20.6. vietetään kansainvälistä pakolaispäivää. Sateenkaareva pakolaisuus on ilmiö, joka koskettaa myös Suomea. Erityistä huomiota tarvitaan siihen, miten hlbtiq-turvapaikanhakijoiden hakemuksia arvioidaan.
Haastattelut ja teksti: Outi Lepola, Setan kansainvälisen toimikunnan jäsen
Suomen ulkomaalaislain ja kansainvälisten sopimusten mukaan turvapaikka myönnetään henkilölle, joka on paennut kotimaastaan ja jolla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin tulkitaan merkitsevän tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumista.
YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) mukaan uskottavuus on keskeisessä asemassa sateenkaarevien hakijoiden taustan arvioinnissa. Järjestö suosittelee, että päätöksentekijät keskittyisivät tutkimaan hakijan henkilökohtaisia havaintoja, tunteita sekä erilaisuuden, stigman ja häpeän kokemuksia, seksitapoihin keskittymisen sijaan.
Pelko paljastumisesta omalle yhteisölle viivästyttää kertomista
Pakolaisneuvonta on järjestö, joka avustaa Suomessa turvapaikanhakijoita. Mitä ongelmia he ovat havainneet homoseksuaalisuuden vuoksi vainottujen turvapaikkahakemusten käsittelyssä?
Pakolaisneuvonnan lakimiehenä useita sateenkaarevia turvapaikanhakijoita avustaneen Mia Leistin mukaan suurin ongelma seksuaalivähemmistöön kuuluvien turvapaikanhakijoiden kohdalla on se, että viranomainen ei usko hänen kertomaansa omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.
“Turvapaikanhakijoiden odotetaan puhuvan laajasti ja kainostelematta seksuaalisesta suuntautumisestaan viranomaisille, huolimatta siitä, että useimmille ihmisille aihe on kaikkea muuta kuin luonteva”, Leisti kertoo.
Hakijan sosiaalinen ja kulttuurinen tausta voi Leistin mukaan vaikuttaa siihen, miten hän määrittelee itsensä ja miten kertoo seksuaalisesta suuntautumisestaan. Myös traumatisoituminen ja mielenterveyden ongelmat vaikuttavat siihen, millaista kerrontaa turvapaikanhakija pystyy tuottamaan.
Lukiessaan seksuaalivähemmistöön kuuluvien saamia turvapaikkapäätöksiä oikeuspsykologiaan erikoistunut Mia Leisti on huomannut, että päätöksentekijä vaikuttaa kaipaavan kerrontaa nimenomaan emotionaalisesta puolesta, kun taas hakijat usein keskittyvät fyysisen puolen kuvaamiseen.
Uskottavuusarvioinnin suorittamiseen kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa ei ole tarkkaa ohjeistusta, joten se jättää päätöksentekijälle laajan tulkintavallan. Seksuaalisen suuntautumisen esiintuominen myöhäisessä vaiheessa turvapaikkaprosessia on Leistin mukaan hyvin yleistä ja aiheuttaa ongelmia hakijan uskottavuudelle niin Maahanmuuttovirastossa kuin hallinto-oikeusvaiheessa.
“Päätöksentekijä ei useinkaan vaikuta ymmärtävän sitä, että turvapaikanhakijalla voi olla aitoja huolia turvapaikkaprosessin luottamuksellisuudesta ja pelko seksuaalisen suuntautumisen paljastumisesta yhteisölleen esimerkiksi vastaanottokeskuksen tai tulkin kautta. Häpeä ja pelko sekä epäluottamus viranomaisiin viivästyttävät seksuaalisesta suuntautumisesta kertomista.”
Helsinki Pride -yhteisö tuntee turvapaikkaprosessin ongelmat
Setan jäsenjärjestö Helsinki Pride -yhteisö tarjoaa tukea turvapaikanhankijoille. Turvapaikanhakijoiden kanssa asiakastyötä tekevä sosiaali- ja nuorisopalveluiden asiantuntija Yasmin Yusuf pitää suurena ongelmana sitä, että turvapaikkaprosessissa vaaditaan hyvin länsimaalaista kerrontaa.
“Moni turvapaikanhakija ei ole koskaan voinut turvallisesti käsitellä omaa identiteettiään lähtömaissaan eikä heillä ole hallussa länsimaalaista sateenkaarisanastoa. Tapa ilmentää omaa identiteettiään poikkeaa myös toisinaan hyvin vahvasti länsimaalaisesta ja “valkoisesta” tavasta”.
