Espoon nuorisopalvelut käynnisti viime syksynä yhteistyössä jäsenjärjestömme Hesetan kanssa sateenkaarinuorisotila Kirjavan, joka on tarkoitettu 13-29-vuotiaille sateenkaarinuorille. Toiminta on avointa myös muille 13-29-vuotiaille. Tilan virallisia avajaisia vietettiin 13.2. mukavassa tunnelmassa. Hyvä, Espoo!
Turvallisia tiloja sateenkaarinuorille tarvitaan juuri nuorten omissa elinympäristöissä. Tutkimustemme mukaan sateenkaarinuoret kaipaavat kohtaamispaikkoja, joissa voi saada tukea ja tavata muita sateenkaarinuoria. Aikaisemmin Helsinki on perustanut ruotsinkielisen ryhmän sateenkaarinuorille ja toteuttanut sateenkaarevan nuorisotalokiertueen yhdessä Hesetan kanssa. Muissa kunnissa vastaavaa ei tietojeni mukaan ole kunnan omana toimintana. Nuorten harrastustilojen ja -toiminnan tulisi tietysti aina olla yhdenvertaisia ja syrjimättömiä.
Kansanedustaja Mika Niikko (ps) esittää Perussuomalaisten blogissa ja Länsiväylä-lehdessä Espoon uudesta toimintamuodosta ja sateenkaarinuorten elämästä väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Oikaisen tässä kirjoituksessa Niikon esittämät väitteet.
Niikko arvostelee Espoon sateenkaarinuorisotilan ikäjakaumaa, 13-29-vuotiaat. Hän kirjoittaa ”Onkin huolestuttavaa, että Espoo ohjaa identiteettiään etsivän vasta teini-ikäiseksi tulleen ja jo täysin aikuisen henkilön viettämään vapaa-aikaansa samaan tilaan.”
Toiminta sateenkaarinuorisotilassa on ohjattua ja valvottua samalla tavalla kuin muukin nuorisotoiminta. Toiminta on suunnattu nuorisolain mukaisesti alle 30-vuotiaille henkilöille. On hyvin tavallista, että täysi-ikäiset ja alaikäiset ihmiset viettävät vapaa-aikaa yhdessä esimerkiksi urheiluseuroissa, erilaisissa harrastusjärjestöissä ja kaveripiireissä. Sateenkaarinuorisotila ei eroa tästä mitenkään. Ikä ei välttämättä tule toiminnassa erityisesti esille, mutta sateenkaarinuorelle voi olla merkityksellistäkin tutustua itseään vanhempiin hlbti-ihmisiin, jotka toimivat esikuvina ja voivat kertoa oman elämäntarinansa.
Niikko kirjoittaa, että ”Tilaa jota markkinoidaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvien teinien ja aikuisten kohtaamispaikkana, johon myös heterot ovat tervetulleita, ei voida pitää varsinaisena nuorisotyönä.”
Kuulostaa siltä, että Niikko on ymmärtänyt ”kohtaamispaikan” väärin. Kohtaamisella tarkoitetaan ihmisten välisiä kohtaamisia, siis vuorovaikutusta ylipäätään. Nuorisotila ei ole senssipaikka. On myös harhaanjohtavaa esittää ”teinit” ja ”aikuiset” kahtena ryhmänä, joiden välille erityisesti haluttaisiin saada aikaan kohtaamisia. Tosin aikuiset esikuvat ja tuttavat voivat olla sateenkaarinuorelle (kuten kenelle tahansa nuorelle) hyvin tärkeitäkin samastumiskohteita ja kannustajia kasvussa omaksi itseksi. Sekään ei haittaa, jos joku toimintaan osallistuva ihastuu toiseen. Nuorisotoiminnan parissa tutustuminen toisiin on turvallisempaa kuin esimerkiksi netissä.
Niikko kirjoittaa, että ”seksuaalista identiteettiään pohtiva nuori on haavoittuvammassa asemassa, eikä heitä tulisi tietoisesti saattaa mahdollisen manipulaation kohteeksi.”
