Oletko kiinnostunut sateenkaarevasta vapaaehtoistyöstä? Setan jäsenjärjestöillä on paljon erilaista toimintaa ympäri Suomea, johon voi osallistua vapaaehtoisena. Alla listattuna syitä, miksi ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kaupunkikohtaisesti jäsenjärjestöjen vapaaehtoistehtävät.
Syitä vapaaehtoisuuteen
Miksi ryhtyä vapaaehtoiseksi?
Vapaaehtoistyö antaa enemmän kuin ottaa. Jos haluat parantaa hyvinvointiasi, kerätä uusia verkostoja ja ystäviä, sekä saada onnistumisen kokemuksia, vapaaehtoistyö on hyvä vaihtoehto sinulle. Vapaaehtoistyötä tehdään hyvän asian puolesta. Jos haluat parantaa maailmaa, kannattaa osallistua vapaaehtoistoimintaan.
Miten paljon aikaa se vie?
Vapaaehtoistyön kesto riippuu työn laadusta. Ryhmänohjaajana saatat käyttää tunnin tai pari, kerran viikossa tai harvemmin. Kouluttajana vapaaehtoistyö on satunnaista ja kestää yleensä pari tuntia. Esimerkiksi tilavastaavana voit käyttää kerran kuussa tunnin työhön. Loppujen lopuksi vapaaehtoistyöhön käyttämäsi aika on vähäistä, mutta saat siitä paljon merkitystä elämään. Jokainen myös tekee vapaaehtoistyötä oman jaksamisen ja vapaa-ajan puitteissa, vapaaehtoistyön ei tule olla kenellekään kuormittavaa – päinvastoin se on voimaannuttavaa.
Työkokemus ja opintopisteet
Jokainen merkintä ansioluettelossa voi olla merkittävä etuus työnhaussa. Vapaaehtoistyöstä kerrytetty kokemus ei ole vähäarvoisempaa, kuin palkkatyöstä – joskus tilanne voi jopa olla päinvastoin. Työkokemus vapaaehtoistoiminnasta voi myös auttaa mahdollisessa ammatin valinnassa, tai se voi syventää ammatillista osaamista. Jos haluat tehdä vapaaehtoistyötä ja olet työtön, vapaaehtoistyö ei vaikuta etuuksiisi. Jotkut vapaaehtoistyöt voi myös opinnollistaa. Esimerkiksi ryhmänohjaajan työstä voi joissain oppilaitoksissa saada vapaavalintaisia opintopisteitä.
Uudet tuttavuudet ja verkostoituminen
Vapaaehtoistyössä tapaat uusia, samanhenkisiä ihmisiä, joista voit saada hyviä kavereita. Kun tulet oman kuplasi ulkopuolelle, tuttavuudet voivat tuoda erilaisia näkemyksiä, ja lisätä omaa ammatillista tietouttasi. Verkostoitumisesta on hyötyä myös työllistymisessä: voit tavata valokuvaajia, sosionomeja, opettajia, tehdastyöntekijöitä ja muita eri alojen ihmisiä, joiden tuntemisesta voi olla sinulle hyötyä tulevaisuudessa.
Taitojen kehittäminen
Vapaaehtoistöissä pääset tekemään asioita, mitä et välttämättä arjessa, opinnoissa tai töissä pääse tekemään. Voit kartuttaa osaamistasi muun muassa johtamisessa, organisoinnissa, vastuunotossa, kehitystyössä ja kielitaidoissa. Monet järjestöt tarjoavat vapaaehtoisilleen erilaisia koulutuksia, joista on hyötyä myöhemmin elämässä.
Erilaisia vapaaehtoisuuden muotoja
Vertaistukiryhmän ohjaaja
Vertaistukiryhmän ohjaajana osallistut Setan ryhmänohjaajakoulutukseen ja saat paikallisjärjestössä kattavan perehdytyksen. Vertaisryhmät ovat keskustelupainotteisia ryhmiä erilaisille ihmisryhmille, ja niissä voidaan keskustella yhteisistä asioista turvallisessa ympäristössä. Ohjaajana velvollisuus on pitää yllä turvallista tilaa ja varmistaa ryhmän sujuva toiminta.
Harrastusryhmän ohjaaja
Harrastusryhmiä voivat olla esimerkiksi liikunta- tai käsityöryhmät. Jos sinulla on joku kiinnostuksen kohde ja haluaisit harrastaa sitä sateenkaarevassa porukassa, kannattaa olla yhteydessä oman alueesi jäsenjärjestöön. Vapaaehtoisena harrastusryhmän vetäjänä tehtäväsi on ideoida ryhmän kanssa toimintaa ja toteuttaa sitä turvallisessa tilassa.
