Tänään 31. maaliskuuta vietettävä Transihmisten näkyvyyden juhlapäivä (Transgender Day of Visibility, TDoV) kiinnittää huomiota transihmisten saavutuksiin, arkeen ja ihmisoikeuksiin. Ymmärrystä transihmisiä kohtaan tarvitaan, jotta cisnormatiivisuus ja transvihamielisyys vähenevät kaikkialla maailmassa.
Teemapäivää alettiin viettää vuonna 2009, kun transaktivisti Rachel Crandall Michiganista turhautui siitä, että ainoa transnäkyvyyttä juhlistava päivä oli ollut murhatuille transihmisille omistettu muistopäivä 20. marraskuuta. Transihmisille haluttiin myös positiivista näkyvyyttä.
Setan sukupuolen moninaisuus -toimikunta tarjoaa transnäkyvyyden päivänä näkökulmia Suomen tilanteeseen blogissa ja videoin, jotka julkaistaan Setan somekanavissa.
Toimikunnan puheenjohtaja Emilia Stenman kirjoittaa blogissa juridisen sukupuolen merkityksestä nuorille. Suomessa on käynnissä translain kokonaisuudistus eli sukupuolen juridista korjaamista säätelevän lain uudistus, josta alle 18-vuotiaat transnuoret ovat vaarassa tippua kokonaan ulkopuolelle.
Stenmanille juridisen sukupuolen vahvistaminen osoittaa, että Suomen valtio hyväksyy hänet aidosti. Hän kertoo, miten vaikkapa lipuntarkastus julkisessa kulkuvälineessä aiheuttaa ahdistusta, kun sukupuoli passissa on eri kuin mitä ilmentää tai mitä oikeasti on.
“Jokainen ansaitsee saada juridisen sukupuolensa tunnustettua, sekä epämukavien tilanteiden välttämiseksi että hyväksymisen osoituksena”, Stenman toteaa.
Toimikunnan jäsen, graafinen suunnittelija ja kuvittaja Sebastian Sotavalta lahjoittaa teemapäivän kunniaksi viidelle halukkaalle painokelpoisen digitaalisen muotokuvan. ”Mä nään sut” -tempauksen tarkoituksena on antaa ihmisille konkreettinen tilaisuus nähdä itsensä taiteessa.
”Muotokuva tehdään ihmisen omilla ehdoilla, eli henkilö itse valitsee kuvan jota käytetään muotokuvan pohjana. Haluaisin myös osallistaa kaapissa olevia ihmisiä, minkä vuoksi muotokuvan saaja voi itse myös päättää julkaisenko lopullisen kuvan vai en”, Sotavalta kertoo.
Halukkaat voivat ottaa yhteyttä taiteilijaan @Sotavalta Instagramissa ja kertoa, miksi juuri he haluaisivat digitaalisen muotokuvan itsestään.
Transnäkyvyden päivänä positiivisen näkyvyyden rinnalla on tärkeä muistaa, että transihmisten elämä sisältää edelleen myös suuria haasteita. Syrjintäkokemukset ovat yleisiä, eikä niistä kerrota viranomaisille, joilla on tasa-arvolain mukaisesti velvollisuus puuttua syrjintään.
“Transihmisten näkyvyys ja saavutukset tulevat paremmin esiin ja toteutuvat paremmin ympäristössä, jossa heidät otetaan mukaan omana itsenään työyhteisöjen yhdenvertaisina jäseninä. Tutkimustiedon mukaan työyhteisöt, joissa tällainen osallistava politiikka on vallitseva, ovat usein myös tuottavampia, innovatiivisempia ja muuntautumiskykyisempiä kuin ne, joissa moninaisuutta ei hyväksytä”, sanoo toimikunnan jäsen, sukupuolen moninaisuudesta työelämässä tehtyä kyselyä parhaillaan analysoiva Anukatariina Saloheimo.
Lisätietoa:
Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus tarjoaa tietoa, tukea ja palveluita sukupuoltaan pohtiville ja transihmisille ja heidän läheisilleen.
Omana itsenäni: sateenkaarihistoriikki transfeminiinien ja transnaisten kertomana
Etusivun kuvituksessa poseeraa Hannamaria.