Tässä hän on aivan oikeassa. Jokaisella nuorella on oikeus myönteiseen tukeen omalle identiteetilleen vailla manipulaatiota, kuten pakottamista ahtaisiin sukupuolinormeihin. Olenkin huolissani siitä, että tutkimusten mukaan suuri osa sateenkaarinuorista joutuu koulussa kohtaamaan paitsi täydellistä näkymättömyyttä niin myös vahvaa asenteellisuutta ja väärää tietoa esimerkiksi opettajien taholta. Lisäksi heitä manipuloivat usein vanhemmat tai muut läheiset aikuiset, joiden tehtävä olisi päinvastoin tukea nuorta. Joskus manipuloinnissa käytetään uskonnollista retoriikkaa.
Sateenkaarinuorisotilan tai muun hlbti-nuorten kanssa tehtävän työn tarkoituksena ja menetelminä ei ole nuorten manipulointi. Toiminnassa korostetaan itsemääräämisoikeutta eli oikeutta päättää itse omaan elämäänsä liittyvistä asioista sekä itsemäärittelyoikeutta, kuten oikeutta tulla kutsutuksi haluamallaan nimellä ja kohdelluksi siinä sukupuolessa, jota kokee olevansa.
”Tuskin tätä kovin moni Espoon lasten vanhemmistakaan hyväksyy”, spekuloi Niikko.
Hän on valitettavasti oikeassa siinä, että kaikki vanhemmat eivät hyväksy oman lapsensa kuulumista seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Nämä lapset ja nuoret saattavat paitsi jäädä vaille vanhempiensa tukea ja rakkautta, myös joutua vanhempien painostamaksi tai ääritapauksissa jopa ulos sulkemaksi perheestä. Tämä on hyvin huolestuttavaa. Asiallista tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta tarvitaankin myös vanhemmille. Tätä varten esimerkiksi tänä viikonloppuna järjestettävässä Arctic Pride -tapahtumassa Rovaniemellä järjestetään ohjattu keskustelutilaisuus sateenkaarilasten ja -nuorten vanhemmille. Uskon kuitenkin, että suuri osa espoolaisista sateenkaarinuorten vanhemmista on iloisia siitä, että heidän verorahoillaan tarjotaan myös heidän lapselleen asiantuntevia ja turvallisia nuorisotyön palveluja.
”Seksuaalivähemmistöt saavat toistuvasti erityiskohtelua yhteiskunnassamme”, kirjoittaa Niikko.
Tämä ei pidä paikkaansa, paitsi jos sillä tarkoitetaan toistuvaa jättämistä yhdenvertaisten oikeuksien ulkopuolelle, eli siis negatiivista erityiskohtelua. Monissa asioissa esimerkiksi palveluissa on tärkeää osata ottaa huomioon seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus, mutta se ei tarkoita erityiskohtelua, vaan on päinvastoin edellytys yhdenvertaisen kohtelun toteutumiselle. Nimenomaan kuntien työntekijöiden riittävä ammattitaito hlbti-ihmisten kohtaamiseen on erittäin tärkeää. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait velvoittavat kaikki viranomaiset edistämään yhdenvertaisuutta ja ennaltaehkäisemään syrjintää seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta voi lukea tutkimuksista ja selvityksistä esimerkiksi täältä (oikeusministeriön julkaisema raportti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksista), täältä (sisäministeriön julkaisema tutkimus syrjinnästä koulutuksessa), täältä (Nuorisotutkimusseuran ja Setan määrällinen tutkimus sateenkaarinuorista) ja täältä (Nuorisotutkimusseuran ja Setan laadullinen tutkimus sateenkaarinuorista). Kuvauksia siitä, miksi seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden on tärkeää olla osa esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ja kasvatusalan ammattilaisten osaamista voi lukea täältä (Haluaisin pystyä kertomaan -opaskirja vanhuspalveluihin) ja täältä (Moninaisuus mielessä -opas sosiaalialan ammattilaisille).
