Nuortenryhmät ympäri maata

Setan jäsenjärjestöissä on säännöllisesti kokoontuvia, avointen ovien periaatteella toimivia nuorten ryhmiä, joihin jokainen on tervetullut omana itsenään. Toimintaan osallistuu niin pojiksi, tytöiksi, muunsukupuolisiksi tai sukupuolettomiksi kuin heteroiksi, homoiksi, lesboiksi tai biksi identifioituvia nuoria. Tullakseen mukaan ei tarvitse määritellä itsensä millään tavalla. Riittää, että haluaa olla mukana tilassa, jossa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumiseen moninaisuuteen suhtaudutaan kunnioittavasti ja on avoin kohtaamaan samalla periaatteella muita.

Vapaaehtoisohjattu toiminta on erinäköistä eri paikkakunnilla – nuorten iltoja järjestetään 1–4 kertaa kuukaudessa. Ohjelmaan kuuluu niin vapaata hengailua rennossa ilmapiirissä kuin syvällisempiä keskusteluja ja toiminnallisempaa tekemistä. Toiminta on päihteetöntä.

Jäsenjärjestöstä ja paikkakunnasta riippuen on avointen nuorten ryhmien rinnalla usein tarjolla muitakin ryhmiä tai muuta toimintaa, jonka tavoite ja kohderyhmä on tarkemmin määritelty tietyn sukupuoli-identiteetin, seksuaalisen suuntautumisen tai elämäntilanteen mukaisesti.

Nuorille suunnattua toimintaa Setan jäsenjärjestöjen piirissä löytyy tällä hetkellä seuraavilla paikkakunnilla:

Helsinki
Joensuu
Jyväskylä
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Savonlinna
Tampere
Tornio
Turku

Ungdomsgrupper på svenska finns i Helsingfors, Jakobstad och Mariehamn.

Eikö lähialueeltasi löytynyt nuortenryhmää?


Suomeksi


HELSINKI

HeSeta ry

HeSetan nuorten toiminnasta löytyy tietoa HeSetan Nuoret-sivuilta.

Facebook: HeSetan nuorten illat

Opiskelijavinokkaat – OVI ry – Helsingin yliopiston

Avoimet ovet tiistai-iltaisin klo 19.00 kerhohuoneessa, uuden ylioppilastalon B-rapussa osoitteessa Mannerheimintie 5., 3 krs. Lisätietoa OVI:n toiminnasta löytyy nettisivuilta .


JOENSUU, Hobiles ry

Nuortenryhmä. Etkö olekaan hetero? Onko kaapissa yksinäistä? Eikö äiti ymmärrä? Joensuun seudun seksuaalinen tasavertaisuus Hobiles ry järjestää sateenkaarevaa nuortenryhmätoimintaa kaikille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville nuorille kerran kuukaudessa. Maksuttomassa ja päihteettömässä ryhmässämme jokainen voi olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä. Mukaan voi liittyä myös, jos haluaa tukea vähemmistöön kuuluvaa kaveriaan. Ryhmä on suunnattu 15–29-vuotiaille nuorille.
Tule rohkeasti tutustumaan muihin sateenkaaren tuolla puolen eläviin!

Ryhmän vetäjiin voit ottaa yhteyttä viestillä info[at]hobiles.fi tai Facebookin kautta.


JYVÄSKYLÄ, Jyväskylän Seta ry

Pinko on Jyvässeudun HLBTQ-nuorille ja opiskelijoille suunnattu vapaa-ajanryhmä. Ryhmä kokoontuu joka toinen tiistai klo 17.30, tavallisesti Jyväskylän Setan toimistotiloissa Matarakatu 6, toinen kerros, huone 217. Lisätietoa Jyväskylän Setan sivuilta.


KUOPIO, Savon Seta ry

Nuorten illat ovat Savon setan avoin vertaisryhmä alle 30-vuotiaille. Iltojen tarkoituksena on tarjota turvallinen, päihteetön kohtaamispaikka jossa olla oma itsensä ja jakaa kokemuksia. Nuorten iltojen aikataulu seuraa kouluvuotta ja täsmälliset ajankohdat Savon Setan nettisivujen tapahtumakalenterista.


LAHTI, Lahden Seta ry

Lahden Setan nuorten ryhmä on nuorille ja ei-vielä aikuisille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville tai itseään pohtiville suunnattu keskustelu- ja toimintapaikka. Ryhmään voi tulla käymään vapaasti. Nuorten illoissa on keskusteltu, pelattu lauta- ja konsolipelejä, kokkailtu, tehty muuta mukavaa ja vain oleskeltu hyvässä seurassa. Paikalla on aina ryhmänvetäjä jolta voi kysellä ryhmään liittyvistä asioista. Nuorten illoissa on tarjolla aina pientä purtavaa. Kokoontumisajat ilmoitetaan tarkemmin ennen jokaista kokoontumista. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa Nuorisokeskuksen Tolppa-tilassa, osoitteessa Sammonkatu 8, Lahti.
Lisätietoja nettisivuilta tai sähköpostitse osoitteesta nuoret.lahdenseta[at]gmail.com.