Viestijä/Markkinoija
Viestinnän vapaaehtoisella on osaamista ja kiinnostusta hoitaa yhdistyksen sosiaalista mediaa ja muuta tiedottamista. Hän voi tehdä myös esimerkiksi kuvankäsittelyä tai videoeditointia.
Tapahtumajärjestäjä
Jäsenjärjestöt voivat järjestää erilaisia illanviettoja, mielenosoituksia ja tapahtumia. Tapahtumanjärjestäjänä voit varata tiloja, esiintyjiä tai dj:n, hoitaa julisteet ja markkinoinnin, etsiä sponsoreita, tai toimia siistijänä tai koristelijana.
Tilavastaava
Jos järjestölläsi on omat tilat, jonkun pitää huolehtia siisteydestä ja esimerkiksi siitä, onko tilassa saatavilla tarpeeksi kahvia ja maitoa. Tilavastaavan töihin voi kuulua myös esimerkiksi avainlistan ylläpitäminen ja postilaatikon tyhjennys.
Kouluttaja
Kouluttajat pitävät koulutuksia. Kouluttajat koulutetaan Setalla tai vaihtoehtoisesti jäsenjärjestöissä. Kouluttajana menet tilaisuuksiin vetämään koulutuksia erinäisistä asioista liittyen seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen.
Kouluvierailija
Kouluvierailijat tuntevat järjestönsä ja käyvät kertomassa järjestön toiminnasta lähialueen kouluissa ja tapahtumissa.
Jäsenjärjestöjen vapaaehtoistyöt
- Helsinki
- Mikkeli
- Joensuu
- Jyväskylä
- Kemi
- Mäntsälä
- Oulu
- Maarianhamina
- Rovaniemi
- Pori
- Turku
- Vaasa
- Raasepori
- Lahti
- Kuopio
Helsinki
Qaareva – Queer opiskelijat ry,
- Tapahtumajärjestäjä
- Viestijä/Markkinoija
- Tilavastaava, toimistovapaaehtoinen
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Kouluttaja
- Tapahtumajärjestäjä
- Viestijä/Markkinoija
- Tukipuhelin
- Lehden toimitus
- Kotisivujen ylläpito
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Tapahtumajärjestäjä
- Tilavastaava, toimistovapaaehtoinen
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Tapahtumajärjestäjä
- Viestijä/Markkinoija
- Jäsenvastaava
- Taloudenhoitaja
- Lipunmyyntivastaava
Sateenkaarihistorian ystävät ry
- Asiantuntijatyö
- Tapahtumajärjestäjä
- Verkostoitumista sidosryhmien kanssa
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Tapahtumajärjestäjä
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Kouluttaja
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Tapahtumajärjestäjä
Translasten ja -nuorten perheet ry
- Tapahtumajärjestäjä
- Viestijä/Markkinoija
- Lausuntojen tms. oikoluku ja avustaminen
- Vapaaehtoistehtävät vaihtelevat, lisätietoja täällä.
Mikkeli
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
Joensuu
Pohjois-Karjalan Seta Hobiles ry
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Kouluttaja
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Tapahtumajärjestäjä
- Viestijä/Markkinoija
Jyväskylä
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Kouluttaja
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Tapahtumajärjestäjä
Kemi
- Kouluttaja
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
Mäntsälä
- Tapahtumajärjestäjä
- Viestijä/Markkinoija
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
Oulu
- Tapahtumajärjestäjä
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Viestijä/Markkinoija
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
Maarianhamina
- Evenemangsarrangör
- Styrelsemedlemmarnas volontära engagemang
- Arbetsgrupper (för t.ex Åland 100 queer)
Rovaniemi
- Tapahtumajärjestäjä
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
Pori
- Kouluttaja
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
Turku
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Kouluttaja
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Viestijä/Markkinoija
- Tilavastaava, toimistovapaaehtoinen tms.
- Hallitustyö
Polyamoria – Monisuhteisuusyhdistys ry
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Kouluttaja
- Tapahtumajärjestäjä
Vaasa
- Tapahtumajärjestäjä
- Viestijä/Markkinoija
- Bilevastaava
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
Raasepori/Helsinki
Regnbågsallians Svenskfinland rf
- Skolinformatör
Lahti
- Ohjaaja (Vertaisryhmä)
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Tapahtumajärjestäjä
Kuopio
- Ryhmänohjaaja (Vertaisryhmä)
- Harrastustoimen vetäjä (Peliryhmä, lukupiiri, liikuntaryhmä…)
- Tapahtumajärjestäjiä
- Viestijä/markkinoija
- Ideoimaan toiminnasta otetaan mukaan kaikki halukkaat