Helsinki Pride -kulkueeseen 3.7.2010 tehtiin ainakin pippurikaasua ja savupommeja käyttäen yllättävä isku, minkä syistä ja seurauksista seurasi ennennäkemättömän laaja keskustelu, johon kantaa ottivat poliitikot laidasta laitaan aina valtionpäämiestä myöden.
Keskustelun voi katsoa jatkuneen ja huipentuneen Ajankohtaisen kakkosen 5.10.2010 järjestämään ns. homoiltaan ja sen jälkipyykkiin. Ikävää ja raukkamaista tekoa seurasikin paradoksaalinen vaikutus, johon iskun tekijät tuskin tähtäsivät.
Kiitos poliisin, järjestyksenvalvojien ja yleisön ripeän toiminnan, iskun tekijöistä kolme jäi verekseltään kiinni, heidät vangittiin ja alkukiistämisen jälkeen he lopulta myönsivät itse teot, mutta kiistivät sen motiivit. Iskussa nähtiin useita muitakin tekijöitä, mutta he eivät jääneet kiinni, eikä heidän voitu todistaa osallistuneen tekoon, kun vielä kiinnijääneet päättivät olla lavertelematta (ja olla näin jakamatta vastuuta vahingonkorvauksista). Teon asianomistajia eli uhreja ilmoittautui lopulta 88, joskin todellinen määrä on suurempi. Näiltä lähtökohdilta järjestettiin ensimmäinen -ja toivottavasti viimeinen- laatuaan oleva oikeudenkäynti Helsingin käräjäoikeudessa 2.-3.5.2011.
Asianomistajien näkökulmasta tulokseen voi kokonaisuudessaan olla tyytyväinen. Miksi näin? Kaikki uhreja koskevat syytteet menivät läpi, ainoana hylätyksi tullut HeSeta Ry:tä koskeva syyte kokouksen estämisestä katsottiin senkin pääosin sisältyvän poliittisten toimintavapauksien loukkaamista koskevaan syytteeseen. Tämän lisäksi läpi menivät myös kaikki ajamamme tärkeimmät periaatteet, jotka vastaajat olivat kiistäneet ja joilla on oikeuspoliittista merkitystä. Niiden mukaan teko katsottiin suunnitelmallisesti tehdyksi ja kohdistuvan nimenomaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Pride -kulkueen katsottiin täten kiistatta olevan myös poliittinen mielenilmaus, eikä pelkkä vastaajien väittämä karnevaali.
Teko tulkittiinkin ns. viharikokseksi, minkä vaatimuksen osalta olimme tiukempia kuin valtionsyyttäjä, mihin voi siten olla erityisen tyytyväinen. Em. seikoista johtuen rangaistuksessa käytettiin koventamisperustetta ja tuomion myötä ensimmäistä kertaa rikoshistoriassa joku teko tuli tuomituksi nimikkeellä poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen. Asianomistajat saivat oikeuskäytäntöön nähden kohtuulliset korvaukset, eli seurausten vakavuuden perusteella 200, 400 tai 600 euroa kukin.
Keskustelua on ymmärrettävästi herättänyt se, että teosta langetettu rangaistus, 4 kuukautta ehdollista vankeutta, voi tuntua lievältä. Kritiikissä rangaistuksen lievyydestä tai korvausten määrästä on kuitenkin enemmän kyse rangaistuskäytännöstä Suomessa yleensä kuin tämän tapauksen lopputuloksesta. Koska vastaajat olivat ensikertalaisia, ei ehdoton vankeus olisi tässä oikein tullut oikeuskäytännön vuoksi kyseeseen ja yhdyskuntapalvelua taas myönnetään vain ehdottomasta muunnettuna. Voi toki miettiä, että vaikka ehdollinen rangaistus ei usein ns. tunnu missään, tulisiko sen keston periaatteellisista syistä olla pidempi tai tulisiko eri rangaistuksissa olla enemmän vaihtoehtoja. Niistä ensimmäisen voi asettaa hovioikeuden arvioitavaksi ja toisesta päättää eduskunta.
Hienoa on, että te asianomistajat uskaltauduitte ilmoittautua, sillä muuten oikeudenkäyntikin olisi kuivunut kokoon. Uskaltamisen mahdollisuudesta taas kiitos vuosikymmeniä hlbti-asioiden eteen työtä tehneille, itsensä likoon laittaneille ja sen myötä yhteiskunnan asteittaiselle avartumiselle! Ennen vuotta 1971 kun oikeudessa olisi voitu periaatteessa vielä käsitellä, olivatko kulkueeseen osallistuneet mahdollisesti syyllistyneet rikokseen. Tämän vuoksi rohkeus on moraalinen ominaisuus. Sen voimme osoittaa seuraavan kerran taas kesän Pridessa.
Juha-Pekka Hippi
Kirjoittaja on Setan hallituksen jäsen ja toimii asianomistajien avustajana Pride-oikeudenkäynnissä
Kuuntele Ranneliikkeestä haastattelu, jossa on lisää Juha-Pekka Hipin ajatuksia Pride-oikeudenkäynnistä.