”Avioliittolain muutosesitys samaa sukupuolta oleville pareille sekä oikeus lapsen adoptioon oli vain yksi välietappi”, kirjoittaa Niikko.
Hän on oikeassa siinä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden tiellä on vielä monia esteitä. Niitä on niin lainsäädännössä, kuntien palveluissa, työelämässä kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden asemassakin. Setan tavoitteista yhteiskunnan muuttamiseksi yhdenvertaisemmaksi voi lukea täältä (Setan poliittinen strategia).
Niikko on sen sijaan väärässä puhuessaan ”oikeudesta” adoptioon. Adoptoiminen ei ole kenenkään oikeus, oli henkilön seksuaalinen suuntautuminen tai perhemuoto mikä tahansa. Sen sijaan jokaisella tulee olla yhdenvertainen oikeus halutessaan tulla harkituksi adoptiovanhemmaksi. Tämän oikeuden eduskunnan hyväksymä avioliittolain muutos tulee suomaan myös samaa sukupuolta oleville pareille. Ei erityisoikeutena, vaan samana oikeutena kuin eri sukupuolta olevilla pareilla.
”Vähemmistöjen etujärjestöt vaativat yhteiskunnan totaalista muutosta”, Niikko maalailee.
Vaadimme totta kai yhteiskunnan muuttumista siten, että yhdenvertaisuus ja universaalit ihmisoikeudet toteutuisivat mahdollisimman kattavasti. Tätä muutosta tapahtuukin koko ajan: esimerkiksi suomalaisten asenteet ovat viime vuosina muuttuneet myönteisemmiksi moninaisuudelle, kuten esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia koskevista galluptuloksista voi päätellä. Moni Setan ajamista asioista on loppujen lopuksi omalla tavallaan konservatiivinen: haluamme lapsen edun toteutuvan, perheiden saavan elää rauhassa ja ihmisten kunnioittavan toinen toisiaan.
”Sukupuolivähemmistöjä edustava Seta on tyytymätön siihen, ettei translain uudistus edennyt tällä hallituskaudella”, tietää Niikko.
Tässä hän on oikeassa. Seta tosiaan edustaa seksuaalivähemmistöjen lisäksi myös sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, ja olemme erittäin tyytymättömiä siihen, että hallitus ei ole antanut esitystä translain ihmisoikeusloukkausten poistamiseksi. Translaki säätelee juridisen sukupuolen vahvistamista eli sitä, millä ehdoin henkilön sukupuolimerkintä henkilötiedoissa ja henkilöpapereissa voidaan muuttaa toiseksi. Useat ihmisoikeuselimet ovat todenneet, että Suomen nykyinen translaki loukkaa ihmisoikeuksia. Sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli vuonna 2014 lakimuutoksen, joka olisi parantanut tilannetta. Hallitus ei kuitenkaan antanut esitystä eduskunnalle.
Niikko toteaa, että ”sukupuoli-identiteetin ongelmat katsotaan lääketieteellisesti sairaudeksi, jonka kustannukset julkinen terveydenhuolto hoitaa”.
Sukupuoliristiriidan kokemus on todella mukana sairausluokituksessa, tosin vanhentuneilla diagnoosinimikkeillä ja harhaanjohtavasti psykiatristen sairauksien luokituksessa. Maailman terveysjärjestö WHO valmistelee uudistusta, jolla luokitusta uudistettaisiin vastaamaan ajantasaista ymmärrystä aiheesta. On hyvä, että sukupuolen korjaushoitoja saa julkisesta terveydenhuollosta. Sukupuoliristiriita tarkoittaa, että ihminen kärsii siitä, että hänen kehonsa on erilainen kuin hänen sukupuoli-identiteettinsä. Se on tila, joka voi aiheuttaa huomattavaa tuskaa ja ahdistusta ja vaikeuttaa ihmisen jokapäiväistä elämää. Nuorella voi olla korkea kynnys osallistua sosiaaliseen toimintaan, jos hänet jatkuvasti sukupuolitetaan väärin. Tämä on yksi syy, miksi tarvitaan sateenkaarinuorille suunnattuja turvallisia tiloja ja kohtaamispaikkoja.
