Kerttu Tarjamo
Pääsihteeri
Seta
Tammikuussa 2020 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi Liettuaa koskevassa ratkaisussaan, että internetissä samaa sukupuolta olevaan pariin kohdistuneen vihapuheen tutkimatta jättäminen rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimusta. Tutkimatta jättäminen loukkasi miesparin oikeutta yksityisyyteen ja perhe-elämään ja oli syrjintää seksuaaliseen suuntautumisen perusteella. Päätös vahvistaa sitä kantaa, että sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaan vihapuheeseen tulee puuttua myös internetissä.
Tapauksessa Beizaras ja Levickas vastaan Liettua oli kysymys miehen Facebookissa julkaisemasta kuvasta, jossa hän ja hänen miespuolinen kumppaninsa suutelivat. Kuvan julkaisun jälkeen kuvasta tehtiin satoja homofobisia kommentteja, joissa osasta yllytettiin jopa raakaan väkivaltaan miehiä kohtaan. Osa kommentoinnista kohdistui suoraan miehiin, osa homoihin yleisesti. Liettuan viranomaiset kuitenkin kieltäytyivät aloittamasta tapauksesta esitutkintaa. Ratkaisuaan viranomaiset perustelivat näkemyksellä, että kuvan laittaminen internetiin oli provokatiivinen teko ja vihakommentit vain mielipiteen ilmaisuja.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan viranomaisten toiminta oli syrjivää seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Viranomaisten ennakkoluulojen takia miesten lainmukainen oikeus suojaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan kiihottamiselta jäi toteutumatta. Tuomioistuin katsoo, että samat ennakkoluulot, jotka aiheuttivat vihaiset kommentit, olivat viranomaisten toiminnan takana. Koska asiaa ei käsitelty tuomioistuimissa, evättiin miehiltä mahdollisuus myös hyvitykseen. Huomionarvoista on, että viranomaisten näkemys kuvan laittamisesta nettiin provokaationa ei mennyt tuomioistuimessa läpi. Päinvastoin tuomioistuin vahvisti jo useasti aiemmin tekemäänsä linjausta, että oman seksuaalisen suuntautumisen ilmaisu julkisesti kuuluu sananvapauden piiriin.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös on hyvin selkeä: internetissä ilmenevään sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaan vihapuheeseen tulee puuttua.
Sateenkaari-ihmisiin kohdistuva vihapuhe rehottaa varsinkin sosiaalisessa mediassa. Sitä kuulee puolustettavan sananvapaudella, usein puolustajien mukaan kyse kun on sananvapauteen perustuvasta mielipiteenilmaisusta. Sananvapaus on aivan keskeinen ihmisoikeus, mutta se ei kuitenkaan tarkoita rajoittamatonta mahdollisuutta solvata tai loukata ihmisryhmiä. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimus (§ 10) turvaa jokaiselle sananvapauden. Tämä oikeus sisältää vapauden mielipiteeseen, samoin kuin vapauden tiedon ja ajatusten levittämiseen ja vastaanottamiseen alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten tähän puuttumatta. Sopimuksen mukaan sananvapauteen kuuluu kuitenkin velvollisuuksia ja vastuuta. Siksi sananvapautta voidaan myös rajoittaa. Syitä rajoittamiseen voivat olla esimerkiksi yleinen turvallisuus, rikollisuuden estäminen tai muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaaminen.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin jo vuonna 2012 antamassaan ratkaisussaan Vejdeland ym. vastaan Ruotsi todennut, että homofobinen mielipiteenilmaisu ei nauti sananvapauden suojaa. Tapauksessa neljä ruotsalaista valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, että Ruotsi oli loukannut heidän sananvapauttaan tuomitessaan heidät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Miehet olivat saaneet tuomion, koska olivat levittäneet äärioikeistolaisen järjestön tekemiä homoja loukkaavia lehtisiä eräässä ruotsalaisessa koulussa. Tapaus eteni Ruotsissa korkeimpaan oikeuteen, joka piti tuomion voimassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi, että valittajien tuomitsemisessa ei ollut kyse sananvapauden loukkauksesta, vaan Ruotsin viranomaisten puuttuminen valittajien sananvapauteen oli perusteltua ja tarpeellista toisten oikeuksien ja maineen turvaamiseksi demokraattisessa yhteiskunnassa.
Nämä EIT:n ratkaisut ovat ottaneet linjan että sananvapauteen kuuluu vastuu, eikä pelkällä sananvapaudella voi perustella syrjivää puhetta. Puuttumattomuus vihapuheeseen loukkaa oikeutta syrjimättömyyteen.