiksi aktiivisesti mitätöidä lapsen tai nuoren kokemuksen tai pyrkiä hienovaraisesti ohjaamaan häntä syntymässä määritellyn sukupuolen mukaiseen kokemukseen tai sukupuolen ilmaisuun. Seksuaalivähemmistönuorten kohdalla kokemus saatetaan kyseenalaistaa.
Eheytys”hoitoihin” altistaminen ei koskaan ole lapsen edun mukaista eikä lapsi – eikä aikuinenkaan – voi antaa tietoista suostumusta toimille, jotka aiheuttavat pitkäaikaista fyysistä ja psyykkistä haittaa.
Lapsen ja nuoren kehityksen kannalta on tärkeää, että hän kokee tulevansa hyväksytty ja arvostettu omana itsenään. Jos lapsen sukupuoli-identiteettiä tai seksuaalista suuntautumista kyseenalaistetaan, se kielletään tai siitä ohjataan pois, antaa se kuvan, että lapsen kokemuksissa on jotakin väärää.
Eheytyshoidot aiheuttavat vakavaa haittaa lapsen terveydelle ja kehitykselle, sekä loukkaavat lapsen itsemääräämisoikeutta. Kaikki eheyttämispyrkimykset tulee tunnistaa väkivaltana lasta ja nuorta kohtaan.