Maanantaina julkistettu hallitusohjelma parantaa monella tavalla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ja sateenkaariperheiden yhdenvertaisuutta.
Uutinen
Osallistu Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA:n) koko EU:n kattavaan HLBTI-kyselytutkimukseen
Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) on avannut koko EU:n kattavan HLBTI-kyselytutkimuksen, johon voi osallistua verkossa. Tutkimuksella tuetaan lainsäädännön ja muiden toimenpiteiden kehittämistä ihmisten yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi. Tutkimuksessa kootaan Euroopan unionissa, Serbiassa ja Pohjois-Makedoniassa asuvien yli 15-vuotiaiden homojen, lesbojen, biseksuaalien, transihmisten ja intersukupuolisia mielipiteitä.
Seta täytti 45 vuotta – minidokumentti julkaistiin
Setan 45-vuotispäivän kunniaksi julkaistaan minidokumentti Setan ensimmäisiltä vuosikymmmeniltä.
Translain uudistamista ei saa vesittää!
Seta on hyvin huolissaan translain kokonaisuudistuksen tilanteesta hallitusohjelmaneuvotteluissa. Translain kokonaisuudistus on tärkeää transihmisten ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin parantamiselle Suomessa.
Focus on LGBTIQ+ Seniors – sateenkaariseniorit kansainvälisessä keskiössä
Setan seniorityön koordinaattori Touko Niinimäki osallistui 25.-27.4. Amsterdamissa järjestettyyn Focus on LGBTIQ+ Seniors -konferenssiin. Tapahtuma oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua seniorierityiseen työhön, jota tehdään maailmanlaajuisesti ikääntyvien sateenkaari-ihmisten parissa. Konferenssiin osallistui 250 ammattilaista […]





