Minä olen aseksuaali. Minä en ole rikkinäinen tai traumatisoitunut, enkä ole matkalla löytämään sitä juuri oikeaa henkilöä. Tämä on ollut kipuilun aihe minulle jo monta vuotta varsinaisen lyhyessä elämässäni. Lapsena sain kuunnella, kun alakoulun kaverit kertoivat omista ihastuksistaan julkisuuden henkilöön tai naapurin poikaan. Itse istuin sivussa ja mietin, että miksi en minä? Silloin lapsena sitten saatoin valehdella, kertoa kenestä tykkään, vaikka minkään tasoista kiinnostusta ei ollut.
Nykypäivänä olen kasvanut olemaan sinut aseksuaalisuuteni kanssa. Se oli prosessi samalla tavalla kuin sukupuoleni ja romanttisen kiinnostukseni hyväksyminen. Minun täytyi riisua kaikki sisäiset oletukseni siitä, mitä aseksuaalisuus on. Voin rakastaa. Voin olla, ja olen ollut, parisuhteessa, eikä minussa ole mitään vikaa. Yhteiskuntamme on niin seksikeskeistä, ettei teini-ikäinen nuorikaan voi sitä paeta. Totta kai esimerkiksi koulun terveystiedontunnilla kerrottava tieto on tärkeää ihmisille, jotka kokevat seksuaalista vetovoimaa, mutta jos sitä ei koe, tuli hyvin helposti kokemus siitä, että olen jotenkin rikki, koska en koe samanlaisia asioita kuin muut. Nämä ja monet muut kokemukset johtivat monimutkaiseen vyyhtiin, jota sain selvittää monta vuotta ennen kuin hyväksyin oman identiteettini.
Sateenkaaripiireihin päästyäni huomasin uuden asian. Varsinkin internetissä monen ihmisen mielipide on, että aseksuaalit eivät edes ole sateenkaarevia. Se oli minulle yllätys, mehän olemme seksuaalivähemmistö. Saattaa olla, että kyseiset ihmiset asuvat kroonisesti sosiaalisessa mediassa, mutta mustavalkoinen toteamus että seksuaalisuuteni ei ole osa omaa sateenkaarevuuttani hämmensi ja sattui. Vaikka tämäkin on ollut kokemukseni, suurin, ylitsepääsemätön osa yhteisöä ottaa aseksuaalit vastaan osana ryhmää avoimin käsin ja samalla tavalla, kuin mihin tahansa muuhun seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan.
Monet cis-heteroihmiset eivät edes ole tietoisia, että on olemassa aseksuaaleja. He tietävät, että on homoja ja biseksuaaleja ja mitä muitakin, mutta kun tuodaan esille, että jotkut ihmiset eivät koe seksuaalista vetovoimaa heillä menee pasmat aivan sekaisin. Eikä heidän välttämättä edes tarvitse ymmärtää asiaa. En minä koe, että jokaisen vastaantulevan ihmisen pitäisi tietää miten minä koen oman aseksuaalisuuteni. En myöskään syytä heitä heidän tietämättömyydestään, jos heillä ei ole ollut niitä resursseja saada lisää tietoa sateenkaarevista ihmisistä. Loppujen lopuksi ainoa mitä minä heiltä odotan, on se sama kunnioitus kuin kuka tahansa muu henkilö saisi.
Aseksuaalit kuuluvat sateenkaarevuuden piiriin, me olemme arvokkaita, kokonaisia ja ihania. Minä en ole ensimmäinen enkä myöskään viimeinen aseksuaali, joka joutuu kokemaan ihmisten ennakkoluuloja, kipuilemaan itsensä kanssa ja taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta. Minä olen ylpeästi aseksuaali, ja olen vielä enemmän ylpeä jokaisesta toisesta aseksuaalista, kaapissa tai kaapista ulkona. Meidän kokemuksemme ovat arvokkaita, ja me ansaitsemme olla riemukkaasti itsemme. Se mitä minä toivoisin kaikilta, on vain hyväksyntää ja rauhan elää omaa sateenkaarevaa elämääni, niin aseksuaalina, pan-romantikkona kuin trans-miehenäkin.
Remy Hämäläinen (He/Him)
23.-30.10.2022 vietetään aseksuaalisuuden viikkoa.
Lisää aiheesta