“Vapaus valita, olla ja täyttää ihmisen kokoinen oma tilansa juuri niin kuin täyttää.” — Näkymättömyyden alla on haaveita muutoksesta.

Kirjoittajat: Setan sukupuolen moninaisuuden toimikunta ja Non-binary voices/Ei-binäärisiä ääniä

Kansainvälisenä ei-binääristen päivänä 14.7. on oikeellista, että kunnioitamme ja nostamme niitä, joiden sukupuoli ei ole yksiselitteisesti mies tai nainen. Katso myös Lotta Jäppisen, Ani Iivanaisen ja Pietu “Kuopus” Wickströmin tervehdys Youtubesta!

Ei-binäärisyys osana sukupuolen moninaisuutta on vielä kovin vaiettu asia itse vähemmistöyhteisön ulkopuolella huolimatta aktiivisista vaikutuspyrkimyksistä esimerkiksi sosiaalisen median tiloissa tai ihmisoikeusaktivismissa.

Tämän vuoksi Setan sukupuolen moninaisuuden toimikunta yhdessä ei-binääristen aktivistien ryhmän NBV/EBÄ:n kanssa keräsi sukupuoleltaan moninaisten kokemuksia pienen kyselyn kautta itse lähteestä — eli ei-binäärisiltä ihmisiltä. Saavutimme kyselyllä 40 uniikkia vastaajaa.

Viime vuonna toteutettiin myös blogikirjoitus samoilla tavoitteilla, jolloin teemana toimi näkymättömyys. Tekstissä oli myös perustavanlaatuiset vinkit ei-binäärisen ihmisen kohtaamiseen. Näkymättömyys on kantava teema tämänkin vuoden kirjoituksessa, sillä haasteena se on edelleen pinkan päällimmäisenä. Ei-binäärisyys tai muunsukupuolisuus puuttuu lain tunnustamista sukupuolista, ja moni edelleen tukeutuu kaksijakoiseen sukupuolinäkemykseen. Lienee ilmiselvää, että tällöin häivytetään yksilöiden todellisia kokemuksia ja olemuksia näkymättömiin. Oli hyvin luonnollinen päätös, että jatkaisimme tänä vuonna näiden näkymättömyyden kokemuksien kartoittamisia. Tänä vuonna näkymättömyyden rinnalle kuitenkin nostettiin kehotus unelmoida yhteiskunnasta, jossa asiat olisivat toisin.

Lisäksi otimme mukaan kyselyyn näkökulmaksi moninaisuuden, sillä haluamme tuoda esiin ei-binäärisyyden monimuotoisuutta ja ehkä jopa jonkinlaista äärettömyyttä. Moninaisuus on sana, jota heitellään melko tuloksettomasti useinkin mukaan erinäisiin julkaisuihin, mutta me pyrimme sisällyttämään kokemuksien kautta todellista luettavaa moninaisuutta tämän vuoden kirjoitukseen, minkä vuoksi korostaa vastaajiemme näkemyksiä. Onkin hyvä ajatus aloittaa itse vastaajistamme.

Monin sanoin, monin mielin

Kysyimme ensimmäisenä hyvin perustavanlaatuisen kysymyksen: “Miltä näyttää sinun ei-binäärisyytesi?” Kysymys poiki monenlaista vastausta, joista voidaan päätellä ei-binäärisyyden lopullisesta määritelmästä hyvin vähän. Tämä kertoo samalla, kuinka ei-binääriys on sukupuolikokemuksen määritelmänä lähes rajaton. Kokonaisvaltaisesti kyselyn avanneessa johdannossa irtisanouduttiin turhista rajotteista vastaajien kohdalla. Vain yksi raja annettiin, ja se oli niinkin väljä kuin jos koet olevasi muunsukupuolinen tai ei-binäärinen millään tavoin, voit vastata kyselyyn. Vastausten muoto ja sisältö jätettiin avoimeksi. Näillä ohjeilla saimme seuraavanlaisia vastauksia.

Vastaajamme käyttivät monenlaista kieltä ja monenlaisia viitekehyksiä, joiden kautta sanoittaa ei-binäärisyyttään. Joskus tuntui hyvältä käyttää verrokkina miehisyyttä ja naisisuutta, joskus vaatteita, joskus taasen tukeuduttiin kaunokirjallisempiin vertauksiin. Kysymys poiki myös filosofisempia pohdintoja, jolloin esimerkiksi ajatus jonkin näkyvyydestä mietitytti. Moni myös poikkesi haavekuviin ja -ajatuksiin kokemuksen toteutumisesta. Joillekin kokemus taasen muotoutui korostuneesti haasteiden kautta, minkä voidaan tulkita ilmentävän eräänlaisia dysforian tunteita, jotka joskus ovat osana sukupuolista kokemusta.

“En tiedä, näkyykö ei-binäärisyyteni ulospäin, tai osaavatko ihmiset tulkita ulkonäköäni ei-binääriseksi. Pukeudun neutraalisti, mutta vartaloni on vahvasti tietyn sukupuolen mallin mukainen, ja sen mukaan minut myös sukupuolitetaan. Pitkään ajattelin, etten voi olla ei-binäärinen, koska vartaloni on niin vahvasti tietyn sukupuolen mukainen, ja välillä saan itseni edelleen kiinni siitä ajattelusta. Mutta miten ei-binäärisyyden pitäisi näkyä? Sehän on sisäinen kokemus omasta itsestä. Ja minun kokemukseni on ristiriidassa vartaloni kanssa. Kokemukseni omasta sukupuolestani on välillä neutraali, välillä sukupuoleton, välillä enemmän yhtä mutta samalla myös toista sukupuolta tai jotain ihan muuta. Toivoisin, että vartaloni enemmän vastaisi omaa neutraalia identiteettiäni, mutta se ei ole mahdollista. Se saa välillä aikaan ahdistusta.” (Tink, 40)

“Musta tuntuu että mun sukupuolikokemus on fluidi, joskus tuntuu ettei mulla oo sukupuolta, joskus tunnen itseni transmaskuliiniseksi. Minulla on selkeitä stereotyyppisesti feminiiniseksi lokeroituja piirteitä mutta ne ei minusta tunnu siltä.” (Elia, 30)

“Se on monimuotoista, eikä välttämättä näy ulospäin. Se on sisäinen kokemus siitä, etten ole mitään sukupuolta ja kaikki sukupuolitetut määrittelyt, sukupuolistereotypiat ja normit tuntuvat vierailta eivätkä sovi omaan kokemukseeni ihmisyydestä. En mahdu miehen tai naisen malliin, vaikka ne olisivat miten laveat, enkä halua muiden määrittelevän minua ihmisenä kehoni ja ulkomuotoni perusteella jonkin sukupuolioletuksen mukaan.” (Halla, 44)

