Pirkanmaan Seta - Sinuiksi ry
Tämän sivun jäsenjärjestökohtaiset tiedot on päivitetty viimeksi 13.4.2026.
Yleinen kuvaus järjestön toiminnasta / tarkoituksesta
Olemme koti, turvasatama ja turvallisempi tila
Sinuiksi ry on Suomen vanhin sateenkaarijärjestö. Olemme ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta edistävä valtakunnallinen järjestö, jonka tavoitteena on, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tulla sinuiksi itsensä kanssa ja elää turvassa. Olemme voittoa tavoittelematon sateenkaarijärjestö ja seksologisen työn asiantuntija.
Jo yli 50 vuotta toimineen Pirkanmaan SETA – Sinuiksi ry:n tavoite on edistää paikallisesti ja valtakunnallisesti ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista etenkin seksuaalisen suuntautumisen, seksin, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun osalta sekä vaikuttaa yhteiskuntaan ja yleiseen asenne- ja mielipideilmastoon rakentavassa hengessä.
Lahjoitustarpeet
Sinuiksi ry:n saama tuki mahdollistaa monipuolista ja tärkeää työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Lahjoitusten avulla nuori tai aikuinen voi esimerkiksi osallistua turvalliseen vertaistukiryhmään, jossa saa olla oma itsensä ja kohdata muita samankaltaisessa tilanteessa olevia. Tuki mahdollistaa myös maksuttoman Sinuiksi tuki- ja neuvontapalvelun, joka auttaa yksilöitä, läheisiä ja ammattilaisia valtakunnallisesti. Jokainen lahjoitus auttaa rakentamaan yhteiskuntaa, jossa jokainen saa olla näkyvä, arvokas ja turvassa.
Sitaatti tai lainaus lahjoitussivulle
Teemme päivittäin työtä, jotta jokainen voi elää turvallisesti omana itsenään. Tukesi avulla yhdistyksemme järjestää Pirkanmaalla paikallista yhdistys- ja ryhmätoimintaa sekä valtakunnallista tuki- ja neuvontapalvelua.
Jäsenedut, muuta jäsenyydestä
Jäsenenä saat itsellesi mm. nämä edut:
- Alennus Leimareista.
- Äänioikeus jäsenkokouksissa (esim. kevät- ja syyskokous).
- Alennettu sisäänpääsymaksu Setan jäsenjärjestöjen tapahtumiin.
Lue lisää Sinuksi ry:n jäseneduista yhdistyksen verkkosivuilta.
Sitaatti tai lainaus liity-sivulle
Suosittele jäsenyyttä myös tutuillesi – mitä enemmän meitä on, sitä enemmän saamme aikaan!
Toiminta-alue
- Länsi-Suomessa
Toimintakieli/-kielet
- suomi
- English
