ILGAn konferenssi alkoi kummallisissa merkeissä. Minä olin tullut paikalle Uuteen Seelantiin hyvissä ajoin ja kulkenut reppu selässä lähiseudun kauniit kukkulat, metsät ja meren rannat ja ihastunut tui-linnun lauluun.
Asettuessani Wellingtoniin osallistuin vahvaan nuorten ilmastolakkoon. Kuuntelin nuorten toiveikkaan vaativia puheita. Samana iltapäivänä tuli uutiset hyökkäyksistä moskeijoihin. Sanatonta kauhua ja järjettömyyttä. Konferenssin osallistujien oli tarkoitus osallistua Pride – kulkueeseen. Se peruttiin. Tilalla oli toisenlainen yhteisöllinen tilaisuus – muistotilaisuus tuhansien ihmisten kera Wellingtonin krikettikentällä. Tunnelma oli käsinkosketeltava. Tuhannet ihmiset osoittivat solidaarisuutta, surivat yhdessä, ottivat osaa toisten suruun kuin sanoen me olemme te tai te olette me.
Konferenssin osallistujat toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi Uuteen Seelantiin ja Wellingtoniin. Kaupunginjohtaja toivotti tervetulleeksi kertoen, miten ylpeitä he ovat saadessaan kaupunkiin porukan, joka edistää ihmisoikeuksien toteutumista ja vahvistaa kaupungin vahvuutta: monimuotoisuutta. Parlamentin jäsen sanoi puheessaan konferenssiosallistujille, että me olemme se joukko, joka ymmärtää, että siinä missä islamofobia voi tappaa, voi myös homo-, bi- ja transfobia ja intersukupuolisten ihmisten syrjintä. Me olimme toivottuja, meistä huolehdittiin ja meitä vartioitiin.
Tärkeintä minulle oli se, että satojen konferenssiosallistujien joukossa oli kolmisenkymmentä intersukupuolisuusaktivistia. 30! Ikinä ennen en ole tavannut niin montaa intersukupuolista, saati sitten niin montaa sellaista, jotka tekevät töitä intersukupuolisten ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Paikallinen intersukupuolisten järjestö, Intersex Trust Aotearoa New Zealand, joka oli myös yksi konferenssin järjestäjistä, oli luonut konferenssitilan aulaan intersukupuolisille alueen säkkituoleista ja viireistä ja lipuista. Siellä oli aina joku toinen. Siellä saattoi viettää aikaa jonkun kanssa, jonka kanssa ei ehkä ollut yhteistä kieltä, mutta ymmärrys oli siinä silti. Tai siellä saattoi kohdata toisen, jonka kanssa lyhyen keskustelun jälkeen jo puhuttiin siitä, mitä keinoja on oppinut elämisestä kehon kanssa, johon on aina liittynyt häpeää. Joka päivä sinne kokoonnuttiin tapaamaan toisiamme ja jakamaan päivän kokemuksia. Se oli keidas ison kansainvälisen konferenssin keskellä.
Konferenssissa intersukupuolisuus oli hyvin esillä. Oli monia intersukupuolisten pitämiä tilaisuuksia mm. Aasian intersukupuolisten ihmisoikeuksista, nuorten paneeli ja tilaisuus, jossa luettiin ääneen intersukupuolisten tarinoita. Pääosin tarinat, taistelut ja kokemukset olivat samankaltaisia. Puhuttiin aktivistien väsymisestä. Mietittiin, miten voisi varmistaa asioiden ajamisen jatkumisen niin, ettei toiminta ole sidottu muutaman ihmisen jaksamiseen. Puhuttiin laeista, säännöistä, tavoista ja kulttuurisista tulkinnoista. Ja puhuttiin rahasta, jota tarvitaan ihmisoikeuksien ajamiseen. Puhuttiin paljon intersukupuolisuuden suhteesta LGBTQ – järjestöihin.
Kiinnostavaa oli kuulla ja ymmärtää, että joissain maissa intersukupuolisten oikeuksien ajamisen tärkein kohta eivät ole kosmeettisten leikkausten estäminen. Niihin ei tarvitse puuttua, koska ihmisillä ei kaiken kaikkiaan ole mahdollisuutta terveydenhoitoon. Toisaalta joissain rikastuvissa maissa leikkaukset ovat houkuttelevia mahdollisuuksia juuri edellä mainitusta syystä. Ihmisoikeusloukkaukset intersukupuolisia kohtaan eri maissa perustuvat silti samankaltaisiin oletuksiin ja näkemykseen epänormaaliudesta ja virheellisyydestä. Yhtenä keskeisenä asiana palattiin keskustelussa usein siihen, miten intersukupuolisten terveys ja hyvinvointi on riippuvaista siitä, että välttämättömät lääketieteelliset toimet erotetaan toimenpiteistä, joiden perustana ovat sosiaaliset ja kulttuuriset normit.
Sisällöllisistä aiheista minulle tärkein oli tilaisuus patologisoinnista. Siinä käytiin läpi tieteellisten lähteiden pohjalta patologisointia, joka tapahtuu intersukupuolisille. Pääkohtana oli virheelliseksi todistamisen ja oikeutuksen logiikka, jonka perusteella ihmisiä voi altistaa vastentahtoisille toimenpiteille, leimaamiselle, pilkkaamiselle ja hyökkäyksille.
Konferenssissa intersukupuolisten aktivistien keskusteluissa ja tilaisuuksissa toistui se, miten tärkeätä on olla intersukupuolisten johtamia hankkeita ja organisaatioita. Liittolaiset ja tukijat ovat tärkeitä, mutta ei se, että he puhuvat intersukupuolisten puolesta tai yhdistelevät intersukupuolisuuden muiden ihmisryhmien kamppailuihin ilman intersukupuolisten osallisuutta. Ilman elettyä kokemusta ei saada todellista liikettä aikaan. Toiseuttaminen saattaa jatkua hankkeilla, joilla pyritään auttamaan ja joissa nähdään intersukupuoliset kohteina.
Konferenssi ja matka kaiken kaikkiaan oli järisyttävä. Moskeijaiskujen läheisyys piti kirkkaana mielessä sen, minkä takia siellä ollaan. Puolustamassa erilaisten ihmisten oikeutta olla olemassa.
Kassu
ihmisoikeustoimija ja TIKA-hankkeen edustaja ILGA World konferenssissa