LAPPEENRANTA, Saimaan SETA ry

Lappeenrannassa ei ole tällä hetkellä erillistä nuorten ryhmää, vaan yleinen Kohtauspaikka -niminen ryhmä, jonka toiminta on kaikille avointa seksuaali- ja sukupuoli-identiteetistä riippumatta. Kohtaamispaikan aikataulua voit seurata Saimaan SETAn nettisivujen kalenterista. Toiminnan tarkemmat tiedot päivittyvät kalenteriin.


MIKKELI, Saimaan SETA ry

Mikkelissä toimii myös Savon Setan nuortenryhmä. Nuorten iltojen aikataulu seuraa kouluvuotta ja täsmälliset ajankohdat Savon Setan nettisivujen tapahtumakalenterista. Mikkelin nuorten ryhmän toiminta päivittyy myös Mikkelin sateenkaarevat nuoret -Facebook-ryhmään.


OULU, Oulun Seta ry

Oulun Setan nuorten ryhmä toivottaa tervetulleeksi 16-29 vuotiaat, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Ryhmä kokoontuu tiistaista 22.11.2016 klo 18 alkaen Bysiksen nuortenkahvilassa (Hallituskatu 5) joka viikko. Tarkemmat kokoontumisajat näet Oulun Setan nettisivujen toimintakalenterista. Nuorten ryhmästä lisätietoja ryhmänvetäjiltä. Mailia voi lähettää Oulun Setan osoitteeseen info[at]oulunseta.fi.


PORI, Satakunnan Seta ry

Satakunnan Setan nuortenryhmä kokoontuu Porin keskustan nuokkarilla kerhohuoneessa 2 parillisten viikkojen keskiviikkona kello 18-20. KAIKKI n. 14-25 vuotiaat ovat tervetulleita mukaan, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoleen tai muuhun katsomatta! Ryhmän toiminta on lähtöisin osallistuvien nuorten omista toiveista ja ehdotuksista. Osallistuminen ei vaadi sitoutumista, eikä Satakunnan Seta:n jäsenyyttä. Kaikki toiminta on nuorille täysin ilmaista. Kaikille tervetuloa mukaan!

Lisätietoja nuorten toiminnasta voit etsiä Satakunnan Setan nettisivuilta, Facebook-ryhmästä sekä kysyä osoitteesta nuoret[at]100seta.fi.


ROVANIEMI, Rovaniemen Seta ry

Rovaniemen Setalla ei ole tällä hetkellä vain nuorille suunnattua ryhmää, mutta kaikki ovat tervetulleita Avoimet ovet -toimintaan, jota pidetään kahden viikon välein Järjestötalon kerhohuone Kammarissa (os. Rovaniemen Neuvokas, Kansankatu 8, 3. krs., 96100 Rovaniemi, HUOM! poikkeukset ilmoitettu aikatauluissa).
Lisätietoa Rovaniemen Setan nettisivuilta.


SAVONLINNA, Savon Seta ry

Savonlinnassa ei ole erillistä nuorten ryhmää, mutta Savon Setan toimesta on loppuvuodesta 2013 alkanut yleinen parin viikon välein kokoontuva ryhmä.
Lisätietoa Savon Setan nettisivuilta.


TAMPERE, Pirkanmaan Seta ry

Nuortenryhmä. Nuorten ryhmä on suunnattu kaikille sateenkaarinuorille mm. lesboille, homoille, biseksuaaleille, transihmisille sekä muunsukupuolisille. Luvassa on sekä vertaistukea että mukavaa tekemistä. Ryhmä on tarkoitettu 16–21-vuotiaille. Ryhmään ei tarvitse sitoutua ja siellä voi käydä omien menojensa mukaisesti. Sinun ei tarvitse ilmoittautua erikseen tai olla yhdistyksen jäsen voidaksesi tulla mukaan. Tarvittaessa käymme vaikka hakemassa sinut sovitusta paikasta, ettei toimiston kynnys ole liian korkealla.

Ryhmä kokoontuu joka keskiviikko klo 17–19 Pirkanmaan Setan toimistolla osoitteessa Kuninkaankatu 15 A. Tarkistathan Pirkanmaan Setan verkkokalenteristamme mahdolliset muutokset kokoontumisajoissa tai -paikoissa.

