Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu otti torstaina 16.2. kantaa niin sanottujen eheyttämistoimien lopettamisesta.
Uutinen
Suomi on pettänyt sateenkaarilapsensa ja -nuorensa
Seta ja Helsinki Pride -yhteisö vaativat 16.2.2023 julkaistussa kannanotossaan, että sateenkaarilasten ja -nuorten pahoinvointiin puututaan viipymättä.
Translain hyväksyminen merkittävä ihmisoikeusaskel – lapsen oikeudet turvattava jatkossa!
Uusi laki vahvistaa perus- ja ihmisoikeuksia Suomessa. Laki astuu voimaan sukupuolimerkintöjen osalta 3.4.2023.
Eduskunnan sateenkaariverkosto: Translain uudistus vahvistaa transihmisten oikeuksia
Eduskunnan sateenkaariverkosto vetoaa kansanedustajia äänestämään uudistuksen puolesta ja kunnioittamaan transihmisten ihmisarvoa.
Suomalaiset transjärjestöt: Translain uudistus on elintärkeä!
“Olemme vuosikausia kamppailleet sen puolesta, ettei meihin kohdisteta epäinhimillisiä, nöyryyttäviä ja turhia vaatimuksia, joita sukupuolen vahvistamisen ehtona eri maissa on.”





