Eduskunta hyväksyi perjantaina 15. toukokuuta lainmuutoksen, jolla tehdään mahdolliseksi rekisteröidyssä parisuhteessa elävien mies- ja naisparien perheen sisäinen adoptio.
lapsi
Tule mukaan odottamaan ja juhlimaan perheen sisäisen adoption avautumista
Eduskunta päättää 15.toukokuuta rekisteröityä parisuhdetta koskevan lain muuttamisesta siten, että perheen sisäinen adoptio tulisi samaa sukupuolta oleville pareille mahdolliseksi, samoin kuin se on tähän asti ollut avioparien käytettävissä.
Eduskunta äänestää perheen sisäisestä adoptiosta 15.5.
Kansanedustajien mielipiteet jakautuivat voimakkaasti, kun eduskunta 5.5. keskusteli perheen sisäisen adoption sallimisesta rekisteröidyissä parisuhteissa eläville henkilöille.
Lakivaliokunta puoltaa sisäistä adotiota
Eduskunnan lakivaliokunta on tänään saanut valmiiksi mietintönsä koskien hallituksen esitystä perheen sisäisestä adoptiosta. Lakivaliokunta puoltaa hallituksen esityksen mukaisesti perheen sisäisen adoption avaamista samaa sukupuolta olevalle rekisteröidylle kumppanille, joka yhdessä puolisonsa kanssa kasvattaa ja elättää lasta.
Lausunto sisäisestä adoptiosta kuulemistilaisuudessa
Lakivaliokunnalle koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta Kuuleminen 12.2.2009 Perheen sisäisen adoption avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille on erittäin tarpeellinen muutos, erityisesti koska se […]
