Minä rakastan sinua,
minä sanon sen kaikille.
Mirkka Rekola
Runoilija Mirkka Rekola kuoli helmikuun 5. päivä Helsingissä. Palkittu runoilija ehti julkaista pitkän uransa aikana parikymmentä runokokoelmaa, esseitä ja aforismeja. Mirkka Rekolan arvokas elämäntyö, herkkävaistoiset ja kirkkaat runot, jatkavat elämäänsä aina uusien lukijoiden mukana.
Kirjeeksi
Olen jo unohtanut rakkauteni nimen, lesbouteni,
en ole koskaan kieltänyt, niin vain on
että sen unohtaa mitä ei voi erottaa itsestään.
Niin olisi voinut elääkin elämänsä
kenenkään siitä järkkymättä,
ellei olisi syntynyt niin pimeään aikaan,
joka ei vieläkään ole valjennut.
Minä tiedän millaista oli lainsuojattomana
40- ja 50-luvulla, vielä 60-luvullakin, vaikka tiesi,
että laki on helpommin muutettavissa
kuin yleinen mielipide, moni väistävä suhtautuminen,
boikotti, saa yhä voimansa siitä, eikä se useinkaan
tunnustaudu suvaitsemattomuudeksi, ei tietenkään,
jonkin muun syyn se kyllä löytää, jonka varjolla
se voi toimia niin että moni tuntee
olevansa varjostettu yhä.
Joku on kysynyt, miksi en ole puhunut tästä,
minä olen puhunut, mutta hän ei ole kysynyt minulta.
Tämän tietoisuuden läpi olen kirjoittanut
Niin ettei hetkeäkään vangitsisi se,
mikä oli vangita minut, sillä elämä on annettu
elettäväksi, ei-toivotut pitävät toivoa yllä
kieltämällä kielletyt löytävät myönteisyyden,
ja myönteisyytensä takaa sen keskeisen,
joka antaa tilaa, 360 astetta, enemmän,
eikä tämä ole liiottelua, vaikka enempää en sano.
Poistyönnetyt tarvitsevat maailman ja maailma
tarvitsee heidät. Kaukaisesta ajasta tulee läheinen.
Ja nyt kuulostaa siltä kuin joku
kirjoittaisi tulevaisuudesta ja muistaisi sinut.Mirkka Rekola
(Ääriviivasi ihollani: naisten rakkausrunoja –antologia, 1991)
Tekstin on koostanut Katriina Rosavaara.
