Seta on hämmästynyt päätöksestä jättää uudesta kansallisesta perus- ja ihmisoikeus- toimintaohjelmasta pois translain uudistaminen. Uudistus on välttämätön ihmisoikeuksien toteutumiselle Suomessa.
ihmisoikeustoimintaohjelma
Järjestöt vaativat hallitukselta uutta ihmisoikeusohjelmaa
Allekirjoittaneet 17 järjestöä vaatii, että uusi hallitus tekee kansallisen perus- ja ihmisoikeuksien toimintaohjelman. Tätä suositti myös edellinen eduskunta helmikuussa 2015. Edellinen hallitus jätti monta ihmisoikeuksien kannalta keskeistä lainsäädäntöprosessia kesken, ja […]
Tavoitteemme hallituskaudelle: itsemääräämisoikeus ja turvallinen koulu
Ihmisoikeusjärjestö Seta julkisti tänään eduskuntavaalien kärkitavoitteensa teemalla Syrjimätön Suomi. Järjestö korostaa itsemääräämisoikeutta sekä sateenkaarinuorten ja sateenkaariperheiden lasten hyvinvointia.
Ryhtiä Suomen ihmisoikeuspolitiikkaan – järjestöt vaativat toista kansallista ihmisoikeusohjelmaa
Seta vaatii yhdessä 13 muun ihmisoikeusjärjestön kanssa, että Suomi tekee toisen kansallisen perus- ja ihmisoikeuksien toimintaohjelman.
Setan kommentit ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelusta ja toimeenpanosta sekä ihmisoikeuspolitiikan tulevaisuudesta
Kansallisen ihmisoikeustoimintaohjelman evaluaatioryhmälle Seta kiittää evaluaatiotyöryhmää mahdollisuudesta kommentoida kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman toteutusta ja antaa seuraavat kommentit. Yleistä Seta pitää merkittävänä sitä, että perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman laatiminen kirjattiin hallitusohjelmaan. Seta […]
