
Pride-tapahtumia järjestävät Suomessa Setan jäsenjärjestöt, yritykset, muut organisaatiot, opiskelijaryhmät ja vapaaehtoiset. Pride-tapahtumat ovat sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumia, jotka voivat kestää yhdestä päivästä reiluun viikkoon. Pride-tapahtumia edelsivät Suomessa Setan Vapautuspäivät.
Valtakunnallinen Seta ei koordinoi tai tue suoraan taloudellisesti pride-tapahtumia, mutta osallistumme prideihin eri puolilla Suomea henkilöresurssien puitteissa:
- osallistumalla keskustelutilaisuuksiin
- pitämällä puheenvuoroja kulkueen, puistojuhlan tai muun tapahtuman yhteydessä
- tukemalla tapahtumien näkyvyyttä viestinnällä
- tekemällä jäsenjärjestöjen järjestämiin tapahtumiin lahjoituspyyntöjä rahankeruuluvan puitteissa.
Pyynnöt puheenvuoroille paasihteeri@seta.fi ja viestinnälle tiedottaja@seta.fi.
Mikäli toivotte koulutustilaisuutta priden yhteyteen, tutustukaa ensin koulutustarjontaan ja tehkää tarjouspyyntö täällä. Ilmoitattehan viestissänne meille, jos olette pyytäneet Setalta myös puheenvuoroa.
Vuonna 2024 Pride-tapahtuma järjestettiin jo 56, pitkälti vapaaehtoisvoimin lahjoitus- ja sponsorituotoilla. Pride-tapahtumat tarvitsevat onnistuakseen sitoutuneita vapaaehtoisia, joita tarvitaan varainhankinnan ja valmistelun vuoksi lähes ympäri vuoden. Ota yhteyttä lähimpään pride-järjestäjään ja anna panoksesi ihmisoikeuksien ja sateenkaari-ihmisten näkyvyyden puolesta!
Tue priden järjestäviä Setan jäsenjärjestöjä:
Alla oleva lista perustuu järjestäjien itse lisäämiin tietoihin. Myös muita Pride-tapahtumia voi olla, joita ei ole listassa. Voit ilmoittaa vuonna 2025 järjestettävän pride-tapahtuman alla olevaan listaan:
Pride-tapahtumat 2025
Tapahtuman nimi | Arctic Pride 2025 |
---|---|
Paikkakunta / paikkakunnat | Rovaniemi Map It |
Aloituspäivämäärä | 17.03.2025 |
Lopetuspäivämäärä | 23.03.2025 |
Vapaa kuvaus tapahtumasta | Arctic Pridea juhlitaan jälleen Rovaniemellä 17.3.-23.3.2025! Arctic Pride on Rovaniemellä järjestettävä viikon mittainen tapahtuma, jossa tuodaan esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa Lapissa. Ennen kaikkea Arctic Pride on riemukas ja hyväntahtoinen kaiken kansan kulttuuritapahtuma, joka on vakiinnuttanut asemansa Rovaniemen tapahtumakalenterissa. Vuoden 2025 Arctic Priden teemana on intersektionaalisuus ja tapahtuman suojelijaksi on lupautunut kolttasaamelainen elokuvaohjaaja Katja Gauriloff. Arctic Pridea on järjestetty Rovaniemellä vuodesta 2013 lähtien, ja se kantaa ylpeänä Suomen pohjoisimman vuosittain järjestettävän pride-tapahtuman titteliä. Arctic Pride rakennetaan täysin vapaaehtoisvoimin, puhtaasta halusta rikastuttaa kaupungin kulttuurielämää ja nostaa LHBTQI-teemoja esille vuosittain. |
Järjestäjätaho / -tahot | Rovaniemen Seta ry, Arctic Pride |
Yhteydenotot tapahtumaan liittyen | Email hidden; Javascript is required. |
Yhteydenotot tapahtumaan liittyen | www.instagram.com/arcticpride |
Priden ohjelma / verkkosivusto | arcticpride.fi |
Pride somessa | facebook.com |
Pride somessa | instagram.com |