“En ole ollut sukupuoli-identiteetistani varma oikein milloinkaan, ja olen usein todennut etta mulla on ehka naisen keho mutta miehen mieli. Vanhemmiten olen vain tyytynyt ajatukseen etta sukupuoli-identiteetti ei ole mulle erityisen tarkea. Kohdunpoiston myota olen myos kehooni onnellisen tyytyvainen, vihasin ajatusta kohdusta ja potentiaalisesta raskausriskista, ja erityisesti vihasin kuukautisia, ne tuntuivat kohtuuttomalta rangaistukselta kehossa josta en erityisemmin pitanyt. En kuitenkaan ole koskaan ollut trans, se on ollut itselleni ihan selvaa. Nyt olen vihdoin kehooni tyytyvainen ja sita myota myos tarve sukupuoli-identiteetille on vahentynyt huomattavasti.” (Anni, 44)

“Olen ei-binäärinen transihminen.” (Reita, 29)

“En tavoita mitään sukupuolta itsessäni. Olen mieluiten vain Lumi. On kuitenkin erilaisia, varsin vaihtelevia viboja maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä, joita kuunnellen ilmennän itseäni, hetkeen sopivalla tavalla.” (Lumi, 41)

“Ihmisyydeltä.” (Hanno, 41)

“Olen hybridi, minussa on sekä nainen että mies. Enemmän koen olevani nainen.” (Marika, 63)

“Tavalliselta, normaalilta, arkiselta.”(Jo, 27)

“Androgyyni gootti-tyyli, jonka kaverina piittaamattomuus yhteiskunnan asettamista oletuksista ja stereotyypeistä.” (Jomppu, 26)

“Olen raamikas. Ulospäin muunsukupuolisuuttani ei ehkä huomaa. Käyttäytymisestä mahdollisesti. Vältän tilanteita, joissa on vain yhtä sukupuolta tai tapahtuma on leimallisen binäärinen, koska silloin me-henkeen kuuluu usein vahvemmin sen sukupuolen oletukset. En löydä itseäni näistä ja jättäydyn ulkopuolelle. Se on ollut myös peruste vaihtaa työpaikkaa.” (Muumi, 36)

“Olen syntynyt tytöksi ja käytän mukavuussyistä mieluimmin hametta kuin housuja. Koen, että olen silti monelta tapaa tarkastellen myös maskuliininen. Kävelen kuin miehet ja ajoittain viihdyn paremmin miesväen asuissa, ääni ja sanavalinnat sopivat paremmin miehen suuhun. Ajattelen, että ”mies” otetaan vakavasti. Naisen rooli on tuntunut monella tavalla vieraalle: odotetaan hoivaamista, uusintamista, uhrautumista. Haluan itse keksiä leikkini, olla luova ja keskittyä asioihin, ei ihmissuhdepuuron hämmentämiseen. Äitiys on tuntunut vieraalta, vastenmieliseltä ja pelottavalta. Se lienee suurin syy siihen, ettei meillä puolisoni kanssa ole lapsia. Olen naimisissa miehen kanssa. Hän suhtautuu hyväksyvästi ”miehekkääseen” vaimoon, joka saa lahjaksi naisellisten hörhötysten sijasta esimerkiksi halkomakirveen, rautakangen tai kirjauutuuden sotahistorian alalta.” (Mattiina, 50)

“Näyttää ulkoisesti? Jotenkin vastaan ulkoiseen paineeseen siitä, miten ei-binäärisyys nähdään siten, että pyrin olemaan mahdollisimman androgyyni. Androgyyniys ja maskuliiniset / unisex vaatteet, hiukset ja maneerit tuntuvatkin mukavimmalta. Sisäisesti se enimmäkseen on vain lapsesta asti ollut kokemus siitä, ettei oikein sovi tyttöjen tai poikien joukkoon.” (Monsteri, 25)

Itseä kuvailtaessa ei-binäärisyys tuntuu sekä kaikelta että ei yhtään miltään samanaikaisesti. Samalla se on sekä fyysistä että vertauskuvallista liikettä tilojen ja rajojen välillä. Vaatekauppojen osastot eivät esimerkiksi ole olemassa yhdessä kokemuksessa; abstraktit rajatut laatikot myös venyvät toisessa kokemuksessa.

“Se on ääretön päättymätön sotku. Jotta on mahdototonta selvittää. Se on mitätön ja jotain samanaikasesti. Päiväpäivältä kehittyvä ja yhä sotkuisempi kasva ihmiskasa. Kasa joka on olemassa, mutta ei oikealla tavalla monien mielestä. Heistä huolimatta se kuitenkin vain on.” (Aj, 21)

“Minun ei-binääryyteni näyttää kangistuneiden lokeroiden raamien venyttämiseltä, häivyttämiseltä ja uusimiselta. Leikiltä. Piirrän spektrille omia lokeroita; rajattomia ja vallattomia. Saan vapauden olla jotain muuta.” (Kilpi, 35)

“Olen genderfluid, bigender ja sukupuoleton yhtäaikaa, liukuva, mutta pysyvä. Minulla on useita taiteilijapersoonia, joilla ilmaisen itseäni, mutta usein tuntuu etten pysty näyttämään identiteettiään muun kuin kaaoksen ja epäkoherentin ilmaisun kautta.” (Triple, 25)

“Samalla molempia ja kuitenkin ei kumpaakaan. Muistan kun piti koettaa asettaa itseä sukupuolijanalle, niin myös keskikohta tuntui väärältä. Sama oli nelikentässä, jonka yhdessä kulmassa luki androgyyni ja yhdessä nainen, yhdessä mies ja neljännessä en muista mikä. Kun oli mahdollisuus laittaa piste täysin valkoiselle arkille jonnekin, se löytyi helposti.” (tikkunokka, 25)

Muunsukupuolista tai ei-binääristä sukupuolikokemusta kuvaillaan vapauttavaksi. Vapauden myötä on tilaa olla oma itsensä totuudenmukaisesti.

“Minulle ei-binäärisyys tarkoittaa vapautta ja riippumattomuutta binääristä ja niihin liittyvistä rooleista, normeista ja oletuksista. Näin ollen voin vain olla oma itseni. Sukupuoli ei ole minulle määrittelevä tekijä olla oma itseni.” (Jay, 27)

“Suurin osa ihmisistä olettaa sukupuoleni automaattisesti naiseksi, sillä olen afab enkä ole ainakaan vielä käynyt mastektomiassa enkä käytä testosteronia. Minulle ei-binäärisyydessä tärkeintä on se, että tiedän itse oman sukupuoleni ja saan ilmentää sitä miten tahansa.” (Nova, 26)

Näkymättömänä muiden edessä

Itseä pohtivan kysymyksen jälkeen ohjasimme vastaajat tarkastelemaan itseään osana yhteiskuntaa. Kyselyn toinen osio siis kartoitti näkymättömyyden kokemuksia yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa tiloissa. Tuskainen kysymys poiki tuskaisia vastauksia, joissa korostuivat kipeät kokemukset ohitetuksi tulemisesta ja hiljentymisestä omasta kokemuksestaan. Lain ja yhteiskunnan tilojen tunnustamattomuus on jatkuvasti esillä oleva asia, joka koskettaa ei-binäärisiä ihmisiä. Tätä me kysyimme: Jos sinusta tuntuu, että olet näkymätön yhteiskunnassa, minkälaisia nämä kokemuksesi ovat?

