Kun olin alle kuusivuotias, halusin pitää hiukset lyhyinä, pukeuduin värikkäästi, ja pidin siitä, jos kohtaamani tuntemattomammat ihmiset eivät osanneet päätellä sukupuoltani ulkonäöstäni. En osannut poseerata kuvissa niin kuin tytöt, mutta lapsuuden valokuvissa olen vahvasti läsnä javakaa. Keltaisen sateenvarjon kanssa, itseäni pidemmän lapion vieressä, pahvilaatikosta askarrellun auton ratissa.
Kun olin 20-vuotias, halusin olla pitkä ja laiha, androgyyninen, kuten David Bowie. Olen aina ollut lyhyt ja kouluikäisestä lähtien lihava. Koin valtavaa kehodysforiaa ymmärtämättä sitä sellaiseksi. Yritin väkisin mahtua tietynlaiseen ihmisen malliin: koska kaikki sanallistivat sukupuoleni naiseksi, niin kai minä sellainen olen? Kokeilin monenlaisia tapoja olla nainen, ja huomasin aina palaavani saman turva-asuun, sukupuolineutraaliin, jopa maskuliiniseen, melko huomaamattomaan tyyliin.
Kun olin noin 30-vuotias, ja lähimetsä syleili minua juuri sellaisena kuin olen, päästin hiljalleen irti päälleni kasatuista oletuksista, jotka liittyivät syntymässä määriteltyyn sukupuoleeni. Löysin paikkani binäärin ulkopuolelta. Löysin sanan sille, mitä olen. Löysin sukupuolieuforian. Löysin nimet, jotka ovat oikeat ja omat.
Niin, en minä ole nainen, olen jotakin aivan muuta. Minussa on sukupuolta niin paljon, ettei se mahdu ahtaalle nainen – androgyyni – mies -janalle, vaan tarvitsee oman, galaksinkokoisen spektrinsä. En voi kuvata sukupuoltani ei-binäärisen lisäksi muuten kuin sanoilla kvääri tai gender queer, sillä maailmassa ei ole tarpeeksi sanoja sukupuolikokemukseni kuvaamiseksi. (Ja minä olen runoilija, olen miettinyt sanoja koko elämäni.) Jos asiaa yrittäisi jotenkin selittää auki, voisi sanoa, että sukupuoleni on valtava massa hyllyvän lyllyvää, sukupuolia taivuttelevaa, hyytelöä muistuttavaa valoa. Ja löydän sukupuolieuforiaa sen monista kolkista sellaisenaan ja yhdistelemällä.
Euforia löytyy pienistä hetkistä: kun peilikuva vastaa sitä, millaiseksi tunnen itseni. Se voi löytyä hiustyylistä ja -väristä, uusista silmälaseista, valitsemistani vaatteista, poskille kasvaneista pulisongeista. Euforia läikähtää sisälläni, kun minua kutsutaan oikealla nimellä, Asaksi. Kun joku kerrankin näkee ei-binäärisyyden minussa, eikä yritä tunkea minua miehen tai naisen lokeroon.
Euforia tuntuu siltä, että nyt kaikki on “oikein”. Se on pieni ilo ja valtava onnentunne yhtä aikaa. Se on sitä, että on löytänyt paikkansa maailmassa, vaikka edes yhdeksi pieneksi hetkeksi. Olen edelleen lyhyt ja lihava, mutta nykyään koen siitä enemmän euforiaa kuin dysforiaa. Kehoni on pehmeä ja vahva, ja olen kiitollinen siitä, mihin se pystyy. Kehoni, juuri tällaisena, on ei-binäärisen keho. Se tuottaa naiskeholle epätyypillisen paljon testosteronia, minkä vuoksi olen esimerkiksi vähän karvaisempi kuin keskivertonainen. Ei-binäärisenä saan euforiaa karvaisuudestani ja parran ajamisesta. Eikä minun tarvitse pienentää itseäni kummankaan binäärisen sukupuolen kehonormeihin sopivaksi. Kehoni voi olla millainen vain! Toivon silti, että joskus vielä pääsen hormonikorvaushoitoihin, jolloin kehostani tulisi vielä karvaisempi ja normeihin sopimattomampi.
Ei-binäärisyys ei ole mikään kolmas, muuttumaton ja tarkasti määriteltävä sukupuoli. Ei-binäärisyyteen mahtuu valtavasti erilaista presentaatiota, erilaisia kokemuksia ja identiteettejä. Ei-binäärisyys on rikkaus, ja meitä ei-binäärisiä on aina ollut olemassa, piilossa jäykkien rakenteiden välissä. Tekemällä ei-binäärisyyttä näkyvämmäksi yhteiskunnassa luodaan tilaa jokaiselle olla oma itsensä. Ei-binäärisyyden tunnustaminen esimerkiksi kolmannen juridisen sukupuolen muodossa ei vie muihin sukupuoliin identifioituvilta mitään pois, vaan päinvastoin, se tuo lisää vaihtoehtoja heille, jotka jäävät nykyisessä järjestelmässä näkymättömiksi.
Kolmannen juridisen sukupuolen osalta ajatukseni ovat monimutkaiset. Yhden sukupuolimerkinnän lisääminen ei saisi tarkoittaa sitä, että ei-binäärisyys typistettäisiin yhdeksi sukupuoleksi. Toinen pohdintaa aiheuttava asia on tämän hetken poliittinen ilmapiiri.
Äärioikeisto nousee maailmalla ja Suomessa, ja Yhdysvalloissa on jo osavaltioita, joissa on laitonta olla transsukupuolinen. Myös maahantulo Yhdysvaltoihin voidaan evätä, jos huomataan juridisen sukupuolen poikkeavan syntymässä määritellystä. Suomessa ei onneksi syntymätodistus ole sellainen asia, jota pitäisi jokaisen säilyttää ja olla valmis näyttämään tietyissä tilanteissa, mutta kolmas sukupuolimerkintä passissa kertoo virkailijoille oman viestinsä. Poliittisen ilmapiirin kiristyessä kolmannen juridisen sukupuolen ottaminen käyttöön saattaisi avata erilaisia uhkia ei-binäärisiä kohtaan myös Suomessa. Kolmanneksi, terveydenhuoltojärjestelmässä pitäisi jo nyt, ja etenkin tulevaisuudessa ottaa paremmin huomioon erilaiset kehot, jotka saattavat poiketa juridisesta sukupuolesta esimerkiksi kansallisten terveysseulontojen kohdalla.
Toisaalta saisin itsekin oikeasta sukupuolimerkintä henkilökortissa ja sosiaaliturvatunnuksessa sukupuolieuforiaa, sillä nykyinen juridinen sukupuoleni on minulle väärä. Mahdollisista haasteista huolimatta olisin silti valmis korjaamaan juridisen sukupuoleni, mikäli tällainen kolmas variantti otettaisiin käyttöön.
Asa, 40 vuotta
Näkyväksi-kampanja 2025
Teksti on julkaistu osana Setan ja non-bin ry:n kampanjaa ei-binääristen näkyvyyden ja kolmannen sukupuolimerkinnän puolesta. Katso ja lue muiden ei-binääristen tarinat kampanjasivulta.