Blogi

Olen seurannut eri keskustelupalstoja ja lehdistöä. Keskustelu lainehti voimakkaana Pride-kulkueen hyökkäyksen jälkeen. Vaikka seksuaalivähemmistöjä on alettu sietää tai hyväksyä, kirjoitukset osoittivat että vastustajiakin löytyy vielä paljon.

Tähän kesään asti moni tuudittautui ajatukseen, ettei suomalainen homovihamielisyys oikeastaan ole kovin vakavaa, ainakaan mitään sellaista, mille pitäisi tehdä jotakin. No ehkä jotain pientä homottelua siellä täällä, mutta ei pidä olla niin herkkänahkainen. Homohan on vain yleinen kirosana…

Myönnän sen. En ole osannut suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Vaikka olen puhunut homofobiasta ja viharikoksista, olen samalla salaa sulkenut silmäni ongelmilta ja yhtynyt ajatukseen suvaitsevaisesta Suomesta.

Helsingin Pride-viikko on keskikesän varma merkki. Se on kuin sukellus vaaleanpunaiseen vaahtokuplaan, joka ravitsee mieltä ja hivelee aisteja. Aina kohtaa jotain uutta mutta vuosi toisensa jälkeen löytää myös tuttua yhteenkuuluvuutta osana isompaa liikettä.

Sateenkaariperheiden perhevapaamahdollisuuksia on Suomessa parannettu rauhallista tahtia. Tarpeet ovat kyllä olleet lainsäätäjän tiedossa jo pitkään, mutta jostain syystä näitä etuuksia halutaan heruttaa perheillemme tipoittain, armonpaloina.