Hyvä ministeri Soini,
piditte kauniin puheen Suomen 60-vuotisen YK-jäsenyyden juhlassa. Kiinnititte yleisön ja median huomion siihen, että Suomi haluaa olla YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsen vuosina 2022-2024. Erinomainen tavoite. Tällä avoimella kirjeellä kysynkin, mitä maamme rajojen sisällä pitäisi tehdä, että voisimme olla sanojemme mittainen ihmisoikeusasioissa kansainvälisesti.
Korostitte puheessa, että ihmisoikeudet ovat henkilökohtainen prioriteettinne. Haluan ajatella, että esille tuomanne ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Pitäähän oma tärkeysjärjestyksenne tämän saman ajatuksen sisällään?
Siis kaikkien ihmisten ihmisoikeudet. Kaikkialla. Myös LHBTI-ihmisiä täällä kotisuomessa. Naisten itsemääräämisoikeutta ja erilaisten kulttuurien kanssakäymistä ja tasa-arvoa. Suvaitsevaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämistä niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin.
Sanoitte juhlapuheessanne, että uskonnoilla on tärkeä rooli ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden edistämisessä. Olette tuoneet myös oman uskonnollisen vakaumuksenne esiin, kun naisten itsemäärämisoikeuden rajoittamisesta on ollut puhe.
Samalla, kun kiititte pääsihteeri Ban Ki-Moonia, annoitte kiitoksen YK:lle ja kansalaisjärjestöjen tekemälle ihmisoikeustyölle. Olette kuitenkin hallituskautenne aikana vähentäneet ihmisoikeuksia ajavien kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä merkittävästi. Uskonnon varjolla vastustatte myös yhdenvertaisten ihmisoikeuksien toteutumista LHBTI-ihmisille.
Juhlapuheen ja todellisten sanojenne välillä on selkeä ristiriita. Haluaisinkin vielä, että tarkennatte puheenne loppupuolen toteamaa, että avoimet ja dynaamiset yhteiskunnat perustuvat ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.
Onko tämä viesti siitä, että tulette kansainvälisesti rakentamaan yhteiskuntaa, joka perustuu jakamattomiin, yhteisiin ihmisoikeuksiin kaikille, jotka toteutuvat niin laissa kuin käytännössä?
Kiitän kauniista sanoistanne. Jään myös malttamattomana odottamaan, että seisotte niiden takana.
Panu Mäenpää
puheenjohtaja, Seta ry