Aseksuaalisuustoimintakunta kirjoittaa Setan blogissa itsetuntemuksen lisääntymisestä, normikriittisyydestä ja yhteisön muodostumisesta.
Blogi
Sateenkaarijärjestöt vuonna 2020: katsaus erikoiseen vuoteen
Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo tarkastelee, mitä vuosi 2020 merkitsi sateenkaarijärjestöille.
Moninaisuus jää liki näkymättömiin uudessa laatusuosituksessa – risuja ja ruusuja moninaisen vanhustyön asiantuntijoilta
Ikääntyvien palveluiden uusissa suosituksissa ei valitettavasti näy senioriväestön sisäinen moninaisuus niin kattavasti kuin olisi ollut mahdollista. Setan asiantuntija avaa aihetta Käpyrinteen ja Eläkeläiset ry:n suunnittelijoiden kanssa.
Koronaviruspandemia on muuttanut myös aseksuaalien elämää
Aseksuaalisuusviikkoa vietetään 26.10–1.11.2020. Setan aseksuaalisuustoimikunnan puheenjohtaja päivittää sen kunniaksi kuulumisia ässäyhteisöstä.
Nuoriin kohdistuva verkkohäirintä on ongelma demokratialle
Viime viikolla vietettiin sekä maailman mielenterveyspäivää (10.10) että kansainvälistä tyttöjen päivää (11.10). Nuorisotyön vaikuttamisen asiantuntijamme Hea Hölttä tarkastelee tässä blogissa erityisesti nuoriin seksuaalivähemmistöön kuuluviin tyttöihin ja transtyttöihin kohdistuvan verkkohäirinnän vaikutuksia. […]




