Koulutuksessa saat perusvalmiudet toteuttaa kouluvierailuja sekä vierailuja nuorisotaloille ja -leireille.
koulutus
Kouluttajakoulutus 13.-14.10. Porissa
Setan kouluttajakoulutuksessa saat perusvalmiudet esimerkiksi toteuttaa kouluvierailuja sekä vierailuja nuorisotaloille ja -leireille.
Ryhmänohjaajakoulutuksen perusosa 3.-4.11. Oulussa
Seta ja sen jäsenjärjestöt järjestävät yhteistyössä ryhmänohjaajakoulutuksen perusosan tällä kertaa Oulussa 3.-4.11. Koulutus on sama kuin huhtikuun lopussa järjestetty koulutus Helsingissä.
Kokemuskouluttajakoulutus 7.10., Helsinki
Seta järjestää kokemusasiantuntijakoulutuksen toimistollaan Helsingissä lokakuussa. Koulutus antaa valmiudet toimia kokemuskouluttajana Setan ammatillisissa koulutuksissa.
Koulutamme vertaisohjaajia! Ilmoittaudu heti mukaan 20.10. koulutukseen
Seta ja Sinuiksi-palvelu järjestävät lauantaina 20.10.2018 nuortenryhmien ohjaajakoulutuksen Setan jäsenjärjestöjen vapaaehtoisille. Koulutus järjestetään osallistujien toiveiden mukaan joko Helsingissä tai Tampereella. Toiveen paikkakunnasta pääsee esittämään koulutukseen ilmoittautuessa, ja eniten ääniä saanut paikkakunta valitaan. Nuortenryhmien ohjaajakoulutus on tarkoitettu kaikille Setan jäsenjärjestöissä […]