”Ihmisoikeuskysymykseksi on nostettu miehen oikeus synnyttää ja laajentaa sukupuolenkorjausleikkaus myös alle 18-vuotiaille”, väittää Niikko.
Väärin. Ihmisoikeuskysymykseksi on nostettu, että valtion ei pidä lainsäädännöllä säädellä ihmisen kehoa. Juridisen sukupuolen korjaamisen pitää olla mahdollista ilman, että ihminen pakotetaan hormonihoitoon tai leikkaukseen. Tämä tarkoittaa, että henkilö, joka korjaa juridisen sukupuolensa mieheksi, saattaa halutessaan voida synnyttää, koska hänellä saattaa olla kohtu, munasarjat ja emätin. Asiantuntijoiden mukaan juridisen ja lääketieteellisen sukupuolen korjauksen kytkemiselle toisiinsa (nykyisen lainsäädännön tapaan) ei ole perusteita. Juridinen sukupuolenkorjaus on hallinnollinen prosessi, joka voitaisiin erottaa hoitojärjestelmästä täysin. Näin on toimittu esimerkiksi Tanskassa, Ruotsissa ja Argentiinassa. Seta ja muut ihmisoikeusjärjestöt ajavat 18 vuoden ikärajan poistamista juridisen sukupuolen korjaamisesta. Se tarkoittaa, että esimerkiksi 16-vuotias voisi saada identiteettinsä mukaiset henkilöpaperit tarvitsematta odottaa vuosikausia. Sen sijaan se ei tarkoita, että alle 18-vuotiaille tehtäisiin sukupuolenkorjaukseen liittyviä leikkauksia. On tärkeää, että alaikäisillä on pääsy sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin ja mahdollisiin korjaushoitoihin, kuten hormonihoitoon.
”Homous esiintyy tv:ssä ja lehtien palstalla ilmiönä, joka voittaa sympatiat puolelleen”, kirjoittaa Niikko.
Suureksi osaksi homous on yhä melko näkymätöntä mediassa tai sitä käsitellään erillisenä ilmiönä sen sijaan, että se esitettäisiin yhtä itsestäänselvänä ja ”luonnollisena” kuin heterouskin. Mediasta ja hlbti-kysymyksistä voi lukea lisää Setan toimittajaoppaasta täältä .
Niikon mukaan ”toisaalta ihmiset ovat kurkkua myöten täynnä koko aihetta, mikä homosaatiota ajavien tavoite onkin. Kun suuri yleisö on turrutettu, he saavat rauhassa lisätä vaatimuksiaan, kunnes ovat kitkeneet homofobian juurineen ja rakentaneet Suomesta homoystävällisen ihanneyhteiskunnan.”
Seta todella haluaa kitkeä homo-, bi- ja transfobian. Tavoittelemme sitä, että seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta tulisi ”ihan tavallisia asioita”. Että ihmisten ja heidän perheidensä moninaisuus näkyisi luontevasti koko yhteiskunnassa: esimerkiksi työelämässä, koulussa ja vaikkapa vanhuspalveluissa. Setan tavoite on syrjimätön Suomi.
”Seuraavalla hallituskaudella onkin luvassa lakimuutosesityksiä, jotta lasten ja nuorten maailma saadaan kyllästettyä yhden vähemmistön äänellä”, Niikko toteaa.
Toivottavasti seuraava hallitus esittää yhdenvertaisuutta parantavia lakiuudistuksia. Lasten ja nuorten etu on, että yhteiskunta heidän ympärillään tunnustaa ja tekee näkyväksi sen moninaisuuden, joka on totta lasten ja nuorten elämässä, oli kyse sitten seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta tai kulttuureista, vakaumuksista, vammaisuudesta, iästä, etnisestä taustasta tai muista tekijöistä. Seuraavalla hallituskaudella olisi erityisen tärkeää uudistaa translaki.
”Varhaiskasvatuksesta oppivelvollisuuden loppuun saakka kaikkia lapsia aletaan kasvattaa erityisen suvaitsevaiseksi erityisesti tätä yhtä vähemmistöryhmää kohtaan”, analysoi Niikko.
