Setan nuorisotoimikunta kannustaa kampanjassaan tilaamaan Opitaan yhdessä! -moninaisuusoppaan omaan peruskouluunsa. Kampanja jatkuu syyskuun loppuun saakka.
nuorisotoimikunta
Setan nuoret: Dirty River Roller Derby esimerkillisesti sateenkaarinuoret huomioiva harrastusyhteisö
Setan nuorisotoimikunta järjesti toukokuussa Aidosti avoin – Hyvä harrastus sateenkaarinuorelle! -kampanjan, jonka tarkoituksena oli herättää keskustelua ja lisätä tietoisuutta tavoista, joilla harrastusyhteisöistä voidaan tehdä aidosti avoimia myös sateenkaarinuorille.
Haussa vuoden sateenkaarinuori! Ehdota ansioitunutta nuorta
Elokuussa nuorisotoimikunta palkitsee jälleen ansioituneen sateenkaarinuoren. Ehdotuksia otetaan vastaan 4.8. saakka.
Aidosti avoin – avoin ja turvallinen harrastus sateenkaarinuorille
Nuorisotoimikunnan Miska Karhu kertoo blogissa Aidosti avoin -harrastuskampanjasta ja miksi harrastusyhteisöissä tarvitaan tekoja sateenkaarinuorten huomioimiseksi.
Setan nuoret: #aidostiavoin harrastus huomioi myös sateenkaarinuoret
Kansainvälisen trans-, bi ja homofobian vastaisen IDAHOT-päivän kunniaksi Seta ry:n nuorisotoimikunta käynnistää Aidosti avoin -kampanjan.
