
Setan hallitus myöntää vuoden 2026 Asiallisen tiedon omena -huomionosoituksen Tarratoimikunnalle. Tunnustuksen vastaanottivat Manse Pridessa Tampereella 13.6. Essi Mutanen ja Senja Myllymäki.
Seta on jakanut Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkintoa 80-luvulta alkaen henkilölle tai yhteisölle, joka on edistänyt seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa tai levittänyt asiallista tietoa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.
Tarratoimikunta on vanhoillislestadiolaisuudesta ponnistava sateenkaari- ja seksuaalioikeuksia ajava yhteisö, jonka näkyvintä toimintaa on teemojen esillä pitäminen Suviseuroissa tarrojen kautta.
Setan hallitus arvostaa Tarratoimikunnan yhteisön sisältä tehtävää suoraa ja omaleimaista aktivismia. Toiminta on herättänyt tärkeää keskustelua lestadiolaisen liikkeen sisällä sateenkaari-ihmisten asemasta, mutta myös laajemmin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä normeista. Toiminta on myös tehnyt näkyväksi uskonnollisiin ja hengellisiin yhteisöihin kuuluvien sateenkaari-ihmisten todellisuutta.
Essi Mutasen mukaan syrjivät uskonnolliset opit seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä koskevat satojatuhansia ihmisiä Suomessa. Tarratoimikunta on mennyt kohti ylisukupolvisia tabuja ja tehnyt historiallisen keskustelun avauksen lestadiolaisessa yhteisössä, vaikka vastaanotto on ollut osin väkivaltainen.
“Tämä kunnianosoitus Tarratoimikunnalle kertoo, että konservatiivisissa yhteisöissä kasvaneiden äänet voidaan ja halutaan kuulla. On hienoa, että Seta suuntaa katsetta myös näihin yhteiskunnan nurkkiin, joissa sateenkaari-ihmisten tilanne on hälyttävä”, Mutanen sanoo.
Senja Myllymäen mukaan sateenkaarioikeudet ovat patriarkaattisessa yhteisöissä samassa vaiheessa kuin sekulaarissa yhteiskunnassa muutama vuosikymmen sitten.
“Pyhillä kirjoilla päähän lyöminen ei ole historiaa, vaan meidän yhteiskunnassa sateenkaari-ihmiset pelkäävät hylkäämistä, tuonpuoleista rangaistusta ja jumalan vihaa, koska ovat kasvaneet esimerkiksi lestadiolaisuuden, helluntailaisuuden, islamin tai jehovan todistajien opin parissa. Mikään uskonto tai kulttuuri ei oikeuta tätä sortoa”, Senja Myllymäki jatkaa.
Setan hallitus haluaa huomionosoituksella kiinnittää huomiota uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvien sateenkaari-ihmisten hyvinvoinnin ja aseman parantamiseen. Vaikka sateenkaarioikeudet ja yhdenvertaisuus ovat edistyneet ja vahvistuneet yleisesti yhteiskunnassamme, tarvitaan vielä näkyvää ja määrätietoista vaikuttamista ja keskustelun käymistä uskontojen piirissä, jotta sateenkaari-ihmiset voisivat olla avoimesti omana itsenään, voisivat hyvin ja tulisivat arvokkaasti kohdelluiksi.
Työ sateenkaari-ihmisten hyväksi ja sateenkaari-ihmisten asemaa koskevan keskustelun herättäminen tulisi olla mahdollista ilman pelkoa väkivallasta. Seta pitää Tarratoimikuntaan kohdistettua väkivaltaa ja häirintää suviseuroissa yksiselitteisesti tuomittavana.
“Työ sateenkaari-ihmisten hyvinvoinnin ja paremman kohtelun puolesta uskonnollisissa ja hengellisissä yhteisöissä on erittäin ajankohtaista. Uskon, että seuraavat isot kamppailut sateenkaari-ihmisten aseman ja hyvinvoinnin puolesta käydään juuri näissä yhteisöissä”, sanoo Setan puheenjohtaja Anu Kantola.
Kaikki Asiallisen tiedon omenan saajat: https://fi.wikipedia.org/wiki/Seta
Ylen dokumentti Tarratoimikunnasta.
Manse Priden järjestää Setan jäsenjärjestö Pirkanmaan SETA – Sinuiksi ry.