Sateenkaarilasten ja -nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi on vielä paljon tehtävää koulussa ja varhaiskasvatuksessa. Kyse ei ole ”yhdestä vähemmistöryhmästä”, vaan on tärkeää edistää yhdenvertaisuutta kaikille. Setan ja opiskelijajärjestöjen Suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen -projekti on tuottanut opetusmateriaalia siitä, miten liian kapeita normeja liittyen esimerkiksi etniseen taustaan, vammaisuuteen tai sukupuoleen voidaan purkaa koulussa. Linkki oppaaseen täällä (Älä oleta – normikriittinen käsikirja yhdenvertaisuudesta ja oikeudesta olla oma itsensä, suunnattu erityisesti toisen asteen ja peruskoulun opettajille).
Niikko väittää, että ”niissä valtioissa, joissa avioliittolaki on muuttunut, seksuaalivähemmistöjärjestöt ovat aloittaneet kampanjansa juuri lasten maailmassa”.
En ymmärrä, mitä tämä tarkoittaa. Ehkä sitä, että niissä maissa, joissa parlamentti on päättänyt muuttaa avioliittolakia, on ymmärretty yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien edistämisen tarve myös muilla elämänalueilla?
”Kuntapäättäjien tulee vaatimusten edessä pitää pää kylmänä. Vaatimuksia lasten maailmaan esitetään aika ajoin”, sanoo Niikko. Hän näkee tällaisena vaatimuksena esimerkiksi Uskalla-kampanjan, joka edisti yhdenvertaisuutta urheilumaailmassa.
Kuntapäättäjien tulee ottaa vaatimukset yhdenvertaisuudesta vakavasti. Lapsen oikeuksien sopimus sekä Suomen perustuslaki, nuorisolaki, yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolaki velvoittavat kunnat turvaamaan yhdenvertaisesti jokaisen lapsen ja nuoren hyvinvoinnin ja ihmisoikeudet. Tämä on paljon halvempaakin tehdä ennaltaehkäisevästi, tukien lasten ja nuorten hyvää kasvua ja osallisuutta jo alun perin sen sijaan, että joudutaan satsaamaan paljon korjaaviin toimiin, kuten mielenterveyspalveluihin tai lastensuojeluun. Jokaisen kunnan, joka haluaa palvella asukkaitaan tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti, tulisi huomioida myös sateenkaarilapset ja -nuoret sekä sateenkaariperheet.
”Nuorisotyössä saati opetussuunnitelmissa ei ole tarpeen näin voimakkaasti korostaa yhtä vähemmistöryhmää”, kirjoittaa Niikko.
Tosiasiassa sateenkaarinuorille kohdistettuun toimintaan ei ole toistaiseksi osoitettu juurikaan rahoitusta. Espoo on tietääkseni vasta toinen kunta, jossa on kohdennettua toimintaa sateenkaarinuorille kunnan omana toimintana. Valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa taas seksuaalista suuntautumista ei mainita lainkaan – edistysaskeleena uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa onneksi sentään mainitaan, että perusopetuksen yksi tehtävä on lisätä ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta. On kaiken kaikkiaan aika paksua väittää, että ”yhtä vähemmistöryhmää korostettaisiin voimakkaasti”. ”Korostamiseen” ei mikään taho varmasti edes pyri, vaan sen varmistamiseen, että yhteiskunta olisi jokaiselle turvallinen olla oma itsensä.
”Suomessa ei kärsitä homokammosta tai vihata homoseksuaaleja. Pikemminkin vallitseva virtaus alkaa vaikuttaa heterokammolta”, on Niikon arvio.
