Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Tervehtimättä jättäminen voi olla kiusaamista, yhteisön ulkopuolelle sulkeminen suorastaan kidutusta.
Syvemmällä tasolla ihminen ei voi ilman nähdyksi tulemista tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on ja tuntea aidosti kuuluvansa johonkin yhteisöön.
Keväällä Gaudeamus julkaisi mielenkiintoisen kirjan moninaisuuden kohtaamisesta terapiassa ja kirkon toiminnassa. “Saanko olla totta? Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus” keskittyy perustellusti juuri psykoterapian ja kirkon näkemyksiin ja ihmisten omakohtaisiin kokemuksiin niiden asiakkaina. Kirjan toimituskuntaan kuuluvat Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen ja Jorma Hentilä. Helsingin Sanomat huomioi kirjan tällä viikolla otsikolla Eläköön erilaisuus.
Sekä terapioissa että kirkon sisällä on pyrkimys kohdata ihminen aidosti, tavoittaa hänen syvimmät tunteensa ja auttaa häntä kohti täydempää elämää. Toisaalta näiden kahden instituution sisällä on ollut tahatonta tietämättömyyttä ja suoranaista henkistä väkivaltaa vähemmistöjä kohtaan. Myös laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa eri tahot käyttävät yhä edelleen raamattua ja psykoterapian käsitteitä, tosin ymmärtäen ne väärin tai liikaa yksinkertaisten, lyömäaseenaan homoseksuaalisuutta vastaan.
Homoihin on pitkään liitetty yhteisöllinen paine olla hiljaa ja elää vailla rakkautta. Homous ei kuitenkaan häviä minnekään. Sitä ei voida vaieta kuoliaaksi tai muuttaa muuksi terapian tai sielunhoidon keinoin. Vaatimus näkymättömyydestä on julmaa ja lisää ahdistusta. Saanko olla totta? antaa eväitä toisenlaisiin kohtaamisiin asiakastyössä.
Viime talven homokeskustelun jälkeen on virkistävää lukea kirkon piiristä nousevaa puhetta, joka ei pyri tuomitsemaan tai rankaisemaan. Rovasti Liisa Tuovinen ja diakoniapappi Arja Penttinen kertovat kirjassa siitä, miten pappina ja seurakunnan jäsenenä voi tarkastella omia asenteitaan ja toimia niin, että huomioi ihmisten moninaisuuden. Miten pappi ottaa omaiset huomioon hautajaisissa, jossa mies hyvästelee pitkäaikaisen mieskumppaninsa? Tuovinen ja Penttinen löytävät kristillisen sanoman ytimestä vankat perusteet kohdata seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus myös kirkon sisällä. Juuri tällaista puhetta tarvitaan.
Outi Hannula