“Koen olevani näkymätön, mitätöity ja vähäpätöinen. Tuntuu, kuin olisin muille mielikuvituksen tuotetta, jota ei ole tarpeen noteerata. Toiveisiini ei ole tarpeen reagoida tai niitä voi vähätellä, sillä niitä ei nähdä kovinkaan tärkeinä.” (Lumi, 41)

“Hakemuksissa ja lomakkeissa, joissa vaaditaan sukupuolen kertomista, on harvoin kohta “muu”. Vessa on usein kohdallani inva/lastenhoitoon tarkoitettu, koska ovet on merkitty kahdelle sukupuolelle, joihin en koe kuuluvani. Puheissa, kolumneissa, radiossa, uutisissa puhutaan lähes aina vain naisista ja miehistä. Opiskelija-asunnoissa tai vastaavissa majoituksissa, joissa asujat on jaettu sukupuolen mukaan, tulen aina väärin sukupuolitetuksi. Samoin urheilulajeissa.” (Em, 33)

“Kun julkisessa keskustelussa puhutaan ihmisten syrjäytymisestä, mietin montako kertaa itse olen pohtinut, ettei tämä yhteiskunta tunnu tukevan minun olemassaoloani. Mietin, miten epätodennäköistä on että valtio tiedostaisi minun sukupuoleni edes elinaikanani. Mietin kuka tässä yhteiskunnassa edes on minun olemassaoloni puolella? Syrjäydymmekö me yhteiskunnasta vai syrjiikö yhteiskunta meidät rattaistaan?” (Vanja, 24)

“Se, että olemassaoloani kielletään ja identiteettini leimataan mielenterveysongelmaksi. Oletukset, että minun pitäisi näyttää tietynlaiselta ollakseni “tarpeeksi” muunsukupuolinen.” (Jomppu, 26)

“On vaikea tuoda muunsukupuolisuuteni esille. Pelkään, ettei sitä oteta vakavasti.” (Muumi, 36)

“Minusta tuntuu, että monella on kapea näkökenttä ja se rajautunut vain kahteen. He aktiivisesti ovat näkemättä minua, vaikka olen todella ja aktiivisesti olemassa. Minut ohitetaan ja unohdetaan.” (Kilpi, 35)

“Olen ei-binäärinen transmaskuliini, mutta saadakseni tarvittavat hoidot olen esiintynyt transpolilla miehenä ja vaihdan myös hetuni miehen hetuun koska se tuntuu turvallisemmalta kuin oleskella naisen hetulla suht maskuliinisen näköisenä. Laajempana yhteiskunta on niin kaksijakoinen ettei minkäänlaiset muunsukupuoliset mahdu yleiseen keskusteluun, vaikka suomenkielellä ei edes ole sukupuolitettuja pronominejä. Tuntuu välillä todella näkymättömältä.” (Elia, 30)

“”Hyvät naiset ja herrat”/ ”Tämä on tarkoitettu sekä miehille että naisille.” yms. sukupuolittavat ja ulossulkevat sanat saavat minut tuntemaan olevani näkymätön ja ulkopuolinen. Ja tätä tapahtuu paljon. Myös pilkka, mitätöinti, aggressio, vihapuhe ja negatiivisuus ei-binäärisiä ihmisiä kohtaan pelottaa ja vaikeuttaa sitä, että uskaltaisi olla näkyvä ei-binäärisenä ihmisenä. Osa siitä pohjaa (tahallisiin?) väärinymmärryksiin ja olkiukkoihin. ”Tavallisten ihmisten” asenteet, joiden mukaan sukupuolivähemmistöt pitävät liikaa melua itsestään, tuovat itseään esiin huomion vuoksi ja ovat yliherkkiä loukkaantumaan mitättömistä asioista, kuten väärin sukupuolittamisesta, tuntuvat ahdistavilta ja rajoittavilta. Jatkuvasti on kokemus, etten tule nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenäni. Kärsin vähemmistöstressistä, joka ehkä laukeaa pieniltä vaikuttavista tilanteista, mutta juontaa juurensa kokonaisvaltaiseen pahoinvointiin omasta yhteiskunnallisesta näkymättömyydestä.” (Halla, 44)

“Olen fyysisestikin väärin. Lentokentän läpivalaisusta selvittyäni vastassa on turvatarkastaja joka nauraa minulle ivallisesti. Ääriviivani eivät vastanneet mitään, eli niitä kahta lokeroa jotka ovat valittavissa, ja hän ei osaa kuin nauraa minulle. Odotan vain suu tiukkana viivana että hän lopettaisi. Puheissa jään jo olematta ennen sanaa ‘tervetuloa’. Se tuntuu kuristuksena rintalastan yläosassa, kylmänä tunteena sisuksissa, kuin olisi haukannut ja nielaissut kauhallisen jäätelöä ja se sulaisi vasta keuhkojen kohdalla.” (Eldi, 30)

“Erityisesti olen näkymätön, kun olen raskaana, enkä ole nainen. Yleisesti terveydenhuollossa, infomateriaaleissa ja tietosivuilla, sekä myös arkipuheessa raskaana olevat ovat naisia, ja heistä tulee äitejä. Harvassa ovat ne tietoiset tahot, jotka puhuvat vain raskaana olevista tai synnyttäjistä tai vanhemmuudesta, eivät siis ”raskaana olevista naisista” tai tulevista ”äideistä”. Sukupuolen moninaisuuteen liittyvissä ”piireissä” puolestaan tämä lisääntyminen ei juurikaan ole näkyvissä, vaan monille tosi kaukainen ja vieras juttu.” (Onni, 40)

Huolimatta ensimmäisessä osiossa esiin tulleesta vapauden kokemuksesta osana ei-binääristä sukupuolikokemusta, tosiasiallinen eläminen yhteiskunnassa asettaa yksilön monenlaisen paineen alle. Yksi näistä on väistämättä väärinsukupuolitetuksi tuleminen ja pakottaminen tiettyihin sukupuolen kategorioihin. Yhteiskunnan kaksinapainen sukupuolinäkemys haittaa siis jatkuvasti sen ulkopuolella elävien arkipäivän kohtaamisia. Sukupuolta ei pääse karkuun, vaan se ehdotetaan tai pakotetaan sosiaalisissa kohtaamisissa ja yhteiskunnan vaatimissa byrokraattisissa järjestelmissä.

