Eurooppalainen kansalaisaloite aborttioikeuden turvaamiseksi etenee. Suomesta aloite keräsi lähes 75 000 allekirjoitusta.
Eurooppalainen kansalaisaloite aborttioikeuden turvaamiseksi etenee Euroopan komission käsittelyyn, joka arvioi aloitteen ja päättää jatkotoimista. Aloitteesta äänestettiin eilen Euroopan parlamentissa ja aloite hyväksyttiin äänin 358–202. Kampanjan My Voice My Choice tavoitteena on varmistaa jokaiselle EU-kansalaiselle pääsy turvalliseen aborttiin, tarvittaessa toisessa jäsenvaltiossa, jos kotimaan lainsäädäntö estää sen.
Suomessa aloite sai myös vahvan tuen. Huhtikuuhun mennessä allekirjoituksia kertyi lähes 75 000, mikä on yksi Euroopan suurimmista määristä suhteessa väkilukuun ja ylittää EU:n kansallisen vähimmäisvaatimuksen. Aborttioikeutta, joka koskettaa itsemääräämisoikeutta omaan kehoon, pidetään Suomessa tärkeänä ihmisoikeutena.
Kampanjaa koordinoi Suomessa Naisasialiitto Unioni, ja sen rinnalla toimi laaja joukko tukijärjestöjä. Mukana olivat muun muassa Lääkäriliitto, Ihmisoikeusliitto, Plan International, Nytkis ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunta.
Seta toimii seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien vahvistamiseksi Suomessa ja kansainvälisesti. Oikeus aborttiin on osa näitä oikeuksia. Setan nuorisotoimikunta oli aktiivisesti mukana tiedottamassa ja levittämässä tietoa aloitteesta sosiaalisessa mediassa. Seta korosti viestinnässään aborttioikeuden merkitystä kehollisen itsemääräämisoikeuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Setan nuorisotoimikunta painotti erityisesti nuorten oikeutta päättää omasta kehostaan ja tulevaisuudestaan.
Aloitteen taustalla on huoli aborttioikeuden kaventumisesta Euroopassa. Puolassa aborttikiellolla on monia kielteisiä seurauksia ja Italiassa jopa 80 % hoitohenkilökunnasta kieltäytyy tekemästä abortteja. Aloitteen tavoitteena on, että EU ryhtyy toimiin ja varmistaa aborttipalvelujen saatavuuden kaikille jäsenmaissa asuville ihmisille.