Nuorisotoimikunta tukee Setan nuorisotyön kehittämistä. 4-5 kertaa vuodessa kokoontuva toimikunta tuo nuorten näkökulmaa ajankohtaisiin asioihin, osallistuu Setan nuorisotyön suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä edustaa järjestöä eri tilaisuuksissa ja tapaamisissa.
Anders Huldén
Lesbo-, homo-, bi- ja transnuorten hyvinvointia kartoitetaan kyselyllä
Kesäkuun loppuun saakka avoinna olevaan kyselyyn voivat vastata 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat.
Tiedote: Seta huolissaan suomalaisten lhbti-nuorten hyvinvoinnista
Mielenterveysongelmat, ahdistus ja itsemurha-ajatukset ovat hälyttävän yleisiä seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan ero on heteroväestöön verrattuna kaksin- ja jopa kolminkertainen. Suomessa lhbti-nuorten ongelmat ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle. Seta vaatiikin kotimaista tutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten terveydestä ja kohdennettuja itsemurhien ennaltaehkäisytoimia näille lapsille ja nuorille.
Seta avaa Starttiraha- ja Monimani-haut uusille nuortenryhmille
Lisää väriä Suomeen Setan Starttirahalla ja Monimanilla! Älä tuijota kaapin seiniä. Lähde etsimään vertaisiasi Setan nuortenryhmästä!