“Sukupuolta oletetaan joka paikassa. Lomakkeissa on vain vaihtoehdot ”nainen” ja ”mies”, joskus saatesanoilla ”järjestelmämme antaa vain nämä kaksi vaihtoehtoa” tms, ihan niin kuin järjestelmiä ei voisi uudistaa vastaamaan tämän päivän sukupuolikäsityksiä. Jo vaatteita ostaessa tuntuu siltä, että pitää valita nettikaupasta, roolipelaako tänään miestä vai naista.” (Willow, 30)

“Minulla ei ole oikein sanoja kertomaan omasta sukupuolettomuudesta. Minut käsitetään naiseksi, vaikka sitä en ole. Jos haluaisin tulla oikein nähdyksi, minun pitäisi jokaisessa (uudessa) sosiaalisessa tilanteessa mainita sukupuolettomuuteni. Mikä sinänsä on mielestäni omituista, koska sukupuoli/sukupuolettomuus on asia jota en itse taas ajattele lähes koskaan,eli se on minulle normi. En myöskään jaksa puhua asiasta edes töissä. Kai pitäisi, että asia tulisi näkyviin, mutta koen sen todella raskaaksi.” (Sq, 38)

“Vaatteet ja vaateosastot ovat miehille ja naisille. Tilastointi tehdään miehistä ja naisista. Oletus sukupuolestani tehdään ulkoisesta habituksestani, minkä perusteella arvotetaan myös ajatuksiani. “Sukupuolellesihan tuollainen ajattelu on tyypillistä.” Silloin minua ei nähdä, ihmisenä.” (Hanno, 41)

“Transihmisenä on haastavaa se, että automaattisesti minua ajatellaan binäärisenä. Jos en ole nainen, minun on pakko olla mies. Ihmiset ihmettelevät, että jos kerta olen ei-binäärinen niin mitä väliä omalla kehon ulkomuodolla on. Olen kuitenkin trans ja koen kehodysforiaa paljon, olen hormonihoidoissa ja haluan rintakehäkirurgiaan. Ihmiset sukupuolittavat automaattisesti minut naiseksi, mikä on kaikkein pahinta. En kuitenkaan uskalla käydä enää miestenvessoissa kokemani uhkailujen jälkeen. Uimahalleissa menen aina naisten puolelle rintakehäni vuoksi. Saan kuitenkin katseita siitä, että olen normaalia karvaisempi testosteronihoitojen takia. Kuntosalilla käyminen ahdistaa, kun ei ole itselle sopivaa pukukoppia. On sellainen tunne, että näyttelen jatkuvasti muille ihmisille jotain sukupuoliroolia ettei heidän tarvitse kohdata vaikeita tai kiusallisia asioita.” (Reita, 29)

“Jatkuvasti pelottaa, milloin olen liikaa ja liian vaikeasti ymmärrettävissä, milloin minulle nauretaan, milloin vähätellään tai viitataan hulluksi. Tuntuu, että muiden oletettama sukupuoli vie minulta kaiken, ja aina syrjäyttää aidon kokemukseni – usein silloinkin, kun muut tietävät aidon identiteettini.” (Triple, 25)

Kaksijakoista sukupuolinäkemystä haastavaa ja venyttävää kokemusta ei edelleenkään sulateta helpolla yhteiskunnan normatiivisissa kehyksissä, joka ei tunnista esimerkiksi lain tasolla muita sukupuolia kuin nainen ja mies. Kaksijakoinen ajattelu on vahva muutenkin sosiaalisissa tiloissa ja kanssakäymisissä, jolloin tilaa muunlaiselle kokemukselle on raskas raivata, kun lähtökohdat ovat jo niin lujittuneet johonkin näkemykseen sukupuolisesta näkymisestä. Ei-binäärinen sukupuolikokemus peittyy oletettujen sukupuolten alle, jolloin jatkuvaa väärinsukupuolittamista tapahtuu. Todistelutaakka on turhauttavaa kantaa.

“Olen identiteetiltäni vielä nuori ja oivaltanut sukupuolisuuden kokemukseni ei-binääriseksi suhteellisen äskettäin. Olen vielä tottunut siihen, että minut sukupuolitetaan tiettyyn sukupuoleen eikä se (vielä) häiritse minua. Mutta pelkään tulla kaapista, ja toivoisin, ettei minun tarvitsisi: että sukupuolien moninaisuus olisi kaikkien tiedossa, eikä kaapista ei-binäärisenä tarvitsisi tulla. Siinä mielessä koen olevani näkymätön, ettei varmaan kovinkaan moni ihminen osaa ajatella minua muun kuin binäärisen sukupuolen edustajaksi, enkä myöskään voi saada sukupuoltani oikein mihinkään viralliseen asiakirjaan. Näkymättömyyteen liittyy myös se, ettei vartaloni tule todennäköisesti muuttumaan mitenkään itseni ei-binääriseksi ymmärtämisen ja siinä vahvistumisen myötä ainakaan näillä näkymin. Siksi tuntuu tavallaan siltä, ettei ole mitään järkeä tulla kaapista, kun mikään ei muutu, ei edes virallinen sukupuoli passissa. Siitä tulee vähän sellainen olo, että otetaanko minut sitten ollenkaan tosissaan.” (Tink, 40)

“Terveydenhuolto, opiskelupaikat puhuttelevat minua kummallisilla oletuksilla — sitten kun saat lapsia, kun löydät miehen, sullahan on varmaan transkavereita, nait usein ventovieraira. Miehet ylipäänsä suhtautuvat minuun kuten naiseen, eli kuin lapseen tai toistaitoiseen; naiset kuin vitsiin. Näitä outoja ennakko-oletuksia tulee jatkuvasti vastaan toki myös kaikenlaisen muun kuin sukupuolisuuden osalta (varallisuus, koulutustaso, kiinnostuksen kohteet).” (Kamme, ei ikää)

Sukupuolten moninaisuus on väistämättä lähinnä poliittisissa raameissa esillä, esimerkiksi tälläkin hetkellä jatkuvan translakia koskevan muutosvaateen vuoksi. Totta on kuitenkin se, että kokemukset sukupuolesta palautuvat oikeastaan vain olemiseen ja elämiseen. Kaipuu eräänlaiseen tavallisuuteen onkin kuultavissa joidenkin vastaajien kohdalla. Oma sukupuolikokemus on eräänlaista arkipäivää, joka ei sopeudu vallankumouksen tai aktivismin kuulutuksiin. Lieneekin totta, että arkipäivien viitekehyksessä oma sukupuolikokemus voi jäädä mainitsematta väärinsukupuolittamisesta huolimatta, jotta sitä ei tulkita poliittisena julistuksena tai jonkinlaisena kannanottona tai muuten vaikeutena, jota ei voi ymmärtää ja jota voi joutua selittämään ja puolustamaan. Sukupuolivähemmistöön kuuluva on eräänlainen ‘lajinsa’ edustaja ja siten myös jollain tapaa oletettu aktivisti, koska olemus poikkeaa cisnormatiivisesta elämänkaaresta. Sen lisäksi taakka sukupuolten moninaisuudesta opettamisesta jää myös spontaaneissa tilanteissa ‘kaapista ulostulijan’ harteille, koska näkemys kaksijakoisesta sukupuolesta on tiukkaan lujittunut. Tällainen jännitteinen eläminen on kuormittavaa, mikä on kuultavissa joissain vastauksissa.

