Helsingin yliopiston seurantatutkimus ei-binääristen potilaiden hoidosta HUSin sukupuoli-identiteetin tutkimuksen poliklinikalla on julkaistu. Potilaat kokivat hoitojen hyödyt isoiksi ja sukupuoli-identiteettinsä valtaosin pysyväksi. Tutkimus on merkittävä, koska muunsukupuolisten ja ei-binääristen sukupuolta vahvistavat hoidot ovat alitutkittuja. Tutkimus onkin laatuaan yksi ensimmäisistä maailmassa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin potilaita, jotka olivat saaneet vuosina 2010-2018 HUSin sukupuoli-identiteetin tutkimuksen poliklinikalla diagnoosin F64.8 eli muu sukupuoli-identiteetin häiriö. Diagnoosin sai tutkimuksen tarkastelujaksolla 87 potilasta. Varsinaiseen tutkimukseen osallistui näistä potilaista 50. Tutkittavat potilaat olivat saaneet sukupuolidysforiadiagnoosinsa keskimäärin 27 vuoden iässä. Diagnoosia edeltänyt arviointijakso HUSin poliklinikalla oli kestänyt keskimäärin 13 kuukautta. 43 tutkimukseen osallistuneista oli transmaskuliineja.
Sukupuolta vahvistavat hoidot koettu hyödyllisiksi
Tutkimuksessa mukana olleet ei-binääriset potilaat kokivat hoitojen hyödyt isoiksi. He nimesivät 87 erilaista hyötyä omaa sukupuoltaan vahvistavasta hoidosta. Merkittävin hyöty oli kehodysforian väheneminen ja kehonkuvan paraneminen. Mieliala, itsearvostus ja sosiaalinen uskallus olivat keskimäärin parantuneet. Lisäksi hyötyinä pidettiin äänen madaltumista ja esimerkiksi sitä, ettei rintoja latistavaa apuvälinettä tarvinnut käyttää. Osa tutkittavista nautti hoitojen jälkeen enemmän liikunnasta ja pukeutuminen oli helpottunut. Hoitojen jälkeisiä haittoja nimettiin 29. Asteikolla 0–100 osallistujat arvioivat sosiaalisen dysforiansa olevan keskimäärin 51,9 ja kehodysforian 34,5. Sukupuolta vahvistava hoito vaikutti myönteisemmin keholliseen dysforiaan kuin sosiaaliseen dysforiaan todennäköisesti siksi, että elämä ei-binäärisenä ihmisenä binäärisesti sukupuolen näkevässä kulttuurissa voi olla haastavaa.
Osallistujista 34 % ajatteli käyneensä läpi kaikki tarvitsemansa hoidot. 23 % suunnitteli mahdollisesti jatkavansa hoitoja. 42 % koki yhä tarvitsevansa lisää sukupuolta vahvistavia hoitoja. Osa ei voinut saada joitain toivomiaan hoitoja lainsäädännön takia (genitaalikirurgiaa ei tarjota muunsukupuolisille) tai lääketieteellisesti perustelluista syistä (esimerkiksi painoindeksin takia).
Osallistujista 59 % oli saanut mastektomian. Toimenpide koettiin erittäin hyödylliseksi (4,82 asteikolla 1-5). 62 % oli saanut hormonilääkitystä, joka koettiin myös hyödylliseksi (3,91 asteikolla 1-5). Kuusi tutkittavaa oli keskeyttänyt hormonilääkityksensä. Kuusi potilasta ei ollut saanut mitään hoitoja. He kertoivat, että pelkkä diagnoosi riitti heille tai he halusivat esimerkiksi tulla raskaaksi.
Verrattaessa koko väestöön tutkittavat potilaat eivät voineet yhtä hyvin moniulotteisella terveysmittarilla mitattuna, eikä saatu hoito ei juuri vaikuttanut tulokseen. Ero muodostui psyykkisistä oireista, joita tutkimuksen mukaan voi selittää osittain vähemmistöstressi. Valtaosa potilaista arvioi kuitenkin itse toimintakykynsä korkeaksi ja elämänlaatunsa erittäin hyväksi. Tutkittavista 80 % työskenteli tai opiskeli täysipäiväisesti ja 94 % asui itsenäisesti.
Ennen dysforiadiagnoosia useimmat tutkimukseen osallistuneet olivat saaneet muita diagnooseja. Heillä oli diagnosoitu esimerkiksi masennusta (76 %), ahdistuneisuushäiriötä (48 %), neuropsykiatrista poikkeavuutta (20 %) tai syömishäiriöitä (16 %). Tutkittavista psykiatrista hoitoa oli ollut kontaktissa 73 % jo ennen diagnoosia, 49 % oli saanut psykoterapiaa.
Sukupuoli-identiteetti useimmiten vakaa
Osallistujista yhteensä 82 % määritteli itsensä ei-binäärisesti: 15 % sukupuolettomiksi, 38 % muunsukupuolisiksi, 15 % ei-binäärisiksi, 10 % muuksi, 2 transgenderiksi, 1 intersukupuoliseksi ja muutama ei tarkentanut identiteettiään. Osallistujista 3,8 % määritteli itsensä naiseksi, 1,3 % mieheksi, 3,8 % transmieheksi. Binäärisesti itsensä määritelleistä 7 potilaasta 3:lla oli vaihdettu hoitojakson aikana diagnoosi transsukupuoliseksi. Yksi potilaista katui hoitoaan ja identifioitui syntymässä määriteltyyn sukupuoleen.
Osallistujista 82 %:lla ei-binäärinen sukupuoli-identiteetti oli vakaa ja pysyvä. Ei-binäärinen identiteetti ei siis ole kehittymätön tai merkki epävakaudesta. 18 %:lla sukupuoli-identiteetti oli kehittynyt muunsukupuolisuudesta transsukupuolisuudeksi. Lisäksi 20 vastaajaa oli saanut transsukupuolisuusdiagnoosin ensimmäisen muunsukupuolisuusdiagnoosin jälkeen, ja heidät rajattiin tutkimuksesta. Joillekin yksilöille ei-binäärinen identiteetti voi siis olla vaihe kohti binääristä transsukupuolisuutta. Kukaan heistä, joiden diagnoosi oli muutettu muunsukupuolisuudesta transsukupuolisuudeksi, ei katunut sukupuolta vahvistavaa hoitoa.
Muunsukupuolisten hoitoja halutaan jatkaa
Seurantatutkimuksen mukaan sukupuolta vahvistavan lääketieteellisen hoidon päätarkoitus, eli dysforian paraneminen, toteutui ei-binäärien potilaiden hoidossa. Hoidoilla ei myöskään todettu merkittäviä haittavaikutuksia. Monille tutkittavista potilaista jäi kuitenkin psyykkistä oireilua myös hoitojen jälkeen. Tutkijat toteavat lisätutkimuksien tarpeen muunsukupuolisten potilaiden hoidosta ja katsoo, että HUS voi hyvin jatkaa heidän hoitopolkuaan. Tutkimuksessa todetaan myös, että sukupuolta vahvistavissa hoidoissa tulisi kehittää myös psyykkisten oireiden hoitamista.
Tutkimusartikkeli on luettavissa englanninkielisenä Psychiatria Fennica -julkaisussa
Kuva: Jan Genge, Unsplash