Olen genderfluid. Sukupuoleni liukuvuus mies-nais-janalla ja sen ulkopuolella on nähtävissä jo lapsuudenkuvistani, joissa vaihtelee tarve pukeutua välillä kukkamekkoihin ja välillä leikata hiukset lyhyiksi ja kulkea poikamaisena.

Elämäni aikana nämä vaiheet ovat vaihdelleet epäsäännöllisessä rytmissä. Toisinaan koen naisellisuuden omakseni ja toisinaan olen pitkään maskuliinisempi. Minua on parhaimmillaan puhuteltu kymmenen minuutin sisään kadulla “sir” ja “madam” eri ihmisten toimesta eli sukupuolen ilmaisuni aiheuttaa yleensä hämmennystä ja oletukset osuvat harvoin oikeaan.

Oletukset eivät enää satuta minua, olen yleensä lähinnä huvittunut ihmisten yrittäessä väkisin ahtaa minua päässään olevaan lokeroon. Itsekään en aina tiedä mihin kategoriaan minäkin aamuna herään, joten en oleta muidenkaan tietävän. Kohdallani tulee kuitenkin päivänselväksi sukupuolen olettamisen turhuus: väärin mennään lähes aina.

Suomessa asuminen sentään tekee asioista helpompaa, kun meillä ei ole sukupuolittavia pronomineja käytössä. Lähinnä viranomaisasioinnissa ja terveydenhuollossa tilanteeni on hankala, koska olemukseni ja kehoni ominaisuuksien yhdistelmää vastaavaa kategoriaa ei tunnisteta. Kolmas sukupuolimerkintä helpottaisi elämääni huomattavasti. Olen onneksi saanut viime vuosina yhä useammin yllättyä positiivisesti, kun esimerkiksi kyselylomakkeissa annetaan jo suhteellisen usein vaihtoehdoksi “muu” tai “en halua vastata”.

Netissä, etenkin deittimaailmassa, tilanne on hankalampi. Ihmisten pinttynyt länsimainen mielikuva sukupuolen kaksijakoisuudesta on tiukassa, ja kun kerron uudelle tuttavuudelle sukupuolestani, saan usein tungettelevia kysymyksiä housujeni sisällöstä ja kromosomeistani. Ei, housujeni sisältö ei kuulu kenellekään ellen asiaa halua itse jakaa, ja kromosomejani en itsekään tiedä.

Ymmärrän kyllä toisaalta miten hankalaa se saattaa joillekin olla, jos potentiaalisen kumppanin sukupuoli ei ole pysyvä. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin viehättynyt yhdestä sukupuolesta, on se sitten oma tai eri.

Olen joskus heikkona hetkenä itkenyt kumppanilleni, että kunpa en olisi muunsukupuolinen, niin elämä olisi helpompaa. Sitten taas tulee niitä päiviä, joina katson itseäni peilistä ja totean, miten upeaa ihmisen moninaisuus voikaan olla. Ja sitten tulee päivä, jona törmään ihmiseen, joka ajattelee sukupuolestani ja sen ilmaisusta “vau!” ja koen jälleen kuuluvani osaksi jotakin ihmisyydeksi kutsuttua. 

Kadulla kulkiessani joudun välillä tosissani pelkäämään, etenkin jos esiinnyn ihmisten ilmoilla parrakkaana ja meikattuna. “Ei nyt oo halloween”, “Mikä v*ttu toi on”, ja suoraan naamaa päin kiroiltu hyökkäys olivat vain viime vuoden saldoa. Toivoisin rauhaa ja tilaa itseilmaisulle, ja vähemmän vihaa ja epäluuloa erilaisuutta kohtaan. Koska ihan oikeasti, ketä se loukkaa, jos kuljen tuolla partasuuna vähän maskaraa ripsissä? Tuntuuko niin pahalta hämmentyä hetkellisesti, että se pitää päästä purkamaan hyökkäävänä käytöksenä hämmennyksen aiheuttajaa kohtaan?

Onneksi on olemassa myös se ihmisjoukko, joka pitää minun itseilmaisuani upeana ja esimerkillisenä. Tässähän se ongelman ydin taitaa ollakin. Pelätäänkö, että minusta ja kaltaisistani otetaan niin paljon esimerkkiä, että “perinteinen mies ja nainen” katoaisivat johonkin? Tekisi mieli sanoa: “Voi kuulkaas kullannuput, ehdottomasti suurin osa ihmisistä on ja tulee olemaan cissukupuolisia (eli ei-trans/muu), koska kukaan ei muutu muunsukupuoliseksi vain haluamalla sitä”. Sukupuolen ilmaisulla voi ja saa leikitellä kuka tahansa ja suosittelen jopa kokeilemaan, mutta identiteettiä ei vaatteilla ja meikeillä muuteta. Itse vain satun kuulumaan ihmisryhmään, joka niitä vaihtamalla voi myös ilmaista identiteettinsä liukuvuutta. 

Suosittelen myös ihan jokaiselle tutkimusmatkaa omaan sukupuoleen ja sen ilmaisuun, riippumatta onko ikinä tullut pohtineeksi onko mies, nainen tai muu. Miltä sukupuoli tuntuu, on vaikea kysymys, mihin ei ole yhtä vastausta. Miltä se sinusta tänään tuntuu? Pelkällä pohdinnalla ei kukaan muutu muuksi, mutta se saattaa avata silmät sille, että joku on pohdinnoissaan päätynyt löytämään itsestään muita puolia kuin “perinteiset” mies-nais-jaon. Käytän lainausmerkkejä, koska oikeastaan vain länsimaissa tämä kaksijakoisuus nähdään perinteisenä ja muualla etenkin alkuperäiskansojen parissa genderfluidius, kaksisukupuolisuus ja muut sukupuolen moninaiset muodot ovat olleet historiallisesti tunnustettuja ja juhlittuja ominaisuuksia. 

Tunnustaisimmeko ja juhlisimmeko mekin niitä pian?

Aarni, 37 vuotta

Näkyväksi-kampanja 2025

Teksti on julkaistu osana Setan ja non-bin ry:n kampanjaa ei-binääristen näkyvyyden ja kolmannen sukupuolimerkinnän puolesta. Katso ja lue muiden ei-binääristen tarinat kampanjasivulta.