Emilia Nikkinen, Luca Tainio ja Sanni Soininen osallistuivat koulutusviikkoon Ranskassa syyskuun loppupuolella. IGLYO:n ja TGEU:n järjestämä koulutus kokosi yhteen 34 aktiivista nuorta järjestövaikuttajaa Euroopan neuvoston jäsenmaista.
Blogi
Chelsea Manningin kunnia ja sinun vastuusi
Eilen saimme tietää, että USAn valtion toimien paljastamisesta 35 vuoden vankeuteen tuomittu henkilö on nainen nimeltään Chelsea Manning. Hän toivoo, että kaikki häntä puhuttelevat ja hänestä keskustelevat käyttävät hänestä tätä […]
Priden-viikon abfab: USA:n avioliittopäätös ratkaiseva – missä joukoissa Suomi seisoo?
Puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi kirjoittaa avioliittolaista.
Nyt keskustellaan sukupuolesta mediassa ja sateenkaariyhteisössä!
Transpoliittisen valiokunnan jäsenet kertovat yllättyneensä positiivisesti viime aikoina mediassa olleista sukupuolta käsittelevistä kirjoituksista.
Solidaarisuudesta, osallisuudesta ja todellisesta yhdenvertaisuudesta
Pääsihteeri Aija Salo kirjoittaa, että syrjintää kokevien ryhmien pitäisi osoittaa solidaarisuutta toisiaan kohtaan.