Riikassa järjestetty Baltic Pride sujui hyvin, kertoo Sara Sundell.
Blogi
Kansainvälinen homo- ja transfobian vastainen päivä: Näkymättömyysviitta suojelee homofobiaa, ei homoja
Kun Helsinki vietti 12.4. pääkaupungiksi tulonsa 200-vuotispäivää, juhlaseminaariin oli kutsuttu puhujiksi näyttävä joukko ystäviä ja naapureita. Yksi kunniavieraista, Pietarin kuvernööri Georgi Poltavtshenko, oli vain kuukautta aiemmin vahvistanut allekirjoituksellaan homo- ja transvastaisen lain voimaantulon Pietarissa.
Kansainvälinen sateenkaariperhepäivä ensi sunnuntaina
Sunnuntaina 6.5. maailman sateenkaariperheet viettävät ensimmäistä kertaa yhteistä teemapäivää, Kansainvälistä sateenkaariperhepäivää. Keväisen päivän aikana sateenkaariperheet kokoontuvat koko perheen iloisiin ja näkyviin tapahtumiin kymmenissä kaupungeissa ainakin neljällä mantereella.
Onnea ja yhdenvertaisuutta
Seta ei asettunut tukemaan yksittäisiä ehdokkaita presidentinvaaleissa. Toisen kierroksen vaaliasetelma nosti kuitenkin Setalle keskeiset asiat ja tavoitteet julkiseen tarkasteluun uudesta näkökulmasta, kun finaali käytiin rekisteröidyssä parisuhteessa elävän Pekka Haaviston (vihr) ja avioliitossa olevan Sauli Niinistön (kok) välillä.
VIHDOINKIN!
Tai ainakin melkein: vihdoinkin Raha-automaattiyhdistys myönsi rahoituksen Setan ja sen jäsenjärjestöjen Yhdenvertainen vanhuus -projektille.