RFSL Ungdom ja kansainvälinen hlbtiqa-nuorten järjestö IGLYO järjestivät toukokuun lopulla nuorille aktivisteille konferenssin normikriittisyydestä. Viisipäiväisen, Tukholmassa pidetyn tapahtuman aikana keskusteltiin eri maiden ihmisoikeustilanteista, intersektionaalisesta feminismistä* sekä sukellettiin tutkimaan omia etuoikeuksiamme niin yksilöinä kuin organisaatioiden ja maantieteellisten alueiden edustajinakin. Konferenssissa etsimme keinoja tehdä toiminnastamme ja aktivismistamme avoimempaa kaikille.
Ohjelma sisälsi lukuisia kiinnostavia ja keskustelua herättäneitä osioita, mutta yksi aihe jäi päällimmäisenä mieleemme. Konferenssin polttavaksi puheenaiheeksi nousi rasismi, josta on viimeaikoina kohistu laajalti myös suomalaisessa mediassa. Kiivaaksikin äitynyt keskustelu alkoi Tukholmassa puheenvuorosta, jossa todettiin, että varsin valkoisessa porukassa täälläkin poristaan, muun muassa etnisyydestä.
Valkoisina keskiluokkaisina ihmisinä meille kirjoittajille rasismi, kuten monen muunlainenkaan sorto ei näyttäydy jokapäiväisessä elämässä. Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen tai sen ilmaisun perusteella ovat ajatuksena ja kokemuksina tutumpia. Samoja ovat kuitenkin ne rakenteet, jotka tekevät normia rikkovista ihmisistä marginalisoituja. Olennainen ero on siinä, mitkä piirteet ovat piilotettavissa ja mitkä eivät; missä määrin voin itse päättää, tuonko erilaisuuteni esille. Ihonväri näkyy automaattisesti, homous ei.
Kaikki voivat opetella tunnistamaan syrjintää ja syrjinnän muotoja arkensa keskellä. Syrjinnänvastainen työ ei ole helppoa, vaan vaatii jatkuvaa oman toiminnan pohtimista muiden näkökulmasta. Pysähtyminen omien etuoikeuksien äärelle tekee hyvää. Se auttaa ymmärtämään, mistä syrjinnän muodoista itsellä ei ole kokemusta ja mitä ei automaattisesti havaitse. Lisätietoa erityisesti itselle näkymättömästä syrjinnästä kannattaa hakea esimerkiksi blogeista, twitteristä ja artikkeleista. Marginalisoitujen ihmisten ei tarvitse kouluttaa muita syrjintäkokemuksistaan. Kitkiessään sellaisia syrjinnän muotoja, joita ei itse koe, on oltava tarkkana, ettei astu syrjintää kokevien varpaille tai puhu heidän suullaan. Ensisijaisesti tila puhua ja tulla kuulluksi kuuluu nimenomaan niille, jotka kyseisenlaista syrjintää kohtaavat.
Vajaa viikko Ruotsissa vahvisti ajatuksiamme siitä, että hlbtiqa-liikkeen niin liikkeenä kuin myös yksittäisten aktivistien toimesta on oltava samassa rintamassa muiden ihmisoikeustoimijoiden kanssa ja tuettava työtä, jota tehdään moniperustaista syrjintää vastaan. Samalla on muistettava moninaisuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sisällä. Joukkoon mahtuu aivan yhtä lailla erilaisia syrjintöjä kohtaavia ihmisiä kuin cis-heteroihinkin. Mitä sävyjä todellisuudessa mahtuukaan hlbtiqa-liikkeeseen Suomessa?
Noora Pyörre
Emilia Nikkinen
Setan nuorisotoimikunnan jäsenet
* Intersektionaalinen feminismi tarkoittaa, että ymmärretään sukupuolen lisäksi muidenkin tekijöiden, kuten iän, luokan, etnisyyden, seksuaalisen suuntautumisen ja vammaisuuden vaikuttavat yhdessä ja erikseen ihmisen elämään.
Vinkkejä:
Älä oleta!
Materiaalia normikriittisyydestä