Seta tukee Transgender Europe -järjestön kampanjaa transfeministisen solidaarisuuden vahvistamiseksi.
TGEU
Transmurhia raportoitu maailmalla enemmän kuin koskaan aiemmin
20.11. on kansainvälinen murhattujen transihmisten muistopäivä. Suomessa sukupuolivähemmistöjen syrjintä on yleistä ja viharikokset jäävät raportoimatta.
Kolmas sukupuolimerkintä tukee itsemäärittelyoikeutta
SDP:n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmien puheenjohtajat kannattavat varauksetta kolmannen juridisen sukupuolivaihtoehdon laillistamista Suomessa, selviää sanomalehti Karjalaisen tekemästä kyselystä. Setan mukaan kolmas juridinen kategoria tukisi itsemäärittelyoikeutta sukupuoleen.
Tasa-arvo ei etene itsestään
Pääsihteeri Kerttu Tarjamo toteaa kirjoituksessaan, että vaikka Suomessa on otettu edistysaskelia lainsäädännön tasolla lhbti-oikeuksien toteutumiseksi, puuttuu edelleen tahto tuoda lain kirjain myös käytäntöön.
Matkaraportti: Terveiset Strasbourgista Ranskasta!
Emilia Nikkinen, Luca Tainio ja Sanni Soininen osallistuivat koulutusviikkoon Ranskassa syyskuun loppupuolella. IGLYO:n ja TGEU:n järjestämä koulutus kokosi yhteen 34 aktiivista nuorta järjestövaikuttajaa Euroopan neuvoston jäsenmaista.



