Setan erillisyksikkö Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (SMOK) on tuonut esiin huolestuttavan ilmiön, joka toistuu asiakastyössä. Laiton itselääkintä dysforian hoidossa on osoitus hoitojärjestelmän epäonnistumisesta ja vakavista puutteista.
“Kohtaamme palveluissamme eri ikäisiä transnuoria ja -aikuisia, jotka ovat kehodysforiaa helpottaakseen ostaneet hormonihoitolääkkeitä pimeästi internetistä”, kertovat johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska ja perhetyön suunnittelija Sari Hälinen.
Sama ilmiö on tuttu myös Setan verkkonuorisotalo Loisteen nuorisotyössä. Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, vaan ihmiset ovat aina pyrkineet helpottamaan dysforiaa myös itselääkityksellä, ja esimerkiksi niissä maissa, joissa sukupuolta vahvistavia hoitoja ei ole lainkaan saatavilla.
“Itselääkityksen aloittamisessa voi olla useita riskejä. Ulkomailta ostetut laittomat hormonivalmisteet voivat sisältää vaarallisia aineita, kuten raskasmetalleja, vaikka ne muistuttaisivat aitoja lääkepakkauksia. Hormonihoito vaatii oikeanlaisen antotavan sekä määrän, jotta se toimisi toivotusti. Lääkeväärennöksien valmistajilla ei ole aina motiivia tarjota puhdasta lääkettä tai ohjeistaa oikeaa käyttötapaa”, osaamiskeskuksen asiantuntijat kertovat.
Nuoret aloittavat Suomessa itsehoitolääkityksen tilanteissa, joissa tutkimusvaihe transpoliklinikalla kestää useita vuosia, hoitoon hakeutumiseen ja pääsyyn liittyvät kriteerit ovat liian tiukat tai siksi, että nuorella on vaikea dysforia ja hän tietää saavansa siihen helpotusta itselääkityksellä jopa 3–5 vuotta virallista reittiä nopeammin.
“Itselääkintä itse hankituilla valmisteilla on osoitus hoitojärjestelmän epäonnistumisesta. Suomen kaltaisessa maassa hormoneiden hankkiminen turvattomin keinoin ei pitäisi olla vaihtoehto vaan hoitojen saatavuutta on parannettava ja varmistettava nuorten luottamusta siihen, että terveyspalveluissa ymmärretään heidän hoitotarpeitaan.”
Tilanne kertoo myös osaltaan hoitojärjestelmän rahoitusvajeesta. Suomessa tarvittaisiin osaamiskeskuksen mukaan sukupuolidysforiaa hoitaville tahoille lisää resursseja.
Hoitojärjestelmä laahaa perässä
Sukupuolidysforian hoito on Suomessa osa julkista terveydenhoitoa. Aikuisia ja alaikäisiä hoidetaan eri yksiköissä niin sanotuilla transpoleilla Helsingissä ja Tampereella.
Hoitoon pääsyyn liittyy aikuisilla monenlaisia esteitä, joista Seta on julkaissut selvityksen 2022. Alaikäisten hoitoon pääsyä olemme pitäneet esillä kannanotossamme yhdessä Translasten ja -nuorten perheiden kanssa. Nuorten pääsyä tutkimuksiin ja sen myötä hoitoon pääsyä heikennettiin rajusti vuonna 2020.
Vuonna 2023 uudistuneen translain myötä sukupuolimerkinnän muuttaminen väestörekisteriin ei vaadi enää transsukupuolisuus-diagnoosia eikä osoitusta lisääntymiskyvyttömyydestä. Tutkimukset ja hoito perustuvat edelleen vanhaan translakiin sekä Maailman terveysjärjestön ICD10-luokitukseen. Suomessa ei ole vielä siirrytty uudempaan ICD11-luokitukseen, joka keskittyy koettuun dysforiaan transidentiteettien määrittelyn sijaan.
