Kuka on edistänyt ansiokkaasti seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa? On jälleen aika ehdottaa Setan vuotuisen tunnustuksen saajaa! Ehdotuksia voi tehdä 11.6. saakka.
Asiallisen tiedon omena
Setan Asiallisen tiedon omena Tekniikan akateemiset TEKille
Tekniikan akateemiset TEK on ryhtynyt systemaattisesti nostamaan esiin sateenkaari-ihmisten näkyvyyttä ja edistänyt yhdenvertaisuutta.
Ehdota Asiallisen tiedon omenan saajaa 2022!
Kuka on edistänyt ansiokkaasti seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa? On jälleen aika ehdottaa Setan vuotuisen tunnustuksen saajaa! Ehdotuksia voi tehdä 7.6. saakka.
Asiallisen tiedon omena Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksilölle
Seta on jakanut vuoden 2021 Asiallisen tiedon omena -tunnustuksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasiat -yksikölle sen työstä erityisesti sateenkaarinuorten ja -perheiden hyvinvoinnin eteen.
Setan Asiallisen tiedon omena Pinkkipartiolle – Seta nuhteli SLEY:n nuoriso-oppaasta
Seta jakoi tänään Turku Priden puistojuhlassa Asiallisen tiedon omena -tunnustuksen Pinkkipartio ry:lle ja nuhteli Kunniarotta-tunnustuksella Suomen luterilaiselle evankeliumiyhdistykselle SLEY:n.