Maahanmuuttovirasto edelleen myös alleviivaa Yusufin mukaan liiaksi sitä, että osa hakijoista keskittyy kerronnassa seksuaalisiin tekoihin sekä seksin harrastamiseen. Monien turvapaikanhakijoiden lähtömaissa ei kuitenkaan ole mahdollista avoimesti käydä treffeillä, keskustella sateenkaariyhteisöön kuulumisesta tai peilata omaa identit eettiään turvallisesti. Tällöin kerronta saattaa keskittyä seksin harrastamiseen tai seksuaalisiin tekoihin, koska ne ovat hakijoiden mielissä ainoita konkreettisia tapoja yrittää todistella omaa identiteettiään.
“Usein hakijat ovat myös hyvin traumatisoituneita, ihmiskaupan, kidutuksen uhreja tai raa’an seksuaalisen väkivallan uhreja, jolloin kerronta ei ole kovinkaan koherenttia, yksityiskohtaista ja johdonmukaista. Tämä johtaa usein negatiivisiin päätöksiin. Haavoittuvaa asemaa ei oteta tarpeeksi huomioon”, Yusuf sanoo.
Todistelukynnys on edelleen liian korkea ja turvapaikanhakijan antamat todisteet sivuutetaan usein toteamalla, että niiden alkuperästä, aitoudesta tai tekijästä ei voida vakuuttua. Myös asiantuntijoiden eli sateenkaarevien järjestöjen, psykiatrien, lääkäreiden ja sosiaalityöntekijöiden lausunnot sivuutetaan toisinaan täysin vedoten siihen, että hakijan oma kerronta on tärkeintä.
Maahamuuttovirasto ei kysele seksistä
Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön HLBTI- ja haavoittuvuusasioiden erityisylitarkastaja Hanne Rimpiläisen mukaan sateenkaarevien hakijoiden puhuttelun ja päätöksenteon suuntaviivat pohjautuvat EU-tuomioistuimen päätöksiin, kansalliseen oikeuskäytäntöön, sekä UNHCR:n aiheesta antamaan ohjeistukseen. Hän viittaa apuna toimivaan DSSH-malliin (Difference, Stigma, Shame and Harm), minkä pohjalta hakijaa ohjataan kertomaan elämästään ja kokemuksistaan homoseksuaalina.
“Keskeistä ovat hakijan omat kokemukset ja hänen oma näkemyksensä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja/tai sukupuoli-identiteetistään, mitä se on tarkoittanut hänelle ja hänen ympäristölleen, mikä on homoseksuaalien tilanne lähtömaassa ja miten hänen kokemuksensa sopivat maatiedon luomaan yleiskuvaan. Etenkin maissa, missä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjitään ja heitä vastaan on syrjiviä ja jopa kriminalisoivia lakeja, kysymys on siitä, miten hakija sopeutui tähän ja miten hän eli elämäänsä ottaen huomioon ympäröivän yhteisön normit ja käsitykset.”
Rimpeläisen mukaan hakijan koulutustausta ja muut henkilökohtaiset olosuhteet vaikuttavat kysymysten muotoiluun, mutta esimerkiksi yksin luku- ja kirjoitustaidottomuus ei estä hakijaa kertomasta omasanaisesti omasta elämästään.
“Emme edellytä kertomukselta mitään tiettyjä sisältöjä tai termejä, lähinnä kartoitamme sitä, miten hakijan on havahtunut siihen, että poikkeaa heteronormatiivisesta sukupuolikäsityksestä ja miten hän itse määrittelee itsensä. Miten hakija on elänyt nyt turvapaikanhakijana Suomessa, onko hän elänyt avoimesti homoseksuaalina ja mitä siitä on kenties seurannut.”
Maahanmuuttoviraston mukaan hakijan seksielämästä ei kysellä, ja jos hän itse siitä haluaa kertoa, hänet ohjataan kertomaan elämästään muuten.
“Seksuaalissävytteisten kuvien vastaanottaminen loisi näkemyksemme mukaan ilmapiirin, jossa hakija voisi kokea olevansa pakotettu sellaisia esittämään. Seksuaalisia tekoja koskeva näyttö ei myöskään ole merkityksellistä näyttöä, kun kyse on henkilön identiteetistä laajemmin. Olennaista arvioinnissa on omakohtainen, omasanainen kertomus. Millään todistuksella ei voida osoittaa toisen henkilön homoseksuaalisuutta, eikä sitä voida selvittää myöskään millään lääketieteellisillä tai psykologisilla kokeilla.”
Maahanmuuttovirasto tekee uskottavuusarvion samoin riippumatta siitä, missä vaiheessa prosessia hakija tuo perusteen esiin. Hänen edellytetään kuitenkin osaavan kertoa hyväksyttävän syyn myöhäiselle esiintulolle prosessin valitusvaiheessa tai uusintahakemuksessa. Kertomusta peilataan kyseisen maan hlbti-hakijoita koskevaan ajantasaiseen maatietoon ja siihen, mikä hlbti-henkilöiden tilanne on kyseisessä maassa suhteessa lainsäädäntöön, uskontoon ja yhteisöön.