Vaikka puuttuminen pitkiin hoitojonoihin ja liian tiukkoihin kriteereihin on tärkeää, vielä tärkeämpää olisi siirtyä hoitojen taustalla olevasta portinvartija-mallista kohti potilaslähtöisempää tietoon perustuvaa suostumusta, jota Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus pitää turvallisempana tapana hoitaa dysforiaa. Portinvartijuus tarkoittaa, että henkilölle tehdään perusteellinen psykologinen tai psykiatrinen arvio tai edellytetään psykoterapiaa, jotta hän voisi saada sukupuolta vahvistavia hoitoja.
“Vain osa kokee tarvitsevansa tämän arvion tai psykoterapiaa sen pohtimiseen, onko turvallista vahvistaa sukupuolta”, osaamiskeskuksesta kerrotaan.
Transnuoret ja -aikuiset eivät usein ole avoimia ja rehellisiä hoidon tarpeistaan, koska väärä sanavalinta voi sulkea heiltä ovet hoitoon useiksi vuosiksi. He myös kokevat, että hoitavat tahot kyseenalaistavat hoidon tarvetta ja transsukupuolisuutta. Monet jättävät myös hoitamatta dysforiaan liittymättömiä mielenterveysongelmia, koska ne estävät tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä.
“Pahimmillaan arvioinnista tulee kissa-hiiri-leikkiä, jolloin arvioitava jättää kertomatta olennaisia asioita pelätessään, että hoito tullaan kieltämään heiltä. Transpolit myös kuulevat liikaa sensuroituja tarinoita, jolloin yksiköiden osaaminen ei kehity monipuolisesti.”
Tutkimusten mukaan potilaiden oma arvio hoitotarpeestaan dysforiassa on luotettava. Esimerkiksi hoitotulokset ovat olleet yhtä hyviä pitkään arvioiduilla ja itse hoidon aloittaneilla.
Moni aloittanut tai harkinnut hoidon aloitusta ulkomailla
Hoitoa dysforiaan on mahdollista hankkia laillisesti kansainvälisiltä klinikoilta, mutta tämä vaatii taloudellisia resursseja, ja nuorten kohdalla vanhempien tukea, joita kaikilla ei ole.
“Joillekin ihmisille itselääkintä ja vertaisverkostojen avulla aloitettu hoito on käytännössä ainoa keino hormonikorvaushoidon aloittamiseen. Tämä tapa ei ole laillinen eikä turvallinen. Silti on ymmärrettävää, että osa ihmisistä on päätynyt aloittamaan hoidon itselääkityksellä ja tulee edelleen toimimaan näin tulevaisuudessa. Onhan mahdollista, että itselääkitys onnistuu.”
Tarve hoidon hankkimiselle joko kansainvälisiltä klinikoilta tai itselääkintänä käy ilmi myös tuoreimmasta Euroopan unionin perusoikeusviraston laajasta LGBTIQ-kyselytutkimuksesta.
Suomalaisvastaajista nuoret transnaiset kokevat eniten tarvetta hoidon hakemisesta ulkomailta, jopa 70 % heistä oli tätä harkinnut. Enemmistö samanikäisistä transmiehistä oli myös hakeutunut tai harkinnut hoitoa ulkomailta. Yli 40-vuotiaiden osalta tarve on huomattavasti vähäisempää.
Ei-binäärisistä vain osa kokee hoitoa vaativaa dysforiaa. Ei-binääristen vastaajien kohdalla näkyy myös selvä tarve hakeutua hoitoon ulkomaille. Suomessa alaikäiset ei-binääriset eivät tällä hetkellä saa hoitoa lainkaan.
Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen mukaan nuoria auttaisi suomalaisen sukupuolidysforian hoidon vieminen suuntaan, jossa kansainvälisiä hoitosuosituksia ja hyväksi havaittuja ajantasaisia hoitokäytänteitä otettaisiin myös käyttöön.
“Ainoa keino vähentää itselääkitystä on tarjota asianmukaisia terveyspalveluja, resursoida nämä palvelut ja vahvistaa sukupuolivähemmistöjen luottamusta terveyspalveluihin nykyistä sensitiivisemmällä työotteella”, Maarit Huuska toteaa.
Kehittämistyöhön tulisi Setan ja Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen mukaaan osallistettaa kohderyhmä eli transaikuiset sekä translapset ja -nuoret ja heidän perheensä.”
Lue myös: Usein kysytyt kysymykset itselääkinnästä