
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Setalle koronaerityisavustuksen kaksivuotiselle sateenkaarinuorten hyvinvointia edistävälle hankkeelle. Hankkeen puikkoihin astuivat hankepäällikkö Sanna Immonen (oikealla kuvassa) ja nuorisotyöntekijä Eevi Harju (vasemmalla kuvassa).
Hankkeessa kehitetään ja vahvistetaan valtakunnallisesti sateenkaarevaa nuorisotyötä. Hankkeessa luodaan valtakunnallinen sateenkaarinuorisotalo Discordiin. Sen kautta tavoitetaan nuoria myös sellaisilla paikkakunnilla, joilla ei ole järjestöjen tai kunnan sateenkaarinuorille suunnattua toimintaa.
“Verkkonuorisotilassa tarjotaan sateenkaarinuorille yksilötukea ja -ohjausta. Lisäksi hankkeen aikana oppilaitoksiin ympäri Suomea lisätään kohdennetun viestintäkampanjan avulla tietoa sateenkaarinuorille suunnatuista palveluista ja toiminnoista”, hankepäällikkö Sanna Immonen kertoo.
Yksi hankkeen toimenpiteistä on myös vahvistaa sateenkaarinuorille kohdennettua nuorisotyötä ympäri Suomen tarjoamalla koulutusta, mahdollistamalla osaamisen vaihtoa sateenkaarijärjestöjen nuorisotyöhön sekä luomalla sateenkaarierityistä nuorisotyötä tekevien valtakunnallinen ammattilaisten verkosto.
Hankeyhteistyössä ovat mukana Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry sekä Sinuiksi – tuki- ja neuvontapalvelu.
Hankepäällikkö Sanna Immonen
Sanna Immonen (yhteisöpedagogi YAMK) on nuorten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden sekä lapsen oikeuksien asiantuntija. Osaamistaan hän on kartuttanut niin nuorisotyössä ohjaajana ja osallisuuskoordinaattorina kuin kaupungin poikkihallinnollisessa lapsenoikeusperustaisessa kehittämistyössä UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin äärellä.
Viimeisimmät vuodet Keski-Pohjanmaalla sivistystoimen hallinnossa työskenneltyään hän toteaa nähneensä sateenkaarierityisen nuorisotyön tarpeen käytännössä.
“Uskon hankkeen tavoitteeseen kohdennetun sateenkaarinuorisotyön vahvistamisesta verkkonuorisotyöllä, sillä suuri osa Suomen nuorista asuu pienillä paikkakunnilla, joissa nuorisotyön toimintaresurssit ovat jo valmiiksi vähäiset”, hän kertoo.
Sanna pitää tärkeänä myös järjestöjen ja kuntien nuorisotyöntoimijoiden tukemista sateenkaarierityisen nuorisotoiminnan toteutuksessa. Tiedon lisäämisen tarve monipuolisesta seksuaalikasvatuksesta sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä on merkittävä niin ikään lasten ja nuorten parissa toimivilla aikuisilla. Tähän tarpeeseen tullaan myös vastaamaan hankkeen aikana.
Nuorisotyöntekijä Eevi Harju
Eevi Harju (sosionomi, seksuaalineuvoja 2/2022) on sateenkaarinuorisotyön osaaja ja innokas kehittäjä. Hän on tehnyt aiemmin töitä nuorison parissa monenlaisissa työtehtävissä kuten nuorisotyöntekijänä, etsivänä nuorisotyöntekijänä sekä mielenterveyteen keskittyvien koulutuksien vetäjänä.
Seksologiaa opiskeleva Eevi on ollut viime vuosina mukana kehittämässä sekä toteuttamassa sateenkaarinuorisotyötä Kanta-Hämeessä. Tehdessään töitä sateenkaarinuorisotilalla, hän kiinnitti erityisesti huomiota sateenkaarinuorten tarpeeseen tulla turvallisen aikuisen kohtaamaksi ja mahdollisuuteen kohdata muita nuoria turvallisessa tilassa.
“Haluan nostaa esille myös yhteisöllisyyden tai sen puutteellisen kokemuksen ja vertaiskeskustelujen merkityksen ja vaikutuksen nuorten elämään. Näihin tärkeisiin teemoihin hanke valtakunnallisen sateenkaarinuorten verkkotalon perustamisella sekä antamalla yksilöohjausta, johon myös on mahdollista osallistua verkon välityksellä”, Eevi kertoo.
Yhteystiedot:
Sanna Immonen
sanna.immonen@seta.fi
p. 050 5483 322
Eevi Harju
eevi.harju@seta.fi
p. 050 5483 345