Moskovassa on lauantaina yritetty järjestää homojen ja lesbojen oikeuksia puolustava mielenosoitus, jonka poliisi on väkivalloin hajoittanut. Kolme suomalaista naista on pidätetty.
Uutinen
Eduskunta hyväksyi perheen sisäisen adoption
Eduskunta hyväksyi perjantaina 15. toukokuuta lainmuutoksen, jolla tehdään mahdolliseksi rekisteröidyssä parisuhteessa elävien mies- ja naisparien perheen sisäinen adoptio.
Tule mukaan odottamaan ja juhlimaan perheen sisäisen adoption avautumista
Eduskunta päättää 15.toukokuuta rekisteröityä parisuhdetta koskevan lain muuttamisesta siten, että perheen sisäinen adoptio tulisi samaa sukupuolta oleville pareille mahdolliseksi, samoin kuin se on tähän asti ollut avioparien käytettävissä.
Suomalaiset eurovaaliehdokkaat huippuaktiivisia ihmisoikeuskampanjassa
Setan eurooppalaisen kattojärjestön organisoiman eurovaalikampanjan teeseihin on sitoutunut jo 67 ehdokasta Suomesta, enemmän kuin mistään muusta maasta!
Eduskunta äänestää perheen sisäisestä adoptiosta 15.5.
Kansanedustajien mielipiteet jakautuivat voimakkaasti, kun eduskunta 5.5. keskusteli perheen sisäisen adoption sallimisesta rekisteröidyissä parisuhteissa eläville henkilöille.