Setan tänään valittu puheenjohtaja Outi Hannula toivoo, että Suomen eduskunta hyväksyy perheen sisäisen adoption käsittelyn yhteydessä myös ulkoisen adoption avaamisen samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä.
lapsi
Seta vaatii myös ulkoisen adoption sallimista
Hallitus on vihdoin antanut esityksensä perheen sisäisen adoption avaamisesta rekisteröidyssä parisuhteessa. Seta ry iloitsee siitä, että hallitus teki lasten oikeuksien päivänä merkittävän lasten asemaa parantavan päätöksen.
Seta: Ulkoinen adoptio avattava samaa sukupuolta oleville pareille
Oikeusministeriön asettama työryhmä esittää perheen sisäisen adoption avaamista rekisteröidyille pareille. Seta ry toteaa antamassaan lausunnossaan, että muutoksen yhteydessä tulee luopua myös vieraan lapsen adoptoimista koskevasta rajauksesta ja sallia niin sanottu […]
Lausunto adoptiolaista
Lausunto arviomuistiosta koskien lapseksi ottamisesta annetun lain uudistamistarpeita
Ihmisoikeustilanteen arviointi
Seta arvioi kansalaisjärjestönä Suomen ihmisoikeustilannetta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta marraskuussa 2007.
