Viime viikolla vietettiin sekä maailman mielenterveyspäivää (10.10) että kansainvälistä tyttöjen päivää (11.10). Nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntijamme Hea Hölttä tarkastelee tässä blogissa erityisesti nuoriin seksuaalivähemmistöön kuuluviin tyttöihin ja transtyttöihin kohdistuvan verkkohäirinnän vaikutuksia. Häirintä on yleistä, ja sen haitta niin yksilölle kuin julkiselle keskustelulle ilmeistä.
Plan International Suomen tuoreessa raportissa Free to be online? – Tyttöjen ja nuorten naisten kokemuksia verkkohäirinnästä Suomessa osoitetaan kipeä tarve puuttua verkkohäirinnän ongelmaan. Suomessa toteutettuun kyselytutkimukseen vastanneista 15-24–vuotiaista tytöistä ja nuorista naisista yli 40 prosenttia on kokenut verkossa häirintää ja lähes kaikilla on kokemusta itseen tai johonkin toiseen kohdistuvasta häirinnästä verkossa. Vielä muita tyttöjä enemmän häirintäkokemuksia oli vähemmistöihin kuuluvilla tytöillä. Suomen kyselyyn vastanneista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista tytöistä ja nuorista naisista 55 prosenttia oli kokenut häirintää verkossa, mikä vastaa aiempaa tietoa sateenkaarinuorten kohtaaman verkkohäirinnän yleisyydestä (Alanko 2014). Maailmanlaajuisesti 56% seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista tytöistä kertoo olleensa häirinnän kohteena seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä vuoksi. Myös muut vähemmistöt kohtasivat verkossa muita tyttöjä enemmän häirintää. Häirintää kohdattiin runsaasti kaikilla sosiaalisen median alustoilla, joita nuoret käyttävät.
Erityisen paljon häirintää kohdistuu raportin mukaan tyttöihin, jotka ovat aktiivisia ja esittävät verkossa omia mielipiteitään. Tämä tuo hyvin esiin sen, että häirintä pyrkii usein nimenomaan hiljentämään tietynlaisia ääniä, joiden ei suotaisi kuuluvan julkisessa keskustelussa. Vihapuhe ja yksilöön käyvät loukkaukset ovat vallankäyttöä, jolla pyritään rajaamaan osallistujia keskustelun ulkopuolelle tai ainakin viemään heiltä uskottavuus toisten keskustelijoiden silmissä.
Häirintää kokeneista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista tytöistä suurin osa vastasi häirinnän kohdistuneen nimenomaan seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin. Toisaalta lähes puolet (45 %) sateenkaaritytöistä koki häirinnän kohdistuneen poliittisiin mielipiteisiinsä. Planin kyselyssä eritellyistä häirinnän tyypeistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt olivat kokeneet useimmiten yleisesti loukkaavaa kieltä ja kiusaamista. Tällaista häirintää oli kokenut 43 prosenttia vähemmistöön kuuluvista vastaajista, kun kaikista vastaajista sitä oli kokenut 26 prosenttia.
On huolestuttavaa, että raportin tulosten perusteella häirintä tuntuu paitsi heikentävän nuorten hyvinvointia, myös rajaavan heidän itseilmaisuaan verkossa ja vähentävän näin keskustelujen moniäänisyyttä. Häirintää kokeneet lopettavat sosiaalisen median alustojen käytön tai vähentävät sitä, ja monet vähentävät omien mielipiteidensä esittämistä tileillään. Häirintä heikentää nuorten hyvinvointia merkittävästi aiheuttamalla esimerkiksi stressiä, ahdistusta, itsetunnon alenemista ja häpeän tunteita. Vähemmistöihin kohdistuva häirintä aiheuttaa usein seurauksia muillekin kuin niille, joita kohtaan se on välittömästi suunnattu. Häirinnällä voidaan luoda yleisesti tietyn ryhmän ihmisarvoa vähättelevä, vihamielinen tai uhkaava ilmapiiri, joka tekee osallistumisesta vaikeaa monille osallistujille.
Tytöt eivät Planin raportissa näy pelkkinä passiivisina häirinnän kohteina, vaan he hyödyntävät aktiivisesti erilaisia häirintään reagoimisen strategioita blokkaamisesta häiritsijälle vastaamiseen. Lisäksi nuoret menevät monesti toisten apuun huomatessaan muihin kohdistuvaa häirintää. Tällöinkin häirintä kuitenkin vie huomiota muulta tekemiseltä ja jatkuva kommenttien poistaminen tai ilmiannot voivat helposti uuvuttaa.
Ratkaisu häirintään ei voi ikinä olla nuorten netinkäytön rajaaminen. Verkko on merkittävä ympäristö kaikille nuorille ja tutkimusten mukaan se on erityisen tärkeä voimavara sateenkaarinuorille, jotka voivat netin kautta löytää tietoa ja tukea vaikeisiinkin aiheisiin tulematta itse kaapista tai tunnistetuksi. Koronapandemia korostaa verkkovälitteisten sosiaalisten suhteiden merkitystä entisestään, kun kasvokkaisen vuorovaikutuksen vähentyessä kavereihin ja maailmaan saa kosketuksen pääosin verkon välityksellä.
Mitä verkkohäirinnälle sitten voisi tehdä? Planin raportissa esitetään monia hyviä vaatimuksia sosiaalisen median alustoille, hallituksille, perheille ja yhteisöille. On selvää, että häirintään on puututtava monilla työkaluilla samaan aikaan, eivätkä nykyiset toimet eivät ole riittäviä. Alustojen vastuun lisäksi myös lainsäätäjillä ja viranomaisilla on suuri vastuu siitä, että toimet häirintää vastaan ovat riittävän tehokkaita ja että niissä huomioidaan erityisesti vähemmistöihin kohdistuvan häirinnän muodot. Häirintäasioita hoitavien viranomaisten ja tukea tarjoavien ammattilaisten tulee olla valmiita kohtaamaan vähemmistöihin kuuluvia häirinnän uhreja yhdenvertaisesti, mikä vaatii koulutusta. Häirintää on myös käsiteltävä kokonaisuutena, sillä verkkohäirintä ei ole verkon ulkopuolella tapahtuvasta häirinnästä erillinen ilmiö.
On tehtävä töitä yhdessä sen puolesta, että moninaisten tyttöjen, muunsukupuolisten ja transihmisten olisi tulevaisuudessa mahdollista olla aktiivisia toimijoita verkossa ilman, että heihin kohdistuu tai heidän tarvitsee pelätä siitä seuraavaa häirintää. Demokratian kannalta on iso uhka, että jatkuva häirintä ja sen uhka hiljentävät keskustelusta pois niitä nuorten moninaisia ääniä, joita tarvitaan kaikille paremman yhteisen tulevaisuuden luomiseen. Tämän muuttaminen vaatii aktiivisia toimia.
Heta Hölttä
Nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntija, Seta ry
Lähteitä
Planin Free To Be Online -raportti ilmaiseksi verkossa
Alanko, Katarina (2014): Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa? Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura & Seta.