
Tänään julkaistussa Ylen MOT:n uutisessa käsitellään koulukiusaamista. Uutisesta ilmenee miten vanhoihin stereotypioihin ja normeihin nojaava asenneilmapiiri oikeuttaa kiusaamista. Yhdenvertaisuustyölle kouluissa on Setan mukaan edelleen suuri tarve.
Kouluterveyskyselyn (THL 2017) mukaan sateenkaarinuoret kokevat kiusaamista ja häirintää huomattavasti useammin kuin enemmistöön kuuluvat nuoret. Sateenkaarinuorten hyvinvointia kartoittaneen tutkimuksen (Alanko 2014) mukaan yli 80 prosenttia transnuorista on kokenut jonkinlaista häirintää.
Ylen haastattelema rehtori puolustelee kiusaamista sillä, että oppilas esimerkiksi tuo itse esiin seksuaalista suuntautumistaan. Hän myös hämmästelee, että seksuaalinen suuntautuminen on tiedossa jo 12-vuotiailla.
Seta pitää tällaista asenneilmapiiriä ja koulun kulttuuria erittäin vahingollisena nuorille. Seksuaalinen suuntautuminen voi selvitä itselle hyvinkin nuorena. Koulun tulee olla paikka, jossa seksuaalisesta suuntautumisesta voi keskustella turvallisesti ilman pelkoa syrjinnästä.
”Ongelma ei ole oppilaassa, joka on homo, vaan kouluyhteisössä, jossa ei arvosteta moninaisuutta, ei edistetä yhdenvertaisuutta eikä tiedosteta syrjintää tuottavia normeja. Yhdenvertaisuustyölle on valtava tarve kouluissa”, sanoo Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.
”Kiusaamis-, uhkailu- ja väkivaltakokemukset ovat ei-heteroilla nuorilla moninkertaisesti yleisempiä kuin heteronuorilla. Koulujen pitäisi ehkäistä ja puuttua tähän, ei ylläpitää normeja ja stereotypioita, jotka sitä tuottavat.”
Velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja ennaltaehkäistä syrjintää on kirjattu lakiin, mutta tässä työssä ollaan vasta alussa. Koulujen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelu, joka selvästi huomioi sateenkaarevat oppilaat, on yksi työkalu turvallisuuden lisäämiseen kouluissa.
“Pelkkä kiusaamiseen puuttuminen ei riitä. Tilanne voi pahentua entisestään, jos oppilaiden moninaisuus nähdään ongelmana. Olisikin tärkeää, että opettajat osaisivat tiedostaa kiusaamista tuottavia normeja ja purkaa niitä”, Tarjamo korostaa.

MOT tutki syyskuussa 2018 kouluissa tapahtuvaa seksuaalista häirintää, jota Setan nuorisotyön koordinaattori Lotte Telakivi kommentoi blogikirjoituksessaan. Telakiven mukaan sateenkaarinuoriin kohdistunut häirintä vaikuttaa heidän kasvuunsa, mielenterveyteen, koulutukseen, luottamukseen yhteiskuntaa ja aikuisia kohtaan sekä vaikeuttaa myönteisen minäkuvan muodostamista.
”Normien käsittely ja näkyväksi tekeminen auttaa yksilöä ymmärtämään, että vika ei ole hänessä vaan valtarakenteissa. Koulujen henkilökunnan tulisi tarkemmin tiedostaa, että se mikä heille on ohimenevä tilanne, voi vaikuttaa nuoren koko tulevaisuuden kuvaan. Sosiaalisen median aikakaudella häirintä ei myöskään jää koulun sisälle vaan saattaa levitä arvaamattomalla tavalla”, Telakivi sanoo.
Seta tarjoaa kouluille monipuolisia oppaita, menetelmiä ja materiaalia normien käsittelyyn ja yhdenvertaisuuden edistämiseen.
Lisätietoa
Lotte Telakiven blogikirjoitus seksuaalisesta häirinnästä
Kerttu Tarjamo, pääsihteeri
p. +358 50 309 8108
paasihteeri@seta.fi / kerttu.tarjamo@seta.fi
Kuva Setan normipyöritys-menetelmästä. Kuvitus Anni Tolvanen.