Viraston mukaan, kuten muidenkin turvapaikkaperusteiden kohdalla, uskottavuusarvio perustuu esitettyyn näyttöön kokonaisuudessaan huomioiden edellä mainitut kansainvälinen ja kansallinen oikeuskäytäntö sekä UNHCR:n uskottavuusarviota koskeva ohjeistus.
Entä tutkimuksen valossa?
Tohtorikoulutettava Johanna Vanto Turun yliopistosta on tutkinut sateenkaari-ihmisten turvapaikkapäätöksiä. Hän huomauttaa, että Maahanmuuttoviraston seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvien turvapaikkahakemusten uskottavuuden arvioinnissa hyödyntämä DSSH-malli keskittyy turvapaikanhakijan erilaisuuden kokemuksiin, leimautumiseen, häpeään ja vainon pelkoon.
“Mallissa seksuaalisen suuntautumisen ja/tai sukupuoli-identiteetin rakentuminen kuvataan ikään kuin matkaksi. Yksilö kokee jonkinlaisen käänteentekevän hetken, joka saa hänet havahtumaan siihen, että hän on erilainen ja poikkeaa ympäröivän yhteisön heteronormatiivisista odotuksista. Vähitellen ihminen alkaa identifioitua toisiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistön jäseniin ja luoda ehkä voimakkaitakin tunnepitoisia suhteita samaa sukupuolta olevien kanssa. Yhteisö kuitenkin leimaa yksilön poikkeavaksi ja tämä stigma saa hänessä aikaan häpeän tunteen”, Vanto erittelee.
Toisin sanoen DSSH-malli ohjaa turvapaikkapäätöksen tekijää keskittymään turvapaikanhakijan identiteettiin, tunteisiin ja selviytymismekanismeihin häneen kielteisesti suhtautuvassa yhteisössä.
“Eurooppalaisessa oikeuskäytännössä on torjuttu turvapaikanhakijan seksuaalisen kanssakäymisen yksityiskohtia koskevien kysymysten esittäminen tai tällaisen video- ja kuvamateriaalin pyytäminen hakijalta. DSSH-mallin on ajateltu tekevän turvapaikanhakijoiden uskottavuusarvioinnista ihmisoikeusmyönteisempää, sillä se välttää turvapaikanhakijoiden yksityisyyttä loukkaavat sudenkuopat”, tutkija selventää.
Turvapaikanhakijan identiteettiin ja tunne-elämään keskittyvä malli saattaa kuitenkin olla abstrakti ja vaikeasti hahmotettava niin turvapaikanhakijoille kuin heille, jotka tekevät turvapaikkapäätöksiä.
“Erityisen ongelmallinen DSSH-malli voi olla esimerkiksi sellaisille turvapaikanhakijoille, jotka eivät hahmota länsimaista tapaa rakentaa identiteettiä, joiden suhdehistoria ei vastaa odotuksia syvällisistä ja tunnepitoisista parisuhteista tai joilla on vaikeuksia hahmottaa ja sanallistaa tunteitaan”, Vanto sanoo.
Malli sisältää myös odotuksen lineraaristen vaiheiden kautta kehittyvästä ja muuttumattomasta identiteetistä. Tiedämme kuitenkin, etteivät seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli eikä identiteetin kehittyminen ole lineraarista ja pysyvää vaan niihin kuuluu vaihtelu elämänkaaren aikana.
“Selitysvelvollisiksi voivat joutua etenkin henkilöt, joilla on tai on ollut suhteita myös eri sukupuolta olevien kanssa. DSSH-malli saattaa siten vahvistaa turvapaikkapäätösten tekijöiden stereotyyppisiä, länsimaakeskeisiä käsityksiä queer-turvapaikanhakijoista.”
Lisätietoa:
Vanto, Johanna: The Queer Story and How to Tell It: The DSSH Model in Queer Asylum Determinations.
GUIDELINES ON INTERNATIONAL PROTECTION NO. 9: Claims to Refugee Status based on Sexual Orientation and/or Gender Identity within the context of Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or its 1967 Protocol relating to the Status of Refugees
Training package: SOGIESC and working with LGBTIQ+ persons in forced displacement
Improving SOGI Asylum Adjudication: Putting Persecution Ahead of Identity
Refugee Survey Quarterly, Volume 40, Issue 3, September 2021
Queering Asylum in Europe
Legal and Social Experiences of Seeking International Protection on grounds of Sexual Orientation and Gender Identity
IMISCOE Research Series 2021
Current migration situation in the EU: Lesbian, gay, bisexual, transgender and intersex asylum seekers
EU:n perusoikeusvirasto FRA 2017
Fleeing Homophobia, Asylum Claims Related to Sexual Orientation and Gender Identity in Europe
Vrije Universiteit Amsterdam (VU University Amsterdam) 2011
Tue Setan työtä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien parantamiseksi