Tammikuussa 2020 lastenlääketieteen Pediatrics-julkaisussa ilmestynyt Harvardin yliopiston poikittaistutkimus toteaa, että transsukupuolisen nuoren murrosikää viivästyttävän lääkityksen käytöllä on yhteys transsukupuolisen aikuisen vähentyneeseen itsetuhoisuuteen. Niin sanottujen hormoniblokkereiden käytön todettiin vähentävän riskiä itsemurha-ajatuksiin niissä henkilöissä, jotka olivat nuorina itse toivoneet blokkerihoitoa ja myös saaneet sitä. Tutkimuksen otanta oli yhteensä 20 619 transsukupuolista henkilöä, jotka olivat iältään 18 ja 36 ikävuoden välillä.
“Tutkimustulokset ovat linjassa aiemmin toteutettujen tutkimusten kanssa. Ne osoittavat, että murrosiän viivyttäminen niissä transsukupuolisissa nuorissa, jotka itse haluavat tätä hoitoa, on yhteydessä positiiviseen mielenterveyden kehitykseen”, tutkimuksen yhteenvedossa todetaan.
“Hormoniblokkerit” tarkoittavat ruiskeena tai implanttina annosteltavia lääkkeitä, jotka viivästyttävät murrosiän alkamista. Blokkereita määrätään sekä varhaisesta murrosikään että paikoittain myös sukupuolidysforiasta kärsiville lapsille. Kun lääkkeen vaikutus loppuu, alkaa luonnollinen murrosikä. Suomessa on olemassa hoitolinja murrosikää viivästyttävien lääkkeiden käytöstä sukupuoleltaan moninaisten lasten hoidon osana, mutta tiettävästi hoitovaihtoehtoa ei ole käytetty toistaiseksi.
Psykiatrian tutkija, Tohtori Jack Turban Harvardin lääketieteellisestä tiedekunnasta totesi: “Tutkimus liittyy lisääntyvään tietoon siitä, että transsukupuolisten nuorten sukupuolta vahvistavalla lääketieteellisellä hoidolla ja paremmalla aikuisiän mielenterveydellä on yhteys. Tulokset puhuvat sitä vastaan, että sukupuolta vahvistavalla hoidolla (= sukupuolen korjaushoidolla) olisi laajamittaisia vahingollisia vaikutuksia.”
Tutkimukseen osallistuneet 20 619 henkilöä raportoivat tutkimusta varten omaa terveyshistoriaansa ja mielenterveyttään. 90 prosenttia niistä tutkittavista, jotka halusivat hormoniblokkereita mutteivat niitä saaneet, oli kokenut itsemurha-ajatuksia. Niistä tutkittavista aikuisista, jotka halutessaan olivat saaneet blokkerihoitoa, vastaava luku oli 75.
Tutkimuksessa alle 3 prosenttia transsukupuolisista, blokkerihoitoa nuorina toivoneista aikuisista oli tosiasiassa saanut tätä hoitoa. Perinteisesti blokkerihoitoa on siis ollut erittäin vaikea saada sukupuolidysforian perusteella.
Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että tutkittavista transsukupuolisista aikuisista vain noin 17 prosenttia olisi aikanaan toivonut pääsyä blokkerihoidon piiriin. On siis mahdollista, ettei blokkerihoitoon piiriin koskaan hakeutuisi jokainen transnuori, vaikka hoitoa saatavilla olisikin.
Alkuperäinen artikkeli lyhentäen suomennettu ja lokalisoitu täältä
Linkki Pediatrics -lehdessä julkaistuun tutkimukseen
Kuvalähde: Melissa Askew, Unsplash