“Ei-binääriset pitävät yleensä melua omasta sukupuolestaan, mitä taas en itse tee. Itse mieluummin olen puhumatta sukupuolestani tai muiden sukupuolista ja keskityn ihmisyyteen. Ei-binäärisissä muunsukupuoliset julkisuudessa olevat henkilöt ovat yleensä hyvin nuoria, toivoisin laajempaa ikäskaalaa. Mutta ehkä vanhemmiten sukupuolella ei ole enää niin merkitystä? Kuten ei itsellenikään. Minulla on yksi transprosessin läpikäynyt huomattavasti itseäni vanhempi kaveri, joka ei ole julkisuuden henkilö, mutta kirjoittaa Facebookissa julkisesti muunsukupuolisuudestaan, tai siitä kuinka ei ole väliä mikä hän on. Tykkään siitä ja voin samastua.” (Hanno, 41)

“Olen, kuin häkissä. Jatkuvasti miettien olenko olemassa. Ja oikeastaan helpointa on, kun kukaan ei tarkasti tiedä mikä tai kuka olen. En ole vankina kehossani. Olen vankina maailmassa, jossa kehostani on tehty vankilani. Koko elämäni ajan mimua on työnnetty binäärisen lokeroon. Aijemmin tytön. Lastensuojelussa oli pakko valita. Niin siis elin poikana. Sekään ei ollut oikeutettua, mutta olin silti olemassa.” (Sam, 18)

“Ei-binäärisyyttä ei nähdä vaihtoehtona. Kaikkien on pakko olla mies tai nainen. Jos haluaa tulla tunnistetuksi ei-binäärisenä, on vaikea ja huomiohakuinen. “Miksi ei voi vain olla normaali?” Monet eivät edes tiedä ei-binäärisyydestä. Itsekin sain tietää siitä vasta teini-iässä, taisin olla 16. Mietin, miten elämäni olisi voinut olla erilaista, jos jo lapsesta asti olisin tiennyt ei-binäärisyyden olevan yksi sukupuolen ilmentymä.” (Chibi, 20)

“Ei-binäärisyys, tai muunsukupuolisuus tai sukupuolen moninaisuus nähdään minusta liikaa ”vaihtoehtoelämäntapana”, ”aktivismina” ja ”vallankumouksellisena”. Itse olen vain minä, satun olemaan tätä sukupuolta, ja elelen omaa elämääni. Olen parisuhteessa, naimisissa, ja olen perheellistymässä – kuten siis ”kuka tahansa perushetero”… Haluaisin nähdä mediassa enemmän sukupuoleltaan moninaisia (kuten muunsukupuolisia) vanhempia, raskaana olevia, muutoin perheellistyviä ihmisiä. Millaista on vanhemmuus, jos se ei ole erikseen ”äitiyttä” tai ”isyyttä”? Useimmiten lisääntyminen suhteessa sukupuolen moninaisuuteen tulee esiin translain lisääntymiskyvyttömyyspykälän yhteydessä. Siitä syystä transihmisten tai muutoin sukupuolen moninaisuuden alle menevien ihmisten perheellistymiseen ja lisääntymiseen liitetään automaattisesti ”ongelma-aspekti”. Laki on ongelma, sterilisaatiovaatimus on ongelma, lisääntyminen on ylipäänsä vaikeaa jne. (Mieluummin näkisin ”ongelma-aspektin” samanlaisena kuin vaikkapa endometrioosin suhteen: jos käyttää tiettyä lääkitystä, joka pitää vaivat kurissa, ei voi tulla raskaaksi. Jos haluaa koittaa saada lapsen, lääkitys pitää olla tauolla, mikä voi aiheuttaa vaivoja. Ja tämän sairauden/tilan/ominaisuuden takia lapsen saaminen saattaa myös olla mahdotonta tai vaikeaa itse.) Kokonaisuudessaan näihin lisääntymiseen liitettyihin probleema-ajatusmalleihin ei sovi ihan vaan tavallisesti lisääntyvä muunsukupuolinen tai transihminen, josta ihan vaan tavallisesti tulee vanhempi. Se voisi nimittäin tapahtua myös melko ongelmitta. Jos ongelmia varsinaisessa asiassa olisikin (esim. sukupuolidysforia yllättää raskauden aikana tai myöhemmin), siihen ongelmaan pitäisi olla asianmukaista tukea – ihan samalla tavalla kun on vaikka raskausdiabetekseen, synnytyksen jälkeiseen masennukseen tai muuten vanhemmuuteen yhdistyviin terveys- ja hyvinvointiongelmiin. Ongelmattomuutta tukisi se, että muunsukupuoliset vanhemmat olisivat näkyviä, ja vaikkapa neuvolassa ja erilaisilla tahoilla osattaisiin tunnistaa heidän mahdolliset erityishankaluutensa ja tukea niissä.” (Onni, 40)

“Toivoisin lisää keskusteluja mm. siitä, miten moni ei-binäärinen tuntuu jäävän huomiotta erilaisissa terveysongelmissa koska meidät tulkitaan “liian monimutkaisina” ymmärtää, ja siksi meidät monesti jätetään huomiotta identiteetimme takia.” (Jomppu, 26)

Media kaipaa moninaisuutta

Näkymättömyyden kokemuksien ohella pyysimme vastaajiamme pohtimaan mediaa näkyvyyden väylänä. Ei-binäärinen edustus eri media-alustoilla on vielä vähäistä ja puutteellista, jonka tiedostimme jo kyselyä rakentaessa. Kysyimme: Mitä sinä ajattelet medioisssa (lehdet, radio, tv, elokuvat, kirjat, ym.) esillä olevista ei-binäärisistä ihmisistä sen suhteen, miten ei-binääriys heidän kauttaan näyttäytyy? Edustavatko ne ei-binääristen ihmisten moninaisuutta ja/tai sinua ei-binäärisenä?

Useimmat jakoivat käsityksemme ei-binäärisestä medialäsnäolosta, mutta osa vastaajista oli myös tyytyväinen kohtaamiinsa muunsukupuolisiin edustuksiin ja piti niitä tärkeinä. Niiden tärkeys ei tulekaan yllätyksenä, sillä medianäkyvyys on erityisen tärkeä väline eräänlaisessa monimuotoisuuden humanisoinnissa, sillä se luo mielikuvia ja tuo kokemukset lähemmäs kuluttajaa. Samalla itsensä näkeminen mediassa on hyvin tärkeä osa kuulluksi tulemista, mikä on tärkeää sosiaalisen tunnustuksen tarpeen täyttämisessä. Medialla on kuitenkin vastuu olla luomatta tai kierrättämättä stereotyyppejä, joista voi olla haittaa vähemmistöryhmille todellisen elämän raameissa. Ei-binäärisyyden kohdalla edustuksessa on ongelmallista esimerkiksi se, että se nähdään nuoruuden vaihtoehtoisena elämäntapana, eikä pitkäaikaisena sisäisenä kokemuksena. Monelle sateenkaariväen edustajalle lause “Se on vain vaihe.” on melko tuttu.