Heterokammosta hän ei esitä todisteita. Arkikokemuksen perusteella päinvastoin heteronormi on voimissaan. Myös lainsäädäntö asettaa yhä paikoin heteroseksuaalisuuden etusijalle. EU:n Perusoikeusviraston vuonna 2013 julkaiseman tutkimuksen mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sen sijaan kokevat paljonkin syrjintää ja suoranaista väkivaltaa ja uhkailua. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten on tietysti yhtä tärkeää toimia arvostavasti ja kunnioittavasti muita ihmisiä kohtaan kuin enemmistöihin kuuluvien, ja valtaosa heistä varmasti niin tekeekin. Jyrkkä ei heterokammolle!
”Nuoret osaavat kohdata toisensa itsenäisesti ilman keinotekoisia karsinoita, olivat he sitten maahanmuuttajia, romaneja tai seksuaalivähemmistöjä”, kirjoittaa Niikko.
Parhaimmillaan näin. Nuorisotyössä on kuitenkin tärkeää huomioida nuorten moninaisuus myös kohdennetun nuorisotyön avulla. Se voi tarkoittaa sellaista toimintaa, jonka kohderyhmä on jokin sellainen ryhmä, joka on aliedustettuna nuorisotyön palvelujen käyttäjissä tai joka on alttiina syrjinnälle. Sateenkaarinuorisotila on tällaista kohdennettua nuorisotyötä. Toiminnan tarkoitus on tuoda näkyväksi seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus, kertoa, että kaupunki haluaa ja osaa palvella yhdenvertaisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria ja tarjota hlbti-nuorille turvallinen tila tavata toisiaan ja muita nuoria ja viettää vapaa-aikaa.
”Sateenkaarinuorisotilan kaltaisten hankkeiden tarkoitus on saattaa teinit ja aikuiset yhteen ennalta valitun teeman ympärillä”, Niikko toteaa.
Niin, kyllä. Kirjava-tila on tarkoitettu sateenkaarinuorten toimintaan ja yhdessäoloon. Nuorisolain mukaan nuoria ovat kaikki alle 30-vuotiaat. Joskus toiminnassa voi olla jokin tietty teema, aina ei. Eri-ikäiset ihmiset toimivat kaikkialla yhteiskunnassa yhdessä.
”Tätä mm. Seta on tehnyt jo vuosia omissa tiloissaan”, Niikko kirjoittaa.
Kyllä. Setan jäsenjärjestöillä on vapaaehtoisten vetämiä nuorten vertaisryhmiä noin 15 paikkakunnalla ympäri maata. Tämä ei millään tavoin korvaa kuntien velvoitetta tarjota ohjattua vapaa-ajantoimintaa yhdenvertaisesti, asiantuntevasti ja turvallisesti kaikille nuorille – varsinkaan, kun ylivoimaisessa enemmistössä Suomen kunnista ei ole edes järjestöjen toimintana tarjolla hlbti-nuorille kohdennettua toimintaa. Kunnilla on vapaaehtoisvoimin toimivia järjestöjä paremmat resurssit ja parempi ammattitaito järjestää toimintaa. Kannustammekin kaikkia kuntia miettimään, miten ne voisivat järjestää tai tukea sateenkaarevien nuorten toimintaa.
”Tämä on kaukana siitä, mitä kunnallisen nuorisotyön tulisi olla. Kuntien – ei myöskään Espoon – tule pakkosyöttää nuorille yhtä aatetta veronmaksajien rahoilla”, Niikko kirjoittaa.
Kunnallisen nuorisotyön tulee nimenomaan tukea kaikenlaisten nuorten hyvinvointia ja turvallista kasvua omaksi itsekseen. Tätä tavoitetta tukevat myös nuorisolaki sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait. Kyse ei ole ”aatteesta”, vaan lainsäädännössä ja ihmisoikeussopimuksissa määritellyistä arvoista ja oikeuksista. Sateenkaarinuorisotila tai muu hlbti-nuoret asiantuntevasti ja nuoria itseään kuunnellen huomioiva toiminta vahvistaa nuorten osallisuutta ja hyvinvointia. Sateenkaarinuorilla on sama oikeus saada laadukasta nuorisotyötä julkisena palveluna kuin kaikilla muillakin nuorilla.
Aija Salo
paasihteeri@seta.fi
Kirjoittaja on Setan pääsihteeri.