Kiinnostavatko ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus? Oletko 14–29-vuotias? Tule mukaan Setan nuorisotoimikuntaan, jossa pääset vaikuttamaan! Hakuaika päättyy 7.12.2014.
nuoret
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu otti kantaa hlbti-lasten ja -nuorten ihmisoikeuksiin
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks korostaa, että hlbti-lapsilla ja -nuorilla on oikeus turvallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Hän ottaa esiin myös sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten itsemääräämisoikeuden.
Setan nuortenryhmien ohjaajakoulutus
Seta järjestää jälleen ohjaajakoulutuksen jäsenjärjestöjen nuortenryhmien vetämisestä kiinnostuneille ja jo mukana oleville. Tänä vuonna koulutus järjestetään Helsingissä 23.-24.8.2014.
Hyvinvoiva sateenkaarinuori -hanke kertoo nuorten elämäntilanteista ja muutostarpeista
Setan ja Nuorisotutkimusseuran Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimusraportti on julkaistu nyt myös suomeksi. Tutkimus jatkuu laadullisella osiolla, jossa kerätään tarinoita sateenkaarinuoruudesta.
OLL ja Seta: Ihmisoikeudet huomioon urheilutapahtumia myönnettäessä
Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja Seta vaativat kannanotossaan Venäjän ihmisoikeusloukkausten valossa huomiota kansainvälisten urheilutapahtumien myöntämisperusteisiin ja järjestävän tahon toiminnan eettisyyteen.