“On todella hyvä, että ei-binääriset ihmiset ovat esillä, jotta asia normalisoituisi eikä olisi enää uusi juttu niin monelle. He edustavat kuitenkin vain itseään. Tietynlaisten stereotypioiden muotoutuminen voi olla jopa vahingollista muille ei-binääreille, varsinkin jos heiltä aletaan olettaa tietynlaista itsensä ilmaisua tai käyttäytymistä.” (Jay, 27)

“Usein medioissa esillä olevat ei-binääriset ihmiset ovat suhteellisen nuoria. Vaikka olen itsekin nuori, toivoisin, että myös iäkkäämmät ei-binääriset ihmiset ja ylipäänsä ikääntyneet sateenkaari-ihmiset olisivat enemmän esillä. Toivoisin myös, että pikku hiljaa ei-binääriset ihmiset olisivat esillä myös muussa kuin vain sukupuoleensa liittyvässä yhteydessä, eli ei-binääriset ihmiset tulisivat esiin entistä useammin ja erilaisissa yhteyksissä. Myös ei-binääristen vanhempien perheitä / ei binääristä vanhemmuutta ei käsitellä juuri missään, ja sateenkaariperhe-sana merkitsee usein vain samaa sukupuolta olevien binääristen vanhempien, etenkin naisten, perheitä. Representaation puuttuminen mediasta saa minut usein tuntemaan, että ei-binäärisiä on todella vähän ja omien oikeuksien vaatiminen on “turhaa”, vaikka tiedän, että ei-binäärisiä ihmisiä on varmasti enemmän kuin mitä media antaa ymmärtää.” (Jo, 27)

“Toistaiseksi ei-binäärinen edustus on ollut vähäistä ja yksipuolista. Toisaalta vähäinenkin edustus on parempaa kuin ei mikään. Minusta olisi tärkeää, että juuri ei-binäärit ihmiset olisivat luomassa mediaa, jossa on ei-binäärejä hahmoja. Ei-binäärit hahmot esitellään mielestäni vielä muista selvästi erilaisina.” (Chibi, 20)

“Ei-binäärisiä ihmisiä pitäisi olla paljon edemmän edustettuina eri medioissa. En ainakaan nyt muista yhtään ei-binääristä henkilöä mistään elokuvasta tai sarjasta, mikä kertoo mielestäni paljon. Lehdissäkään ei ole usein mitään ei-binäärisistä ihmisistä ja silloin kun on, se on helposti negatiivissävytteistä.” (Nova, 26)

“Ne muutamat mitä olen nähnyt ovat olleet hyvä esimerkkejä ja. Ne ovat ihmisiä jotka satuvat vaan olemaan ei binäärinen. He ovat tavallisia ihmisiä ja heillä on oma persoonansa. Hamot eivät ole ollet kovin moninaisia, enimmäkseen hyvin androgyynisiä ja syntyessä naiseksi määriteltyjä. Pois jätetään monesti mieheksi syntyessä määritellyt ja femiini itseilmaisu tapa.” (Aj, 21)

“En ole kohdannut sellaista representaatiota, josta saisi todellisen kuvan ei-binääriyden moninaisuudesta. Tuntuu, että esim. homo- ja lesbo-hahmoja on alkanut esiintymään useammanlaisia, mutta ei-binäärinen hahmo tuntuu tottelevan yhtä samaa suppeata esimerkkiä (johon erittäin harva meistä voi samaistua).” (Jomppu, 26)

“Eivät. He ovat enimmäkseen nuoria eli alle 30-vuotiaita ja androgyynin näköisiä. Kukaan ei ole 40-vuotias täti-ihminen, joka vasta tämän ikäisenä tajuaa olevansa ei-binäärinen.” (Tink, 40)

“En pahemmin törmää mediaan jossa on muusuja, lähinnä rajoittuu nettisarjakuviin ja niissä usein tekijät ovat itsekin lgbtq jos käsittelevät lgbtq -aiheita. Edustus on näin ollen yleensä kelvollista.” (Tuuri, 28)

“Pelkään, että kun representaatiota on niin vähän (varsinkin suomalaisessa mediassa) joudumme käymään läpi monta huonoa representaatiota ennen kuin saamme kolmiulotteisia hahmoja. Representaatiita tarvitaan myös moneen erilaiseen mediaan, joissa kohderyhmä ei ole vain sateenkari-ihmiset.” (Vanja, 24)

“Nykyinen tilanne muunsukupuolisten näkyvyydestä mediassa on niin vähäinen ettei siitä voi sanoa että edustaisivat meidän moninaisuutta hyvin. Jos mediassa olisi yhtä monta binääristä sukupuolta edustavaa henkilöä kuin tällä hetkellä muunsukupuolisia, niin sekään ei olisi tarpeeksi, koska oli ihmisen sukupuoli mikä tahansa, muu tai binäärinen, niin hänen sukupuolikokemus voi olla hyvinkin erilainen toisista saman sukupuolen edustajista. Muunsukupuolisuus kattaa vielä isomman spektrin erilaisia kokemuksia että muutamalla ihmisillä on mahdoton kattaa kaikkia.” (Elia, 30)

“Tiedän kaksi selkeästi ei-binääristä hahmoa, joista toinen oli pahis suuren osaa sarjasta. Kumpikaan ei ollut mitenkään erityisen samaistuttava, mutta ne olivat silti erittäin tärkeitä minulle.” (Triple, 25)

“Moninaisuus tai sukupuolen moninaisuuden ”tavallisuus” ei mielestäni riittävästi näy. Muunsukupuolisuus, sukupuolen moninaisuus laajemmin (tai ei-binääriys) on minusta liian usein yhteydessä pastellivärisiin hiuksiin, tatuointeihin ja dramaattiseen tyyliin, ja sitten myös elämäntapavalintoihin… siis mediassa. Sen sijaan kaksijakoiseen sukupuolinormiin sulautuvista transsukupuolisista on useammin ”ihan tavallinen mies” tai ”normaali nainen” -tyyppisiä artikkeleita ja juttuja, joten heidän ”kuuluu” olla muutoin normien mukaisia. Vaikka moninaisuuden ja vähemmistöjen on hyvä olla enemmän esillä, se ei saa tarkoittaa sitä että kaiken moninaisuuden pitää tiivistyä aina yhteen ihmiseen: ei-binäärinen panseksuaali polyamorinen ihminen kertoo elämästään vegaanina yhdessä rodullistettujen ja ylipainoisten kumppaniensa kanssa (näin ankarasti kärjistettynä!!). Ihmiset tottakai voivat olla näitä kaikkia yhdessä ja erikseen, mutta kaikki ei aina esiinny yhdessä, ja moninaisuutta on myös se, että joku on panseksuaalinen maskuliininen cis-mies, joku toinen ihan vain tukevahko feminiininen heteromies, olipa sitten trans tai ei, joku kolmas on rodullistettu sukupuoleton aseksuaali. ”Enemmistöasema” ja etuoikeudet vaihtelevat siis todellisuudessa ihmisestä toiseen, eikä ole olemassa jotakin normaalia enemmistöä joka olisi joka suhteessa enemmistöä, ja sitten erikseen se ”vähemmistö” jossa kaikki vähemmistöys tiivistyy aina jokaiseen. Risteävät erot vaikuttavat moniin suuntiin. Itselleni myös tämä ”ei-binääriys” -käsite on anglismina todella vieras. Ymmärrän sen kuuluvat nuoremmalle sukupolvelle enemmän – kun muutenkin kulttuuriin imeytyy vaikutuksia suoraan angloamerikkalaisesta populaarikulttuurista ja keskusteluista. Voisiko ”binäärisen” sukupuolijärjestelmän sijaan puhua ”kaksijakoisesta” sukupuolijärjestelmästä?” (Onni, 40)

