Aamulehti uutisoi hiljattain laskelman, jonka mukaan rekisteröidyt parisuhteet päättyvät eroon avioliitoja useammin. Tilastokeskuksen vertailussa tarkasteltiin solmittuja liittoja vuosina 2002-2009: avioliitoista 9,4 prosenttia päätyi eroon, rekisteröidystä parisuhteista 13 prosenttia.
Blogi
Urheilufobiaa
En ole koskaan ollut erityisen urheilullinen. Koulun liikuntatunnit olivat yhtä tuskaa – erityisen ahdistavia ne olivat silloin, kun pelattiin jonkin sortin joukkuelajeja.
It gets better -kampanjaa tarvitaan myös täällä
Yhdysvaltoja on viime aikoina kuohuttanut julkisuuteen tulleet nuorten homopoikien itsemurhat. Niiden myötä tuhannet ihmiset ympäri maailman ovat lähettäneet YouTubeen videoita, joissa kertovat omista kokemuksistaan teini-ikäisenä; siitä, kun heitä kiusattiin ja tulevaisuus tuntui epätoivoiselta.
Homoilta tuli jo!
Ajankohtaisen kakkosen teemailta 12.10.2010 sysäsi keskustelun taas uuteen vauhtiin. Kesällä kyseltiin pridekulkueen sovinnaisuuden ja oikeutuksen perään, mutta nyt tikkataulun keskelle päätyi kirkko ja sen äärikonservatiivisiipi.
Saako homolle nauraa?
Setaan otettiin yhteyttä Åttå drinkero -mainoskampanjan tiimoilta. Mainos on herättänyt paljon keskustelua ja sitä on pidetty varsin yleisesti joko mauttomana tai ainakin huonona mainoksena – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.