Yhdistyksen toiminnanjohtaja antaa mielellään lisätietoja ryhmästä: mikko[at]pirkanmaanseta.fi

Nuoret aikuiset. Pirkanmaan Setan Nuorten aikuisten ryhmä on avoin ja tarkoitettu 18–35 -vuotiaille sateenkaareville ihmisille. Ryhmä on vapaamuotoinen, kokoonnumme teen ja kahvin sekä tietysti juttelun merkeissä. Ryhmäläisten toiveesta voimme myös pitää leffailtoja, käydä keilaamassa, tai lähes mitä vaan.

Ryhmä kokoontuu joka perjantai klo 17 alkaen Pirkanmaan Setan toimistolla osoitteessa Kuninkaankatu 15 A (2. krs). Mahdolliset poikkeukset kokoontumisajoissa löydä Pirkanmaan Setan nettisivujen kalenterista.

Lisätietoa Pirkanmaan Setan nettisivuilta.


TORNIO, Meri-Lapin Seta ry

Tornion nuorten ryhmä on noin 15-25 vuotiaille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu avoin ryhmä. Ryhmän tapaamiset järjestetään maanantaisin klo: 18.30 Nuorisotiedotuspiste Aaltosessa, osoitteessa Länsiranta 9. Tervetuloa juttelemaan, viettämään aikaa ja suunnitelemaan hauskoja tempauksia.

Kokoontumisien ja mahdollisten tapahtumien aikatauluja voi tarkistaa Meri-Lapin Facebook-sivuilta.


TURKU, TuSeta ry

Nuortenryhmä yläkoulu- ja lukioikäisille tapaa TuSetan toimistolla, osoitteessa Rauhankatu 1 c B 22.

Lisätietoja TuSetan nettisivujen tapahtumakalenterista sekä sähköpostilla osoitteesta nuoret[at]tuseta.fi. Lisäksi Turun seudun Setan yleinen puhelinpäivystys p. 02 231 0334 (ke klo 18-21).

Ajankohtaista:

Turun seudun setan nuorten sateenkaarikahvila järjestetään Tusetan olohuoneessa Eerikinkatu 22
Kahvila järjestetään koulun lukukauden aikana.
Voit tulla ilmoittautumatta mihinkään, näkemään kavereita, tutustumaan uusiin ihmisiin ja vaikka tekemään vain läksyjä. Tarjolla on pientä purtavaa ja juotavaa.
Kahvila-iltoja vetää Sofia
Lisätietoa nuorten toiminnasta voi kysellä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen pahtela[at]gmail.com tai soittamalla 044-3344580

 


På svenska

HELSINGFORS, Regnbågsankan

HBTIQ-ungdomsgruppen i Helsingfors. Vi träffas i Helsingfors centrum om inget annat kommit överens. Gruppen består av ca 10 personer så alla nya är varmt välkomna med! Vill du veta mer maila kontaktperson nicole.stambej[at]hel.fi. eller ring henne på 040-543 8909. Nicole arbetar på Helsingfors stads ungdomscentral. Per mail får du veta kommande träfftider och platser.

JAKOBSTAD, Regnbgsankan

HBTIQ-ungdomsgruppen i Jakobstad. Vanligtvis är träffarna i Jakobstad centrum. Gruppen består av 5-6 personer och alla nya medlemmar är välkomna med! Maila kontaktperson Minerva Ekrelius på  minerva[at]regnbagsankan.fi för mer information om träffdatum.

MARIEHAMN, Regnbågsfyren på Åland

Regnbågsfyren på Åland arrangerar då och då ungdomsträffar i Mariehamn. Meddela Regnbågsfyrens koordinator per e-post info[at]regnbagsfyren.ax om du vill veta mer.

 

Om du är intresserad av ungdomsverksamhet på andra orter i Svenskfinland ta kontakt med regnbagsankan[at]regnbagsankan.fi.


Käynnistä uusi ryhmä

Eikö listasta löytynyt lähialueeltasi nuortenryhmää? Ota kaverisi mukaan ja hoida asia kuntoon! Annamme mielellämme vinkkejä uusien ryhmien käynnistämiseen!

Ryhmän voi käynnistää mikä tahansa joukko siitä innostuneita nuoria, jotka kokevat että heidän paikkakunnallaan olisi sateenkaarevasta toiminnasta kysyntää. Tällöin kannattaa ottaa yhteyttä lähimpään Setan jäsenjärjestöön ja selvittää, voisiko tämä ottaa uuden ryhmän siipiensä alle. Kannattaa myös olla yhteydessä Setan nuorisotyön koordinaattoriin, joka voi antaa tarkempia ohjeita ja tarvittaessa vierailla paikan päällä. Nuortenryhmien ohjaajakoulutuksia järjestetään jäsenjärjestöille kohdistetusti tarpeen mukaan.

Ota yhteyttä Setan nuorisotyön koordinaattoriin:
Heta Hölttä
heta.holtta[at]seta.fi tai
p. 044 301 3020.

 

 

 

Seta ry  l  Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki  l  Sivun toteutus Niko Ala-Opas  |  Ulkoasu Musta Design