Annoimme myös avoimemman jatkokysymyksen koskien mediaa. Kysyimme siis: Jääkö jotain uupumaan juuri sinun kohdallasi? Vastauksista huokuu tarve median moninaistamiselle myös heidän kohdallaan, jotka ovat kokeneet tulleensa nähdyksi mediassa.

“Jää uupumaan tavallisuus ja tavallistaminen. Usein ei-binäärisistä kirjoitetut/kuvatut jutut ovat otsikoitu sukupuolella, eikä sukupuolta ole tavallistettu kuvaamaan yhtä kyseisen ihmisen olemisen osiota. En oikein löydä niistä kirjoituksista itseäni. Minun sukupuoleni on sivulause. Ei otsikko. Ja sitä toivoisin, että voisin sukupuoleltani arjessanikin olla . Toki tähän ensin tarvitaan työtä, näkyvyyttä ja muutosvaiheita, mutta joskus jo olisi ihana olla vain yksi tavallisista, koska oikeasti olen sellainen: ihan todella tavallinen.” (Kilpi, 35)

“Ei oikeastaan, satun olemaan hyvin stereotypisen ei-binäärisen näköinen. Valkoinen, suht androgyyninen, työkykyinen (able-bodied) ja pienemmästä päästä. Olen onnekas, mutta surettaa että se ei-binäärinen moninaisuus jota nään somessa kuten instagramissa ei näy myös muille. Moninaisuuden näkeminen sai minut hyväksymään itseni paremmin ja välittämään vähemmän muitten mielipiteistä. Opetti minut rakastamaan ei-binäärisyyttä ja hamottamaan itselleni tulevaisuutta.” (Aj, 21)

Vartaloiden, ihonvärien ja pukeutumisen/habituksen moninaisuus ja se, että ei-binäärisen ilmiasu voi vaihdella esim. vuosien, vuodenaikojen, elämäntilanteen tai päivien mukaan. (Em, 33)

“En muista nähneeni yhtäkään femmeä ei-binääristä ainakaan mainstream viihteessä. Olisi hienoa nähdä muitakin kuin ns. androgyynejä ei-binäärisiä ihmisiä edustettuina. Lisäksi ei-binäärisiä päähenkilöitä, kiitos! Myös ihan oikeaa infoa ei-binäärisyydestä ihmisille, vaikka suurempien lehtien kautta. Nämä toiveeni valitettavasti tuskin tulevat toteutumaan ainakaan lähitulevaisuudessa.” (Nova, 26)

“Paljon, semmoista anarkistista fuck the cistem -meininkiä ei paljon hesarissa näe. Määrittelen itseni queeriksi, ilmaisun epämääräisyyden vuoksi, monesta syystä.” (Eldi, 30)

“Enemmän positiivisesti kuvattuja hahmoja, räiskyvät ja vaihtelevat persoonat ovat usein kirjoitettu juonikkaiksi tai salakavaliksi.” (Triple, 25)

Kyselyyn saapuneista vastauksista on vaikea olla kuulematta turhautumista yhteiskunnan nykyiseen laitaan sukupuolen moninaisuutta koskevissa asioissa, sillä emme yhtään yllättyneet, että vapaan sanan mahdollisuus poiki myös vastauksia muista asiayhteyksistä. Sukupuoli on alkujaansakin riittämätön mittari ihmisyydelle, ja on vaikea väittää sen kertovan oikeastaan yhtään mitään yksilöstä. Eräs vastaaja kiteyttääkin hyvin ominaisuuden vaillinaisuuden:

“Sukupuoli. Pöh! Mikä sana auttaisi osuvammin jäsentämään olemista? Kyse on paljon enemmän kuin kolikon puolista. Eikä todellakaan vastakkaisista. Samaan aikaan voin myös kokea useampaa näistä kerralla.” (Muumi, 36)

Tällainen tunne kuitenkin elää rinnakkain jatkuvan näkymättömyyden ja syrjäytymisen kanssa, jota vähemmistössä tuntee. Kysyttäessä jääkö ei-binäärisestä edustuksesta uupumaan jotain, toinen vastaaja viestii näitä ajatuksia hyvin:

“Elämästäni? Nähdyksi tuleminen. Tuskin minua tulee kukaan koskaan puhuttelemaan ilman, että katsoisi ohi valmiiksi kuvittelemaansa ennakko-oletukseen. Mutta niin kai on useimpien ihmisten laita, enemmän tai vähemmän kipeästi.” (Kemma, ei ikää)

Melankolisesta mielenmaisemasta on hyvä kääntää katse haaveisiin.

Unelmien yhteyskunta

Viimeiseksi paneudumme tämän kirjoituksen sisässä näkemyksiin unelmien yhteiskunnasta. Meillä ihmislajina on mahdollisuus kuvitella ja toteuttaa toisenlainen yhteiskunta, joka ei sulkisi pois siinä eläjiä rajoituksilla ja syrjivillä lakiteksteillä. Kysyimme: Minkälainen olisi unelmien yhteiskunta, ei-binäärisen näkökulmasta ja kokemusmaailmasta katsottuna?

