YLE TV1:ssä nähtiin sunnuntaina 3.4. Kati Juuruksen dokumentti Kyllä homotkin siivoaa, joka kertoo suomalaisista seksuaalivähemmistöihin kuuluvista nuorista. Dokumentti uusitaan lauantaina 9.4. klo 12.35. Se on myös nähtävillä YLEn Areena-palvelussa 10.4. asti (http://areena.yle.fi/video/1301859815756).
nuoret
Uusi tutkimus lhbti-nuorten syrjinnästä
Sisäministeriö julkisti 15.3.2011 tutkimuksen, jossa on selvitetty seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemaa syrjintää erityisesti koulussa. Suuri osa vastaajista oli kokenut erimuotoista syrjintää. Syrjijä saattoi olla muun muassa opettaja tai muu aikuinen.
Tiedote: Seta huolissaan suomalaisten lhbti-nuorten hyvinvoinnista
Mielenterveysongelmat, ahdistus ja itsemurha-ajatukset ovat hälyttävän yleisiä seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan ero on heteroväestöön verrattuna kaksin- ja jopa kolminkertainen. Suomessa lhbti-nuorten ongelmat ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle. Seta vaatiikin kotimaista tutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten terveydestä ja kohdennettuja itsemurhien ennaltaehkäisytoimia näille lapsille ja nuorille.
Uusi kirja sukupuolesta ja tasa-arvosta koulussa
Kirja sisältää Seta ry:n koulutussuunnittelija Marita Karvisen artikkelin “Sateenkaaren värit koulussa – suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen”
Setan ja SLL:n homofobian vastaisen päivän tiedote – seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa suomalaisissa kouluissa on selvitettävä
Seta ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto ry TIEDOTE 17.5.2010 Helsinki Setan hallitus toivoo, että opetus- ja kulttuuriministeriö ryhtyy selvittämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa suomalaisissa kouluissa. Opettaja-lehden taannoinen selvitys paljasti, että […]
