Kesäkuussa ilmestynyt Voltti jää ainakin toistaiseksi lehden viimeiseksi numeroksi. Näin päättyy merkittävä aikakausi Suomen mediahistoriassa, kun maamme ainoa hlbt-lehti lopettaa toimintansa.
Uutinen
Presidentti Uskalla-kampanjan suojelijaksi
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on lupautunut homofobian vastaisen Uskalla-kampanjan suojelijaksi.
Uskalla-kampanja tuo esiin seksuaalivähemmistöt urheilussa
Vahva hetero-olettamus vaikeuttaa edelleen merkittävästi seksuaalivähemmistöihin kuuluvien urheilujoiden elämää Suomessa. Uskalla -kampanja haastaa urheilijat, seurat ja urheiluvaikuttajat kamppailemaan homofobiaa vastaan.
Seta palkitsi Sofi Oksasen
Seta ry on palkinnut perinteisellä Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnolla kirjailija Sofi Oksasen. Seta ry:n puheenjohtaja Outi Hannula luovutti tunnustuspalkinnon Helsinki Priden puistojuhlassa Hakasalmen puistossa lauantaina 27.6. iltapäivällä.
Uusia nuortenryhmiä Saloon ja Savonlinnaan
Seta pyrkii tänä vuonna kannustamaan jäsenjärjestöjään perustamaan uusia nuortenryhmiä. Syksystä lähtien on luvassa värikästä ja nuorekasta hengailua kahdella uudella paikkakunnalla.