“Olemisen moninaisuus pitää tunnistaa virallisella tasolla. Se on olemassa. Minä olen olemassa.” (Muumi, 36)

“Sellainen, jossa on olemassa kaikille. Sellainen, jossa ei aiheuta olemassaolollaan hämmennystä tai joudu selittämään olemassaoloaan.” (Lumi, 41)

“Ihmisten obsessio ihmisten jaottelusta sukupuolen mukaan olisi poissa. Saa olla tyttö tai poika tai muu, mutta ei rajoitettaisi ihmisten ilmaisua sukupuolen perusteella tai jaoteltaisi tiloja sukupuolen mukaan. Jaottelu olisi järkevämpää tehdä tarpeen mukaan, mutta vain silloin kun yhteistilat olisivat kovin epäkäytännöllisiä.” (Tuuri, 28)

“Meidän turvallisuutemme ja olemassaolomme olisi huomioitu intersektioonalisesti arkisissa tilanteissa. Kolmas sukupuoli olisi arkinen ominaisuus ja valtion tasolla huomioitaisiin myös meidän olemassaolomme.” (Vanja, 24)

“Olisi unisex pukukopit ja vessat. Toivoisin, että henkilötunnus olisi sukupuolineutraali. Toivoisin translakia, joka tunnustaa ei-binääriset ihmiset.” (Reita, 29)

“Sukupuoli olisi yksityisasia, joka kuuluu lähinnä terveydenhuoltoon ja omalle lähipiirille. Vielä parempi, kun hylättäisiin sukupuoliajattelu kokonaan. Emmehän jaottele ihmisiä ihonvärinkään mukaan, tai kihara- ja suoratukkaisiin.” (Hanno, 41)

“Tilaa antava. Avoin. Vapaa. Joustava. Yksilöllinen.” (Kilpi, 35)

“Sukupuoli olisi jokaisen vapaasti valittava eikä sitä tarvitsisi määritellä, jos ei halua. Juridisesta sukupuolesta luovuttaisiin kokonaan ja kulttuurissa sukupuolen merkitys vähenisi. Sukupuolen luonnollistamisesta oltaisiin päästy eroon ja käsitykset sukupuolesta nähtäisiin kulttuurisesti rakentuneina ja mahdollisina muutoksille. Samalla kun ymmärrän ei-binääristen ihmisten näkymättömyyden yhteiskunnassa, näen, että toisaalta ei-binääriset ihmiset ovat jopa liian näkyviä suomalaisessa kulttuurissa, koska he ei eivät mahdu hajuttomaan ja mauttomaan kaksinapaiseen sukupuolijärjestykseen, mikä tekee heistä yhteiskunnan silmätikkuja, jotain outoa ja epänormaalia.” (Jo, 27)

“Ketään ei eriarvoistettaisi identiteetin tai terveydentilan pohjalta. Ihmiset kuuntelisivat niitä, joiden näkökulma on tärkeä heitä koskevasta aiheesta puhuttaessa (esim. transihmisiä kuunneltaisiin, kun puhutaan translaista). Ja se, että olet kroonisesti sairas sateenkaari-ihminen ei olisi iso tabu, vaan olisit edelleen yhtä arvokas yhteiskunnan jäsen, jolla on oikeus apuun ja tukeen.” (Jomppu, 26)

“Sellainen, joka ei oleta kenenkään sukupuolta ulkonäön perusteella tai tee sukupuolen mukaan päätelmiä ihmisen kyvyistä, luonteesta, ominaisuuksista yms. Yhteiskunta, joka on aidosti tasa-arvoinen kaikille sukupuolille. Se ei tarkoita sukupuolineutraalia tai ettei enää olisi miehiä ja naisia, kuten moni tuntuu erheellisesti pelkäävän, vaan sitä, että ei ole automaattista binääristä sukupuolioletusta, vaan sukupuolen moninaisuus huomioidaan osana ihmisyyden kirjoa. Yhteiskunta, jossa koen olevani hyväksytty sellaisena kuin olen.” (Halla, 44)

“Sukupuolella on minun mielestäni todella merkitystä varsin harvoissa asioissa, ja ensisijaisesti haluaisin meidän ihmisten täällä maailmassa kohtaavan ihmisinä. Tässä iässä se on ehkä jo helpompaa: en ole enää lisääntymisikäinen, joten en etsisi parisuhdetta perheen perustaminen mielessäni. Tietääkseni olen umpihetero, mutta seksuaalisuus ei ole enää se asia, joka kannattelee elämänkumppaniutta. Viihdyn hyvin monien sateenkaari-ihmisten kanssa, sillä tuntuu jotenkin luontevalle olla ihan vain ihmisten kesken ilman binääristen sukupuoliroolien mukanaan tuomia oletuksia ja jännitteitä. Toivoisin pois mahdollisimman monesta paikasta jaon tytöt/pojat tai miehet/naiset. Onhan meissä eroja sukupuolten välillä, mutta vielä enemmän yksilöiden välillä, joten emmekö me kaikki ole ensisijaisesti ainutlaatuisia ihmisyksilöitä jokainen? Siis: ihmisiä kaikki, miksi olisi pakko lokeroida? Kaikkien on helpompi hengittää ilman ahtaita rooleja.” (Mattiina, 50)

“Vapaus valita, olla ja täyttää ihmisen kokoinen oma tilansa juuri niin kuin täyttää. Kokeilla, horjua ja etsiä ilman häpeää. Sukupuolimerkinnät tulisi poistaa kokonaan. Se vaikuttaisi juridiikan lisäksi siihen että kaikkien ei arjessa tarvitsisi olla vain x tai y.” (Eldi, 30)

“Muunsukupuolinen merkintä passiin yms. olisi vapauttava ensiaskel, kun ei tarvitsisi murehtia siitä, että täytyy korostetusti näyttää binäärin sukupuolimerkinnän edustajalta. Muutenkin liika olettaminen, roolittaminen ja sukupuolittaminen saisi väistyä. Miehisyydestä ja naisellisuudesta saisi nauttia, mutta sitä ei pakotettaisi tai oletettaisi kenenkään ominaisuudeksi tämän haluamatta.” (Napsu, 25)

“Tiedettä ei käytettäisi aseena. Varsinkin, kun tiede jo toteaa, että sukupuoli on moninainen eikä vain ääripäästä ääripäähän. Olisimme näkyviä. Emme olisi Tv-sarjoissa niitä ärsyttäviä nillittäjä sivuhahmoja. Sen sijaan meidät kohdattaisiin itsenämme. Olemme paljon muutakin. Olemme erilaisia kaikki. Yhtälailla, kuin cis-sukupuoliset. Haluan vaan olla vapaa. Ilman ikäviä huuteluja tai naurua kadulla. Ilman väkivaltaa koulussa.” (Sam, 18)

Unelmien yhteiskunnassa kaksijakoisen näkemyksen rajoista päästäisiin irti. Useat vastaajat toivoivat tulevansa kohdatuksi ihmisenä, eivätkä jonkin oletetun sukupuolen edustajina, jonka perusteella voisi tehdä päätelmiä asiasta kuin asiasta. Toive kuulostaa nöyrältä ja enemmän kuin toteutettavalta; ihmisyyden olettaminen on pienin askel, jonka toisen ihmisen kohtaamisessa voi ottaa.

Kiitämme kaikkia kyselyyn osallistuneita, vaikka kaikkia hyviä vastauksia emme voineetkaan sisällyttää kirjoitukseen. Me luimme ne. Me kuulimme teitä. Toivomme, että valikoidut vastaukset heijastavat myös teidän tarpeitanne ja näkemyksiänne.