Setan nuorisotyön koulutusten kohderyhminä on koko nuorisotyön toteuttajien kirjo eri palvelusektoreilla. Koulutusten sisällöt voidaan räätälöidä sekä ehkäisevää että korjaavaa nuorisotyötä toteuttavien ammattilaisten tarpeisiin. Koulutuksia toteutetaan myös esimerkiksi etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan työntekijöille sekä nuorisotyön ammattiin opiskeleville. Nuorisotyön ammattilaisten ja ammattiin opiskelevien koulutusten sisältöjen suositellaan vastaavan muun muassa seuraaviin kysymyksiin:
- Millaisia eri identiteettejä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistönuorilla on?
- Mitä haasteita yhteiskunnassamme on sateenkaarinuorten hyvinvoinnin esteenä?
- Millaista syrjintää sateenkaarinuoret kohtaavat?
- Mitä erityistarpeita sateeenkaarinuorilla voi olla?
- Miten omaa toimintaa voi kehittää sensitiivisemmäksi ja yhdenvertaisemmaksi?
- Miten normitietoisuus voi toimia kaikkien nuorten hyvinvoinnin edistäjänä?
Koulutus alkaa aina perustermeihin ja käsitteistöön tutustumisella, jonka jälkeen teemaa syvennetään koulutuksen tavoitteen mukaisesti. Koulutuksissa voidaan käyttää case-esimerkkejä tai kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja.
Koulutuksen tavoitteet
Koulutuksen räätälöidyistä sisällöistä riippuen siihen osallistunut ammattilainen:
- tuntee sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen perusterminologiaa ja käsitteistöä
- ymmärtää seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden eri kehityspolkuja
- osaa tukea sateenkaarinuoria ja näiden läheisiä
- osaa keskustella kaikkien nuorten kanssa sateenkaariteemoista ja ottaa niitä puheeksi sekä yksilö- että ryhmätyöskentelyssä
- osaa arvioida oman työskentelyn ja toiminnan inklusiivisuutta
- tunnistaa sateenkaarinuorten kohtaamaa syrjintää ja osaa puuttua siihen
- ymmärtää sateenkaariperheiden moninaisuutta ja osaa toimia sensitiivisesti perheitä kohdatessaan
Koulutustallenteet
Aiheeseen liittyviä, valmiita tallenteita:
Sateenkaarinuorten kohtaama seksuaalinen häirintä, nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija Lotte Telakivi (osta tallenne)
Translasten ja -nuorten tukeminen perheissä, johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska, Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (osta tallenne)
Sateenkaarinuorten erityiset haavoittuvuustekijät, Setan nuorisotyön osallisuuden asiantuntija Teija Ryhtä (osta tallenne)
Sateenkaarisensitiivisyys seurakunnan nuorisotyössä, Setan nuorisotyön osallisuuden asiantuntija Teija Ryhtä (osta tallenne)
Sateenkaarilasten ja -nuorten oikeudet, nuorisotyön osallisuuden asiantuntija Teija Ryhtä (osta tallenne)