Osana tämän vuoden TransHelsinkiä Kaapelitehtaalla järjestetään yhteisöseminaari lauantaina 18.11. Yksi päivän teemoista on transsukupuolisuus mediassa.
Aihe on ollut pinnalla, koska viime aikoina yhä useampi transihminen on puhunut sukupuoli-identiteetistään niin sanomalehdissä kuin televisiossakin. Nelosen stand-up-ohjelmassa on nähty omasta identiteetistään komiikkaa tekevä Jamie MacDonald, ja Ylellä on ollut esillä ensimmäistä isänpäiväänsä juhlistanut Emil. Yhä useampi nuori transihminen puhuu identiteetistään omilla kasvoillaan, omia kokemuksiaan kertoen.
Vasta viimeisen parin vuoden aikana mediaan on kehittynyt sukupuolen moninaisuuden “kuvasto”, josta nuoret, vielä itsestään epävarmat transihmiset voivat hakea roolimalleja ja samaistumiskohteita. Aiemmin, vielä viitisen vuotta sitten, mediassa ei puhuttu sukupuolen moninaisuudesta eikä muunsukupuolisuudesta, ja jutut binäärisistä transsukupuolisistakin olivat täynnä virheitä. Viime aikoina esimerkiksi uutisointi muunsukupuolisuudesta on kehittynyt asiallisemmaksi ja kantaaottavammaksi, kun vielä pari vuotta sitten muunsukupuolisuudesta uutisointiin jonain shokeeraavana, epätavallisena asiana.
Silti asiat eivät ole vieläkään täysin hyvin. Klikkiotsikointia hyödyntävä media tarttuu herkästi turhaan vastakkainasetteluun, vaikka ihmisoikeuksien puolustaminen ei ole mikään “toinen ääripää” vaan normaali käytäntö. Kun sukupuoleltaan moninaiset nuoret näkevät uutisia, joissa heidän identiteettiään riepotellaan ja kyseenalaistetaan, on turhautumisen ja ahdistuksen ketju valmis. Tästä hyvä esimerkki on tällä viikolla uutisotsikoihin noussut lastenpsykiatri Jari Sinkkonen, joka tyrmää ajatuksen sukupuolen moninaisuudesta. Sinkkosen lausunnot ovat aiheuttaneet pahaa oloa koko sateenkaariväestön keskuudessa, mutta erityisen pahalta ne tuntuvat transnuoresta, joka on jo valmiiksi haavoittuvainen.
Sinkkosen kommentit näyttävät sen todellisuuden, jossa moni translapsi ja -nuori yhä joutuu elämään: jatkuvan kyseenalaistamisen ja mitätöinnin keskellä. Lasten ja nuorten kanssa toimivien aikuisten tulisi herätä ymmärtämään, kuinka vaikeassa tilanteessa osa heidän kohtaamistaan ihmisistä on. Parhaimmillaan vanhemmat ja ammattilaiset pystyvät tukemaan ja vahvistamaan lapsen identiteettiä ja itseluottamusta. Onneksi tämäkin on yhä yleisempää.
Myös uutisoinnin ulottuvuuksia pitää laajentaa. Uutisointi sukupuolen moninaisuudesta on jämähtänyt kuvailemaan vain yhtä puolta identiteetistä. Usein toimittaja haluaa kuulla kauhutarinoita perhesuhteiden katkeamisesta ja rankasta koulukiusaamista, eikä meidän todellisia ongelmia, esimerkiksi translain vääryyksiä, oteta esille. Tällainen shokeeraavaksi tarkoitettu uutisointi nöyryyttää transihmisiä. Sukupuolen moninaisuuden mediakuvasto on liian yksiulotteinen eikä tarjoa sopivia roolimalleja kaikille transnuorille.
Roolimallien puute näkyy siinä, että nuoret eivät tunne löytävänsä omaa paikkaa yhteiskunnassa, he saattavat tuntea yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Tämä samanlainen ulkopuolisuuden tunne voi tulla lukiessa uutisia toisista transnuorista: koska media kuvaa sukupuolen moninaisuutta vain yhdeltä kantilta, nuoret eivät tunne löytävänsä omaa identiteettiään vastaavaa mediakuvastoa. Tämä ulkopuolisuuden tunne vaikeuttaa oman identiteetin löytämistä, kun nuori kokee, että hän on vääränlainen transihminen. Nuori saattaa ajatella “Miksi muut ovat löytäneet identiteettinsä jo lapsena, mutta minä pohdiskelen vieläkin?” “Olenko tarpeeksi maskuliininen/feminiininen ollakseni trans?”
Kuten jo todettua, mediakuvasto on monipuolistunut viime vuosien aikana, mutta parannettavaa edelleen on. Moni muu media voisikin ottaa oppia esimerkiksi Yleltä. Yle on ottanut esille sen, ettei transihmisen identiteetti koostu pelkästään sukupuoli-identiteetistä, vaan heidän elämäänsä mahtuu myös muita puolia: esimerkiksi jo äskettäin mainittu Emil on puhunut omasta isyydestään ja lapsen saamisen vaikeudesta avoimesti, ja samalla hän on rikkonut tabuja transsukupuolisen vanhemmuudesta. Nuoret janoavat juuri tällaista kuvastoa, he haluavat tietää, että pystyvät aivan samanlaiseen elämään kuin keskiverto cisihmisetkin – he voivat saada lapsia, opiskella ammattiin ja työllistyä tai vaikka nousta seuraavaksi stand-up-tähdeksi.
Armin Kellomäki (vasemmalla) ja Miska Karhu
Kirjoittajat kuuluvat Setan nuorisotoimikuntaan
Kuvituskuva: kuvankaappaus Ylen videolta, jossa Emil kertoo ensimmäisestä isänpäivästään.