Seta luovutti perjantaina 21.3. Palveluvalikoimaneuvostolle (Palko) 5 766 nimen kansalaisvetoomuksen sukupuolidysforian hoitosuositusten päivittämisestä transihmisten terveyttä paremmin tukevaksi.
saksa
Itsemääräämisoikeus vahvistuu Saksassa ja Tanskassa
Saksan hallitus esittää parlamentille itsemääräämisoikeuteen perustuvaa juridisen sukupuolen vahvistamista ilman ikärajaa. Tanskassa rekisteriviranomainen on päättänyt, että sukupuolimerkintää voidaan muuttaa myös alaikäisten kohdalla.
Rock It Unicorn! Matkalla Saksassa sateenkaarinuorten kanssa
Syyskuun puolivälissä seitsemän LGBT+ -nuorta sai hienon tilaisuuden matkustaa edustamaan Setaa Rock it Unicorn -projektin puitteissa Saksaan.
Mediassa Saksan lain myötä väärinkäsityksiä intersukupuolisuudesta
Saksassa astui perjantaina voimaan laki, jonka mukaan intersukupuolisen lapsen syntymätodistukseen ei merkitä sukupuolta. Uutinen laista ei ole pelkästään positiivinen – laki ei mahdollista itsemääräämisoikeutta eikä poista intersukupuolisten ihmisten kokemia ihmisoikeusloukkauksia. Myös Euroopan neuvosto otti vastikään kantaa is-lasten kehollisen koskemattomuuden puolesta.



